4. Havainnointi: Esteettisyys 3B:n kuvaamataidon tunnilla (28.10.2022)
Oppimisympäristönä luokka on todella viihtyisä ja luova monipuolisuutensa vuoksi. Luokka on värikkäästi sisustettu ja teknologiaa on sopivasti hyödynnetty ympäristön suunnittelussa. Luokka tarjoaa oppilaille vaihtoehtoja mieluisaan ja vauhdikkaaseen tekemiseen mutta myös rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Se myös aktivoi ja motivoi oppilaita.
Oppilaat istuvat kuudessa pöytäryhmässä, joissa jokaisessa on joko kolme tai neljä paikkaa. Tämä mahdollistaa vuorovaikutuksen ja yhteistyön oppilaiden välillä. Tunneilla tehdään usein pareittain tai ryhmittäin töitä. Tämä istumajärjestys helpottaa suuresti työskentelyn aloittamista, sillä aina ei tarvitse käyttää aikaa tunnista ryhmien tai parien muodostamiseen. On varmasti mukavempaa istua muiden luokkalaistensa kanssa kuin yksin. Vuorovaikutustaidot kehittyvät, koska lähes joka tunti sisältää keskustelua ryhmäläisten kanssa. Oppilailla ei ole perinteisiä pulpetteja, joihin saisi omat tavaransa. He säilyttävät tavaroitaan luokan edessä olevassa lokerikossa. Jokaisella on oma nimellä varustettu laatikko lokerikossa. Laatikot mahdollistavat sen, että kaikkia kirjoja ja muita tavaroita ei tarvitse kantaa repussa. Ajattelen myös, että oppilaiden katse ja kuulo on helpompi pitää opettajan antamissa ohjeissa, kun pöydällä ei ole muuta kuin tarvittavat tavarat. Oma pulpetti saattaisi aiheuttaa joidenkin oppilaiden kohdalla keskittymisen herpaantumista muihin kuin tarvittaviin tavaroihin.
Luokan toisessa takanurkkauksessa on pöytä, sohva, jakkaroita ja pehmeä matto. Luokan edessä on piirissä pehmeitä raheja ja matto. Luokassa on siis "tiloja suuren tilan sisällä". Nämä mahdollistavat erilaisia työskentelytapoja esim. toiminnallista tekemistä tai opiskelua muualla kuin omalla paikalla. Ympäristö on myös helposti muunneltavissa, koska huonekalut ovat kevyitä ja luokassa on hyvin tilaa siirrellä niitä eri paikkoihin. Opettajanpöytä sijaitsee luokan etunurkassa, jossa on esim. tietokone ja dokumenttikamera. Opettajalla on myös oma erillinen tila luokan sivulla. Luokan edessä, seinällä on älytaulu ja luokan sivulla on liitu- ja valkotaulu. Älytaulun avulla opettaja havainnoi tällä tunnilla kurpitsatyön tekoa. Seinillä on myös kangastauluja, johon saa kiinni esim. oppilaiden tekemiä töitä. Luokassa oli esillä oppilaiden kuvaamataidon ja käsitöiden tuotoksia. Katosta roikkui töitä, jotka muistuttivat syksyn lehtiä. Nämä loivat luokkaan eläväisyyttä sekä syystunnelmaa. Luokassa on myös käsienpesuallas ja kaappeja. Luokka on myös hyvin äänieristetty, joten käytävän ja muiden luokkien äänet eivät häiritse tuntien kulkua.
Kuvaamataidon tunnilla sekä psyykkinen että sosiaalinen oppimisympäristö olivat molemmat hyvin vaihtelevia. Tunnin alussa oppilailla oli erimielisyyksiä aamun leikistä, johon kaikkien olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan osallistua. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten asiaa jouduttiin selvittelemään opettajan johdolla. Luokassa esiintyi paljon erilaisia mielipiteitä ja useat halusivat saada äänensä kuuluviin. Oli kuitenkin hienoa huomata, että jokainen malttoi odottaa puheenvuoroansa rauhallisesti ja he kuuntelivat tarkasti opettajaa ja äänessä olevaa oppilasta. Vaikka erimielisyydet vaivasivat oppilaita, luokkaan muodostui nopeasti sovittelevailmapiiri. Kaikkien sanomat asiat otettiin huomioon sekä niitä arvostettiin ja kunnioitettiin. Opettaja pysyi rauhallisena ja ohjasi oppilaita sopuun vähitellen esim. äänestyksen avulla. Hän ei kiirehtinyt tai laiminlyönyt oppilaita vaivannutta tilannetta, vaikka tunnista kului suhteellisen kauan sen sovitteluun.
