Perusopetus vuosiluokat 7-9
Vuosiluokat 7-9
Oppilaille muodostuu käsitys siitä, miten tieto- ja viestintäteknologiaa voi hyödyntää eri oppiaineiden opiskelussa,
myöhemmissä opinnoissa ja työelämässä sekä yhteiskunnallisessa toiminnassa ja vaikuttamisessa. Oppimistehtävien
yhteydessä tarkastellaan tieto- ja viestintäteknologian merkitystä yhteiskunnassa ja vaikutuksia kestävään kehitykseen.
Luovat mediasisällöt syntyvät oppilaiden omista ideoista ja aloitteista, yhdessä kokeillen ja omia vahvuuksia löytäen.
Samalla harjaannutaan kerronnan keinoissa ja teknisissä taidoissa. Oppilaat syventävät osaamistaan myös vaikuttamaan
pyrkivien ja tietoa välittävien mediasisältöjen vastuullisessa tuottamisessa. Ymmärrys mediateksteistä syvenee, ja erilaisten,
myös sosiaalisen median sisältöjen luotettavuutta tiedonlähteinä arvioidaan. Median monenlaisia vaikutuksia yksilöihin,
ryhmiin ja yhteiskuntaan tarkastellaan kriittisesti. Tietojen ja yksityisyyden suojaamista sekä tarvittavia vuorovaikutus- ja
turvataitoja kerrataan. Lisäksi oppilaita rohkaistaan omaa hyvinvointiaan tukeviin valintoihin median parissa.
Algoritmista ajattelua ja ohjelmointia eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa hyödynnetään.
Suunnitellaan ja toteutetaan luovissa yhteiskehittämisen projekteissa ohjelmoituja tuotoksia, jotka ratkaisevat oppiaineisiin
tai oikeaan elämään liittyviä ongelmia
Vuosiluokkien 7–9 kuvausta luetaan vuosiluokkakokonaisuuksien 1–2 ja 3–6 kuvausten kanssa rinnakkain.
Digitaalinen osaaminen vuosiluokilla 7-9

Oppilas muun muassa:
• osaa käyttää tekstissä tyylejä, löytää tarvitsemansa erikoismerkit, tekee viittaukset ja lähdeluettelon
• osaa käyttää soluviittauksia, laskulausekkeita ja yleisimpiä funktioita taulukkolaskentaohjelmassa.
• osaa tehdä tarkoituksenmukaisen diagrammin tilastollisesta datasta taulukkolaskentaohjelmalla.
• osaa osallistua yhteiseen kirjoittamis- tai muuhun sisällön tuottamisen prosessiin digitaalisessa palvelussa.
• tuntee tekijänoikeudet ja lain rikkomisen seuraukset
• tiedostaa tietoturvariskejä ja tietää, kuinka toimia, jos tietoturvaa on loukattu.
• osaa suojata omaa ja muiden yksityisyyttä. Hän osaa rajoittaa henkilötietojensa käsittelyä.
• ymmärtää henkilötietojen käytön periaatteet ja noudattaa tietosuojaa ja -turvaa koskevia ohjeita.
• ymmärtää EU:n tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain tarkoituksen ja keskeiset periaatteet.
• tuntee teknisen tietoturvallisuuden perusteet ja ymmärtää haittaohjelmilta suojautumisen perusperiaatteet.
• osaa suojata tietojaan ja tiedostojaan häviämiseltä tai tuhoutumiselta sekä osaa varmuuskopioida niitä.
• kunnioittaa ja arvostaa moninaisuutta kaikissa digitaalisissa ympäristöissä.
• tiedostaa esineiden internetiin (IoT) liittyviä riskejä.
• tiedostaa tekoälyn kehittymiseen liittyviä ilmiöitä

Mediataidot vuosiluokilla 7-9
Oppilas muun muassa:
• laajentaa mediasisältöjen tuntemustaan tutustumalla itselleen uusiin sisältöihin
• tekee ohjatusti jonkin itselleen uuden mediasisällön, kuten elokuvatrailerin, podcastin tai mediataidetta.
• syventää ohjatusti kuvien ja audiovisuaalisten sisältöjen tulkinnan taitojaan tutkimalla esimerkiksi elokuvien
kohtauksia, musiikin käyttöä tarinan kuljettamisessa tai teknistä toteutusta sekä ymmärtää, että välittyvä
tieto voi olla ristiriitaista ja että asioihin voi olla monenlaisia näkökulmia.
• ymmärtää tietosuojan ja yksityisyydensuojan käsitteet. Oppilas osaa suojata yksityisyyttään ja
henkilökohtaisia tietojaan valikoimalla sisältöjen jakamista eri kanavilla ja tileillä.
• osaa kuvailla, mitä on seksuaalinen häirintä ja vihapuhe digitaalisessa mediassa. Oppilas osaa kuvailla
erilaisia keinoja suojautua niiltä ja tietää, kuinka tulee toimia, jos joutuu häirinnän tai vihapuheen kohteeksi.
• tunnistaa ei-rakentavia viestintäilmiöitä sosiaalisessa mediassa, kuten trolli, provo ja fleimi, ja tietää, kuinka
reagoida ja toimia näihin ilmiöihin törmätessään.
• tietää, että myös mediaympäristöissä tapahtuva lainvastainen toiminta täyttää rikosten tunnusmerkit ja että
niillä on sen mukaiset seuraukset.
• tietää tahoja, joiden puoleen kääntyä kohdatessaan turvallisuuttaan uhkaavia tilanteita
mediaympäristöissä.

Ohjelmointiosaaminen vuosiluokilla 7-9
Oppilas muun muassa:
• osaa analysoida ongelmia ja arvioida niiden mahdollisia ratkaisuja erilaisten kriteerien perusteella
sekä visualisoi ongelmia ja ratkaisuja yleistysten ja kaavioiden avulla.
• hyödyntää algoritmista ajattelua eri oppiaineisiin ja projekteihin liittyvässä ongelmanratkaisussa.
• tietää, miten erilaiset ohjelmointirakenteet, kuten peräkkäiset, toistuvat ja ehdolliset toiminnot sekä
muuttujat, toimivat. Oppilas osaa suunnitella ohjelman niitä käyttäen.
• osaa tulkita tekstipohjaista ohjelmointikieltä ja tunnistaa erilaisia rakenteita sillä tehdystä
ohjelmakoodista.
• osaa suunnitella ja toteuttaa yhteistyössä muiden kanssa ratkaisun, jossa käytetään jotakin
sensoreita hyödyntävää ratkaisua sekä robotiikkaa tai automatisaatiota.
• tuntee eri oppiaineisiin liittyviä teknologisia sovelluksia ja osaa selittää niiden toimintaperiaatteita.
Oppilas osaa hyödyntää ohjelmointiin liittyviä työskentelytapoja kaikissa oppiaineissa.
• pohtii ohjelmoidun teknologian terveydellisiä, sosiaalisia, poliittisia, taiteellisia ja käytännöllisiä
mahdollisuuksia sekä riskejä ja eettisiä näkökulmia.