Stefani Melenteva
Lappeenrannan Kuvataidekoulu
Lappeenrannan kuvataidekoulu.

Kuvataidekoulu sijaitsee Lappeenrannan Linnoituksessa historiallisesti merkittävällä
paikalla.
Lappeenrannan kuvataidekoulu aloitti toimintansa syksyllä 1980. Koulu toimii vuonna
1884 rakennetussa entisessä vankilan sauna- ja pesulatuvassa. Rakennus päätettiin peruskorjata kuvataidekoulun tiloiksi kaupunginvaltuuston juhlakokouksessa vuonna 1999. Koulu pääsi muuttamaan uusin Tiloihin joulukuussa 2000. Kuvataidekoulussa on yli 150 oppilasta.

Kuvataidekoulun rehtori on Hanne Kärki. Kuvataidekoulussa ovat lasitaiteilijat, kuvattaiteilijat
ja taidemaalarit. Siellä on oppilaiden tekemiä lasista koruja tai kortteja joita voi
ostaa. Kuvataidekoulussa on kaksi kerrosta.
Itse olen harrastanu kuvataidekoulussa 9 vuotta.

Siellä on monta luokkaa esim. grafiikkaluokkaa, keraamikkoluokka. Kuvataidekoulussa on
kolme varastoa, niissä säilytetään esim. pensseleitä, värejä, liituja, savea.Kuvataidekoulus
sa tehdään erillaisia töitä, maalauksia, savesta veistoksia, grafiikkaatyötä, batiikkityötä.


Kuvakertomus vuodenaikojen vaihtumisesta

- 1 syyskuuta klo 13.00 sää oli tuulinen ja pilvinen. Siellä oli sorsia ja lokkeja. Ilman lämpötila oli yli +10°C.
-23 syyskuuta klo 12.15 oli paljon sorsia. Sää oli pilvinen ja tuulinen. Lämpötila oli +9°C. Veden näkyvyys oli 25 dm.

-14 lokakuuta sää oli pilvinen. Ilmanlämpötila oli 2°C.
Ilmanlämpötila oli alentunut viimekerrasta. Vedenlämpötila oli
7°C.

-10 marraskuuta oli pilvistä mutta satoi ensilunta. Ilmanlämpötila
Oli -7°C. Hauras maitojää on ilmestynyt. Vedenlämpötila oli alen
tunut. +1°C

-8 joulukuuta ilma oli pilvinen. Ilman lämpötila oli -1°C. Veden
Lämpötila oli 1°C. Prinsessa armaada ei ollut enää paikalla.
Näkösyvyys oli 14 dm. Jään paksuus oli 9cm. Kuva on otettu kivisalmessa.

-16 helmikuuta ilma oli puolipilvinen. Ilman lämpötila oli 2°C.
Jään paksuus oli 39 cm. Veden lämpötila oli 0°C. Näkyvyys oli 32
dm. Kuva otettu satamassa.

6 huhtikuuta oli puolipilvistä. Ilman lämpötila oli 4°C. Jään
paksuus oli 40 cm. Näkyvyys oli 28 dm.
armaada on saapunut ja auennut. Ilman lämpötila oli +7°C.
Veden lämpötila oli +9°C ja näkyvyys 29 dm.
Tutkimuslomakkeet
Yhteenveto
Jäätä piti sahata että saisi veden lämpötilan, jään paksuuden ja näkösyvyyden. Lämmin veden lämpötila oli 15°C ja Kylmin oli -7°C. Ilman lämpimin lämpötila oli +16°C ja kylmin -7°C. Paksuimillaan jää oli 44 cm ja ohuin oli 3 cm. Pisin Näkösyvyys oli 32 dm. Ja lyhyin 14dm.
0 kommenttia