Tunnilla ilmeni myös toinen ongelma luokan keskuudessa. Luokalla on käytössä "viikon henkilö"-käytäntö eli jokainen oppilas saa vuorotellen olla tällaisessa roolissa eri viikkoina. Muut oppilaat kirjoittavat henkilöstä positiivisia asioita A4-kokoiselle paperille, ja perjantaisin tämä annetaan kyseiselle henkilölle. Tänään ilmeni kuitenkin, että joku oli kirjottanut paperiin ruman sanan. Opettaja kyseli oppilailta, että kuka näin oli tehnyt, mutta kukaan ei tunnustanut. Samalla hän kertoi, että näin ei tulisi tehdä, koska se ei tunnu mukavalta. Yksi ruma sana pilasi kaikkien muiden kirjoittamat kivat asiat henkilöstä. Tunnelma luokassa oli hiukan nolostunut ja ihmettelevä. Useat vilkuilivat toisiaan ja etsivät syypäätä. Asia ei kuitenkaan selvinnyt tällä tunnilla.
Käsitellyt asiat siirtyivät kuitenkin toisaalle, kun viikon henkilö järjesti muille Kahootin itsestään. Tunnelma vaihtui nopeasti iloiseksi. Kaikki olivat innokkaina vastaamassa henkilön keksimiin kysymyksiin. Viikon henkilönä toiminut oppilas nautti siitä, että hän sai olla "opettajana" vetämässä muille aktiviteettiaan. Jokainen viikon henkilönä toimiva oppilas saa tehdä itsestään Kahootin. Tällainen toimintatapa tukee hienosti lapsen toimijuutta ja sitä, että jokainen oppilas tulee näkyväksi. Luokasta huokuu välittävä ja jokaista arvostava ilmapiiri. Kaikki huomioidaan sellaisena kun ovat. Kuvaamataidon tunnilla esiintyi välillä kaaoksen omaisia hetkiä esim. silloin kuin oppilaat hakivat omia töitään. Opettaja sai kuitenkin ohjakset käsiinsä aina nopeasti ja järjestys palasi luokkaan. Oppilaat kuuntelevat opettajaa yleisesti ottaen todella hienosti, ja heistä näkee sen, että he kunnioittavat opettajaa paljon.
Oppilaat tykkäävät selkeästi istua pöytäryhmissä. Heille on tärkeää tehdä ja miettiä asioita yhdessä. Useat tykkäävät istuskella tai pitää jalkojaan luokan edessä sijaitsevien rahien päällä. Kenenkään ei tarvitse siis istua kuin kirkonpenkeissä vaan istumapaikkaa saa vaihdella välillä oman halunsa mukaisesti esim. silloin kuin opettaja kertoo ohjeita. Heille on myös tärkeää, että luokassa vallitsee sovinnollinen ilmapiiri. Huomaan sen siitä, että he tuovat aina ilmi opettajalle mahdolliset ristiriitatilanteet ja he haluavat selvittää ne nopeasti.
Kuvaamataidon tunnilla oppilaat jatkoivat kurpitsatyötään, jonka he olivat aloittaneet edellisellä kuviksen tunnilla. Kurpitsatyössä kartonkiin maalattiin ensin kurpitsalle tausta. Jokainen sai toteuttaa itseään taustan teossa. Tällä tunnilla he suunnittelivat taustaan oman mielensä mukaan yhden kurpitsan tai useamman. Oppilaat eivät ehtineet maalata kurpitsoitaan, koska suurinosa tunnista kului tilanteiden selvittelyyn ja viikon henkilön pitämään aktiviteettiin. Opettaja oli selkeästi tottunut siihen, että aina kaikki ei mene suunnitellun mukaan. Hän suhtautui asioihin todella ammattitaitoisesti ja rauhallisesti.
Kurpitsatyöt olivat todella ainutlaatuisia. Kenelläkään ei ollut samanlaista työtä. Opettaja oli tehnyt kurpitsatyöstä mallin mutta hän ei pakottanut oppilaita kopioimaan työtään. Hän rohkaisi oppilaita tekemään sellaisen kurpitsatyön kuin itse haluavat kuitenkin ottamalla tietyt seikat huomioon esim. värien eri syvyydet ja kolmiuloitteisuuden.
Yhtä oppilasta harmitti oma työnsä, koska siitä ei tullut hänen mielestään riittävän hyvä. Opettaja meni hänen luokseen ja lohdutti häntä. Opettaja auttoi muokkaamalla vähän oppilaan työtä. Oppilaalle tuli siitä parempi olo.