Vko 7

Vko 7

Maanantaina punaisessa pienryhmässä oli Roihuset tuokio. 




Vihreässä ja keltaisessa ryhmässä tehtiin ystävänpäivä askarteluja pistelyn ja maalaamisen merkeissä 💖 Lapset innostuivat ystävänpäivä askartelusta niin että ovat pitkin viikkoa itse tehneet pistelymalleja 😍

Askartelua.

Tiistaina pidimme leikkipäivän ja oman ryhmän lauluhetken. Lauloimme ja leikimme mm. kanapolkka, pikku juna ja lopuksi kaikki pääsivät vielä soittamaan rumpua. Se olikin super hauskaa 😄

Lauluhetki


Lauluhetki

Muita viikon touhuja.. 

Touhuja

Keskiviikkona aamuna tuokiolla aikuinen luki ja esitti tarinan lumiukko lapsista jotka vaihtoivat väriä. 

Lumiukko tarina

Viskarit kävivät luistelemassa keskiviikkona Poutapilvet ryhmän kanssa, olipa mukava nähdä kavereita 😍 Ja uusia taitoja opittiin nopeasti, eräskin lapsi luisteli alkuun pienen hetken luistelu tuen kanssa ja hetken päästä hän jo luisteli ilman sitä 😄 

Luistelua

Torstaina viskarituokiolla luettiin kirja joka kertoi voittamisesta ja häviämisestä. pohdimme viskareiden kanssa myös kaveritaitoja kuvien avulla.  Kaveritaidot ovat tärkeitä.  Ne auttavat tulemaan toimeen muiden kanssa, ratkaisemaan ristiriitoja ja ehkäisevät kiusaamista. Kaveritaitoja harjoittelemme arjessa päivittäin yhdessä lasten kanssa.
Vanhempaintoimikunta on kustantanut lapsille ratit ulkoleikkeihin, viskarit pääsivät piirtämään ratteihin nopeusmittareita 🚗 

viskarituokio

Viskarituokion jälkeen lähdimme ulkoilemaan ison Akvarellin pihalle ja tölön puistoon ❄️

Ulkoilua

Neskarit kävivät kirjastossa satuhetkellä ja palauttamassa kirjoja sekä lainaamassa uusia. Retkeä oli kovasti odotettu 🙂



Perjantaina pidimme ketunleipien kanssa yhteisen ystävänpäivä discon ulkona. Pihalle oli piilotettu sydämiä joita lapset saivat etsiä 💖 Lauloimme ja leikimme yhdessä laulut tule ystäväksi näin ja ystäväni, tuttavani. Sitten kaiuttimesta raikuikin jo disco musiikki ja oli tanssin aika, eikä pakkanen haitannut yhtään 😍❄️

ulkoilua
ulkoilua
ulkoilua