Valitsin käsittelyyn Katja Nissisen (2017) artikkelin Turvallisuustyötä yhdessä. Artikkeli käsittelee keskeisesti poliisin ja koulujen välistä turvallisuusyhteistyötä, jonka tavoitteena on parantaa koulujen turvallisuutta Suomessa. Tekstissä korostetaan myös yleisesti yhteistyön merkitystä ja painotetaan varhaista puuttumista väkivaltaiseen radikalisoitumiseen sekä vakavaan väkivaltaan koulumaailmassa. Erityisesti tietojen vaihtaminen ja verkostomainen yhteistyö ovat artikkelin mukaan ennaltaehkäisyssä keskeisiä tekijöitä. Lisäksi artikkelissa käsitellään vihapuhetta ja kannustetaan sen varhaiseen puuttumiseen kouluissa, opettajien toimiessa turvallisina aikuisina vaikeiden aiheiden käsittelyssä.

Artikkelissa korostetaan opettajan ensisijaisuutta oppilaissa tapahtuneiden muutosten tunnistamisessa ja niihin puuttumisessa. Varsinkin luokanopettajat ovat tiivisti tekemisissä oppilaiden kanssa ja näin ovatkin kodin lisäksi avainasemassa havaitsemaan ja huomaamaan oppilaissa tapahtuvia käyttäytymismuutoksia, jotka voivat viitata radikalisoitumisen riskiin tai vakavan väkivallan uhkaan. Artikkelissa tuodaan esiin se, että äärimmäisten väkivallantekojen taustalla on yleensä ollut eristäytyneisyyttä, aggressiivisuutta, päihteiden käytön lisääntymistä tai mielenterveysongelmia. Näiden tekijöiden voidaan nähdä olevan näkyvillä myös tavallisessa kouluarjessa. Siksi juuri opettajat ovat niitä, jotka koulussa ovat vastuussa näihin asioihin puuttumisessa.

Vaikka olen tästä täysin samaa mieltä, ja koen sen sisältyvän opettajan työhön liittyvään eettiseen toimintaan, mietityttää minua kuitenkin tähän riittävät ja käytettävät resurssit. Mietityttää, miten opettajalla on opettamisen lisäksi aikaa huomata yksilöllisesti kaikkien oppilaiden, varsinkin koulun ulkopuolella olevia ongelmia ja sen lisäksi vielä puuttua ja yrittää tehdä asialle jotakin. Tässä kuitenkin ajattelen, että jokaisen opettajan täytyy tällaisia merkittäviä muutoksia ja muutenkin epäkohtia huomatessaan pohtia, mikä loppujen lopuksi opettajuudessa on tärkeää, ja priorisoida aikaa opettamisen ja oppilaiden hyvinvointiin puuttumisen välillä.

Vaikka kaikki artikkelissa käsitellyt aiheet ovat mielestäni hyvinkin tärkeässä ja merkittävässä osassa luokanopettajan työtä, koen, että vihapuhe ja siihen puuttuminen on ehkäpä keskeisimmässä roolissa ja eniten läsnä luokanopettajan arkea. Ajattelen, että vihapuheen ennaltaehkäisy ja sen merkitys korostuu erityisesti varhaiskasvatuksen ja alakoulun vuosina. Tässäkin tapauksessa mielestäni pätee se, että mitä aikaisemmin hyviä käytöstapoja ja tarkoituksenmukaista kielenkäyttöä harjoitellaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä se kasvaa myöhemmin vakavaksi ongelmaksi. 

Ajattelen, että luokanopettajan tehtävänä on asettaa selkeät käyttäytymissäännöt ja normit, jotka kannustavat positiiviseen vuorovaikutukseen ja kunnioittavaan kielenkäyttöön. Jo varhaisessa vaiheessa opittu kunnioittava kommunikaatio luo perustan myöhemmälle. Lisäksi varhaisen puuttumisen merkitys korostuu luokanopettajan työssä siinäkin, kun luokanopettajat voivat tarvittaessa ohjata oppilaita saamaan asianmukaista tukea. Yhteistyö muiden koulun ammattilaisten, kuten kuraattorien ja psykologien kanssa on tärkeää, ja luokanopettajilla voi näin olla tätäkin kautta rooli olla osana koulun turvallisuuteen liittyvää yhteistyötä ja ennaltaehkäiseviä toimia.