Palkanmaksu
OVTES Opettajainhuoneen kirjahyllystä löytyy viimeisin kirja PALKANMAKSU väliaikaisessa työsuhteessa olevilla kuun lopussa ja vakinaisessa työsuhteessa oleville kuun kolmas arkipäivä. VESOT: - Lukuvuoden alkaessa suunnittelu VESO - Kunnan opettajien yhteiset VESOT esim. ISO-päivät - Opettajan oman mieltymyksen mukaan työajan ulkopuolinen koulutus, korvaavuus on kysyttävä tapauskohtaisesti koulun johtajalta. - 3 VESOA vuodessa. TUKIOPETUS: - Keskimäärin 0,5h/työviikko/opettaja - Pidetyt tunnit kirjataan wilmaan kohtaan tuki: kenelle pidetty ja mitä - Palkan maksua varten tukiopetukset kirjataan erityistehtävät- kansioon seuraavan kuun alussa KERHOTUNNIT: - Laskutetaan kerhotuntilomakkeella pidetyistä tunneista. - Palkkio on ylituntipalkkion mukainen YLITUNNIT - Seuraavan lukuvuoden ylitunnit pyritään jakamaan opettajien halujen mukaan tasapuolisesti edellisenä keväänä. - Ylituntien määrä vaihtelee tuntikehyskiintiön mukaan. YS-aika - Osa kokouksista on ns. yhteissuunnittelukokouksia, joita johtaa apulaisjohtaja. - Opettajat suunnittelevat tai työskentelevät työpareina/kehittämisryhminä ja käyttävät yhteissuunnitteluaikaa. KOULUN KEHITTÄMISRAHA - - ohjataan koulun kehittämiseen/ylimääräisen työn tekemiseen yhdelle tai useammalle opettajalle LISÄTEHTÄVÄ - ATK –laitteiden/ koulun sivujen ylläpitoon 1h - Liikunta 1h - AV –laitteiden ylläpito 0.5h - TN-laitteet ja varusteet 1h PALVELULISÄT/MÄÄRÄVUOSIKOROTUKSET - Henkilöstötoimisto huolehtii ajallaan, myös opettajalla on vastuu seurata palvelulisiään. Uuden työntekijän on haettava itse lisät kuntaan tullessaan. MATKAKORVAUKSET JA PÄIVÄRAHAT - Matkakorvaukset ja päivärahat/ateriakorvaus maksetaan työnantajan määräysten mukaan esim. koulutuksiin voimassa olevan taulukon mukaan matkalasku –lomakkeella. Liitteeksi pitää laittaa koulutusohjelma tai vastaava. - Matkakorvaukset haetaan populuksen kautta. - Korvauksia maksetaan osastopäällikön ja koulun johtajan myöntämiin koulutuksiin ja muihin menoihin. TVA - apulaisjohtajan työn korvaus - kaikille niille, joille luokan oppilaiden, koon ja opetuksen perusteella kuuluu - TVA:n perusteet sivistystoimenjohtajalla ja AKAVA:n pääluottamusmiehellä |