Sukupuolten välinen tasa-arvo ja syrjintäsuoja

Tasa-arvolla tarkoitetaan ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä. Suomessa tasa-arvolla viitataan erityisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Syrjintää on se, että ihmistä kohdellaan perusteettomasti huonommin henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella. Sukupuolivähemmistöjen syrjintäsuoja on kirjattu tasa-arvolakiin. Yhdenvertaisuuslaissa on puolestaan vahvistettu seksuaalivähemmistöjen syrjintäsuoja.

Oppilaitoksissa on toisinaan käytössä tasa-arvolain mahdollistama positiivinen erityiskohtelu, jossa vähemmistössä olevat henkilöt voidaan tietyin edellytyksin asettaa etusijalle. Tasa-arvolaissa positiivinen erityiskohtelu on ilmaistu näin: "Syrjintänä ei pidetä väliaikaisia, suunnitelmaan perustuvia erityistoimia tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi ja lain tarkoituksen toteuttamiseksi." Sukupuolierityisellä voidaan tarkoittaa tietylle sukupuolelle suunnattua toimintaa tai tilaa. Sukupuolierityinen toiminta voi olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun on kyse turvallisemman tilan luomisesta tai tietylle sukupuolelle ominaisten, mahdollisesti arkaluontoisten asioiden käsittelystä. Transihmisille voi olla erityisen haastavaa esimerkiksi käyttää julkisia sukupuolitettuja wc-tiloja tai pukuhuoneita syrjinnän tai häirinnän pelossa. Opetuksen järjestäminen samanlaisuusperiaatteen mukaisesti sisältää kaksi puolta. Sillä pyritään viestimään ja sen avulla edistämään tasa-arvoista kohtelua, mutta toisaalta kaikkien kohtaaminen samalla tavalla jättää huomiotta ihmisten yksilölliset tarpeet ja toiveet. Yhdenvertaista ja asiakaslähtöistä kohtaamista ei ole se, että esimerkiksi ruuanlaittokurssi tarjotaan vain naisille tai lapsille. Ruuanlaittohan on yhtä mielekästä toimintaa ihan kaikille. Kurssien rajaaminen jollekin tietylle ryhmälle on harkittava tarkasti yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kannalta.

Tasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan välittömän ja välillisen syrjinnän kaikkialla ja kaikissa tilanteissa. Oppilaitoksissa syrjintään on puututtava heti, jos sitä havaitaan. Sukupuoleen perustuvaa välitöntä syrjintää on henkilön asettaminen sukupuolen vuoksi eriarvoiseen asemaan ja seksuaalinen tai sukupuoleen perustuva häirintä tai ahdistelu. Välillistä syrjintää on kohtelu, jonka vaikutuksesta henkilöt voivat tosiasiallisesti joutua epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella, vaikka kohtelu vaikuttaa neutraalilta sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun nähden.

Sukupuoleen perustuva häirintä on henkilön sukupuoleen liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista, mutta jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta, ja luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Häirintä voi olla esimerkiksi sukupuoleen liittyvää halventavaa nimittelyä.
Seksuaalinen häirintä on sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Usein seksuaalinen häirintä ja häirintä sukupuolen perusteella liittyvät toisiinsa.

Vinkkejä oppimateriaalien normitietoiseen ja systemaattiseen tarkasteluun löydät vaikkapa Kaikkien amis -hankkeen kysymyksistä, joissa pohditaan nimenomaan oppimateriaalien sisältöä.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisema opas Sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta on tiivis tietopaketti sukupuolen moninaisuuden huomioimiseen ja syrjinnän ennaltaehkäisyyn oppilaitoksissa, työpaikoilla ja viranomaisten toiminnassa. Tietopaketti sisältää kehittämisehdotuksia eri tahoille sekä kuvaa syrjintätilanteissa toimimista ja syrjinnän ennaltaehkäisyä syrjityksi tulleen kannalta. Tietopakettia voi hyödyntää koulutusten suunnittelussa, kehittämistyössä ja itseopiskelussa.