Viikko 4
Pehmolelujumpassa jumppailimme tällä kertaa toisen puolikkaan ryhmän kanssa. Pehmolelujumppaan oli sisällytetty monipuolisesti motorisia perustaitoja, kuten liikkumis-tasapaino- ja välineen eli pehmolelun käsittelytaitoja kehittäviä liikkeitä. Liikkeet sisälsivät paikallaan tehtäviä, liikkuvia kuin lattiatasossa tehtäviä liikkeitä.

"Joskus kiukuttaa. Joskus suututtaa. Joskus tulee riitaa. Ilme synkkenee, sydän pamppailee, kädet menevät nyrkkiin. Silloin voi vaikka pomppia. Pomppia kiukun pois. Silloin voi vaikka pomppia. Pomppia kiukun pois." Näillä sanoilla alkaa Kielunupun Kiukunkesytys- laulu ja Tällä viikolla tunnetuokiolla olemmekin pohtineet eri keinoja kiukun kesyttämiseen. Löysimme useita eri keinoja, kuten veden tai maidon juominen, hali, kymmeneen laskeminen ja vaikka seinän työntäminen. Kokeilimme niitä kaikkia ja ties vaikka, saisimmekin niistä joskus keinoja kun oikein kiukuttaa.

Kävimme tällä viikolla leikkimässä myös Helmililjojen tiloissa.
Piirihetkellä jatkoimme talvilaulujen parissa ja tutustuimme lukumääriin porkkanoita laskemalla.

Perjantaina aloitimme Taikametsän rakentamista ja melkoisen mukavalta näyttää jo meidän metsämme.

