Kestävä Vihreä lippu -taso

Kalliolan koulu on siirretty Vihreä lippu -ympäristöohjelmassa Kestävällä tasolle tunnustuksena vuosia kestäneestä suunnitelmallisesta ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä.

Vihreä lippu on kansainvälinen kestävän kehityksen ohjelma ja kasvatusalan ympäristösertifikaatti, joka toimii jo 68:ssa eri maassa ympäri maailman. Ympäristökasvatus ja ympäristön huomioiminen arjen käytännöissä ja valinnoissa ovat muodostuneet Vihreän lipun myötä vuosien saatossa kiinteäksi  ja pysyväksi osaksi toimintaamme. Lapset ovat Vihreä lippu - toiminnassamme aktiivisia vaikuttajia aikuisten rinnalla niin ohjelman päätöksenteossa, suunnittelussa, toteutuksessa kuin tulosten arvioinnissakin. Näin he saavat myönteisiä kokemuksia yhteisiin asioihin vaikuttamisesta. Vihreä lippu -toiminnan myötä lapset oppivat kestävän tulevaisuuden rakentamisesta taitojen, oivallusten ja elämysten kautta.

Kalliolan koulussa on haluttu käyttää kestävän kehityksen suunnitelman järjestelmätyökaluna Vihreä lippu -ohjelmaa sen selkeyden ja suunnitelmallisuuden sekä jatkuvan kehittämisen ajatuksen vuoksi. Lisäksi haluamme lisätä lasten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia koulun arkeen.