Syyskuun tapahtumia
Syksy alaluokassa on edennyt hurjaa vauhtia. Elokuu vilahti silmien edestä niin nopeasti, että kirjoittajakaan ei huomannut ottaa yhden yhtä valokuvaa. Syyskuussa olemme kuitenkin korjanneet tätä erehdystä.
Syyskuun alussa vietimme päiväkodin kanssa yhteistä sadonkorjuujuhlaa. Moni toi juhliin oman maan satoa, joita sitten yhdessä maistelimme. Samalla viikolla olimme myös Virtain koulujen yleisurheilukilpailuissa, joista alaluokankin matkaan tarttui mitali.

Alkusyksyn suosituimmat välituntileikit ovat olleet lipunryöstö sekä polle ja rolle. Niitä on leikitty melkein koko koulun voimin jatkuvalla syötöllä. Myös keinuminen on ollut hyvin suosittua uusissa keinuissa. Uusien keinujen myötä pihalle on tullut lisäksi paljon uutta hiekkaa, jonka kanssa on puuhailtu ahkerasti. Hiekkaan on niin kaivauduttu, kaivattu polven asti meneviä syviä kuoppia sekä hyödynnetty rakennusleikeissä. Tehtiin hiekasta oikein tukevia siltojakin keppien avustukselle.
Ympässä olemme käyneet metsässä etsimässä syksyn satoa. Mustikat päätyivät suoraan suuhumme, mutta harjoittelimme myös sienen osien tunnistamista.

Kuviksessa olemme olleet syksyisissä tunnelmissa. Syyskuussa saimme viimein valmiiksi elokuussa aloitetut toukat, jotka liittyivät Pikku toukka paksulainen -tarinaan. Toukkien kanssa harjoittelimme silkkipaperimaalausta kahdella eri tavalla, kun taas kumisaappaissa hyödynsimme lätäköiden tekemiseen pilliä. Mustekalat puolestaan opettivat solmun tekemistä kässän tunneilla.

Kässän tunneilla osa sai myös tehtyä huovasta kalan. (Loputkin kalat valmistunevat lokakuun aikana.) Magneettien avulla kalaa voi "onkia".