GE8/6. Maaperä ja maankohoaminen
Luvun sisällys
6.1 Maaperä koostuu maalajeista6.2 Tampereen maaperä ja maalajit
6.3 Maa kohoaa ja maisema muuttuu
6.4 Miksi maa kohoaa?
6.5 Maankohoaminen Tampereella
6.6 Itämeren vaiheet
6.7 Tutustu Tampereen pinnanmuotoihin
6.1 Maaperä koostuu maalajeista
Viimeisimmän jääkauden mannerjää vei mennessään lähes kaiken irtaimen aineksen kallioperämme päältä.
Tästä syystä sen päällä nykyään oleva maaperä on hyvin ohutta, keskimääräisesti paksuudeltaan vain 3–4 metriä.
Toisaalta maaperä peittää peruskalliomme lähes kokonaan, koska paljaina loistavia kohtia on vain muutaman prosentin verran sen pinta-alasta.
Syntytavoiltaan maaperän muodostavat maalajit voidaan jakaa kahteen luokkaan: kivennäis- ja eloperäiset maalajit.
Kivennäismaalajit ovat pieniä kallion kappaleita. Sora, hiekka, hieta, hiesu ja savi ovat kivennäismaalajit.
Kivennäismaalajit ovat syntyneet, kun kallio on rapautunut ja jauhautunut hienommiksi aineiksi. Mannerjäätikön peittämillä alueilla tämä on yleensä tapahtunut jäätikön ja sen sulamisvesien vaikutuksesta. Raekokonsa perusteella kivennäismaalajit jaetaan viiteen ryhmään: sora, hiekka, hieta, hiesu ja savi.
Hiekkaa ja soraa on suuria määriä reunamuodostumissa ja pitkittäisharjuissa. Hieta ja savi ovat puolestaan tyypillisiä alavilla alueilla, kuten Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla.
Yleisin kivennäismaalajimme on moreeni, joka on syntynyt mannerjään jauhaessa ja sekoittaessa monen kokoista ainesta keskenään. Moreenissa on sekaisin muun muassa hiekkaa ja soraa. Hienojakoiset ja vähäkiviset moreenimaat soveltuvat viljelyyn, loput metsämaaksi.
Eloperäiset maalajit ovat saaneet alkunsa maahan joutuneista ja maatuneista kasvien kuolleista lehdistä, juurista, oksista sekä eläinten jäänteistä. Eloperäisissä maalajeissa on yleensä mukana myös jonkin verran kivennäismaalajeja. Suurin osa Pohjolan eloperäisistä maalajeista on syntynyt viimeisimmän jääkauden jälkeen.
Havumetsien tyypillinen maalaji on kangasturve, joka on heikosti maatunutta.
Multa, joka on kaikkein ravinteikkain maalajimme, on lehtojen ja peltojen maalaji. Siinä eliöiden jäänteet ovat sekoittuneet hienoon saviainekseen ja se on meillä enimmäkseen otettu viljelykäyttöön.
Vetinen suoturve on soiden vallitseva maalaji, vesistöjen pohjilla on yleensä liejua tai mutaa.
Wikipedia: maalajit
Tästä syystä sen päällä nykyään oleva maaperä on hyvin ohutta, keskimääräisesti paksuudeltaan vain 3–4 metriä.
Toisaalta maaperä peittää peruskalliomme lähes kokonaan, koska paljaina loistavia kohtia on vain muutaman prosentin verran sen pinta-alasta.
Syntytavoiltaan maaperän muodostavat maalajit voidaan jakaa kahteen luokkaan: kivennäis- ja eloperäiset maalajit.
Kivennäismaalajit ovat pieniä kallion kappaleita. Sora, hiekka, hieta, hiesu ja savi ovat kivennäismaalajit.Kivennäismaalajit ovat syntyneet, kun kallio on rapautunut ja jauhautunut hienommiksi aineiksi. Mannerjäätikön peittämillä alueilla tämä on yleensä tapahtunut jäätikön ja sen sulamisvesien vaikutuksesta. Raekokonsa perusteella kivennäismaalajit jaetaan viiteen ryhmään: sora, hiekka, hieta, hiesu ja savi.
Hiekkaa ja soraa on suuria määriä reunamuodostumissa ja pitkittäisharjuissa. Hieta ja savi ovat puolestaan tyypillisiä alavilla alueilla, kuten Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla.
Yleisin kivennäismaalajimme on moreeni, joka on syntynyt mannerjään jauhaessa ja sekoittaessa monen kokoista ainesta keskenään. Moreenissa on sekaisin muun muassa hiekkaa ja soraa. Hienojakoiset ja vähäkiviset moreenimaat soveltuvat viljelyyn, loput metsämaaksi.
Eloperäiset maalajit ovat saaneet alkunsa maahan joutuneista ja maatuneista kasvien kuolleista lehdistä, juurista, oksista sekä eläinten jäänteistä. Eloperäisissä maalajeissa on yleensä mukana myös jonkin verran kivennäismaalajeja. Suurin osa Pohjolan eloperäisistä maalajeista on syntynyt viimeisimmän jääkauden jälkeen.
Havumetsien tyypillinen maalaji on kangasturve, joka on heikosti maatunutta.
Multa, joka on kaikkein ravinteikkain maalajimme, on lehtojen ja peltojen maalaji. Siinä eliöiden jäänteet ovat sekoittuneet hienoon saviainekseen ja se on meillä enimmäkseen otettu viljelykäyttöön.
Vetinen suoturve on soiden vallitseva maalaji, vesistöjen pohjilla on yleensä liejua tai mutaa.
Wikipedia: maalajit 6.2 Tampereen maaperä ja maalajit
Tampereen yleisin maalaji on moreeni ja se verhoaa kallioperää lähes kauttaaltaan ohuena muutamia metrejä paksuna kerroksena. Monin paikoin sen päälle on vielä myöhemmin kerrostunut muita maalajeja, kuten esimerkiksi savea, silttiä ja turvetta. Erityisen paljon moreenimuodostumia löytyy Kaupin ja Niihaman sekä Hervannan ja Särkijärven alueilta. Lisäksi Ikurissa on laaja moreenialue. Moreenialueille on tyypillistä veden heikko läpäisevyys, millä on myös vaikutuksensa alueen kasvillisuuteen.
Pääosa Tampereen alueen moreenista on paksun jäämassan alla tiukkaan iskostunutta pohjamoreenia. Maaperän maalajit myös tasoittavat kallioperän epätasaisuuksia sekä muodostavat omia pinnanmuotojaan, kuten drumliineja ja harjuja. Esimerkiksi Pyynikinharju Näsi- ja Pyhäjärven välissä näkyy kauas järvien selälle. Pyynikinharju kuuluu suureen saumaharjumuodostumaan, joka kulkee Salpausseliltä Kangasalan ja Tampereen kautta aina Hämeenkyröön ja Kankaanpäähän saakka. Harjun tärkein maalaji on sora, jota esiintyy erityisesti harjujen yläosissa, kun taas harjuilta alaspäin tultaessa maalaji muuttuu hienommaksi hiekaksi ja hiedaksi. Koillis-Tampereella Mäntymäen alueella on puolestaan valtakunnallisesti arvokas reunamoreenialue, joka kuuluu laajaan Sisä-Suomen reunamuodostumaan.
Jäätikön sulamisvaiheessa vuolaasti virtaavat joet kuljettivat erikokoista kiviainesta hienojakoisesta savesta aina suuriin lohkareisiin. Virtausten hidastuessa hienojakoinen aines alkoi kerrostua muinaisten vesistövaiheiden pohjaan synnyttäen sinne lustosavikerroksia. Näitä savikerrostumia löytyy erityisesti nykyisen Pyhäjärven sekä Iidesjärven rannalta. Ravinteikkuudesta kertoo varsinkin Iidesjärven kohdalla se, että vielä 1900-luvun alkupuolella sen rannat olivat viljelykäytössä. Siellä sijaitsivat Turtolan, Nekalan ja Muotialan kartanoiden pellot ja asutusta oli kovin vähän.
Pääosa Tampereen alueen moreenista on paksun jäämassan alla tiukkaan iskostunutta pohjamoreenia. Maaperän maalajit myös tasoittavat kallioperän epätasaisuuksia sekä muodostavat omia pinnanmuotojaan, kuten drumliineja ja harjuja. Esimerkiksi Pyynikinharju Näsi- ja Pyhäjärven välissä näkyy kauas järvien selälle. Pyynikinharju kuuluu suureen saumaharjumuodostumaan, joka kulkee Salpausseliltä Kangasalan ja Tampereen kautta aina Hämeenkyröön ja Kankaanpäähän saakka. Harjun tärkein maalaji on sora, jota esiintyy erityisesti harjujen yläosissa, kun taas harjuilta alaspäin tultaessa maalaji muuttuu hienommaksi hiekaksi ja hiedaksi. Koillis-Tampereella Mäntymäen alueella on puolestaan valtakunnallisesti arvokas reunamoreenialue, joka kuuluu laajaan Sisä-Suomen reunamuodostumaan.
Jäätikön sulamisvaiheessa vuolaasti virtaavat joet kuljettivat erikokoista kiviainesta hienojakoisesta savesta aina suuriin lohkareisiin. Virtausten hidastuessa hienojakoinen aines alkoi kerrostua muinaisten vesistövaiheiden pohjaan synnyttäen sinne lustosavikerroksia. Näitä savikerrostumia löytyy erityisesti nykyisen Pyhäjärven sekä Iidesjärven rannalta. Ravinteikkuudesta kertoo varsinkin Iidesjärven kohdalla se, että vielä 1900-luvun alkupuolella sen rannat olivat viljelykäytössä. Siellä sijaitsivat Turtolan, Nekalan ja Muotialan kartanoiden pellot ja asutusta oli kovin vähän.
6.3 Maa kohoaa ja maisema muuttuu
Luonnossamme on useita merkkejä siitä, että maamme on ollut aikanaan suurelta osin veden peitossa. Monet nykyiset mäet ja vaarat olivat aikoinaan merestä pilkistäviä saaria ja luotoja. Sulavesien kerrostamaa hienoa ainesta on kertynyt mäkien ja harjujen välissä oleviin painanteisiin ja saanut aikaan laaksosavikoita. Ja sama jatkuu yhä edelleen. Oheisen kuvan jokilaaksossa Hämeessä savea on kymmenien metrien paksuinen patsas. Kyse on vanhasta merenpohjasta.
Pienet luodot liittyvät toisiinsa ja kasvavat saariksi ja saaret vastaavasti liittyvät mantereeseen. Perämeren suurin saari, Hailuoto, on tästä hyvä esimerkki.
Laivaväylien mataloituminen ja uusien karien ilmaantuminen aiheuttavat ongelmia laivaliikenteelle. Väyliä joudutaan ruoppaamaan, merikarttoja uusimaan ja jopa siirtämään satamia katoavan meren perässä, kuten esimerkiksi Porissa on jouduttu tekemään.
Maankohoamisen myötä Suomen pinta-ala kasvaa vuosittain seitsemän neliökilometrillä. Samalla Perämerestä muodostuu järvi, kun noin kahden tuhannen vuoden päästä Merenkurkun kohdalla maa on kohonnut merenpinnan yläpuolelle.
Pohjanmaan rannikko siirtyy kauemmas merelle ja nykyisistä merenrantakaupungeista tulee sisämaakaupunkeja. Esimerkiksi alun perin merenrannalle syntynyt Ulvila on tätä nykyä syvällä sisämaassa. Monet sisävesistömme ovat myös kuroutuneet irti merestä maan kohotessa.
Ne eläinlajit, jotka ovat sopeutuneet suolaisen veden muutoksesta makeaan, ovat jäänne-eläimiä eli reliktejä. Tällaisia ovat mm. saimaannorppa ja härkäsimppu. Ja niiden kasvien ja eläinten fossiilisia jäännöksiä, jotka eivät tähän muutokseen sopeutuneet, löytyy nykyistä merenpintaa paljon ylempää.
Härkäsimppu elää Itämeressä mutta myös Ruotsin ja Suomen eräissä järvissä. Järvipopulaatiot ovat reliktejä: Ne ovat jääneet loukkuun järveen, kun merenlahti on kuroutunut irti merestä maankohoamisen seurauksena.
Pohjanmaan jokien tulviminen tulee vielä pahenemaan maankohoamisen seurauksena. Jokien virtaus tulee entisestään hidastumaan, koska niiden lasku-uomat luoteessa kohoavat nopeammin kuin yläjuoksun alue. Näin jokien vietto on loiventunut ja tulvariski kasvanut. Lisäksi Suomen maankamara tulee ajan kuluessa yhä enemmän kallistumaan kohti kaakkoa. Tämä nostaa järvialtaidemme vesien pintaa Suomen kaakkoisosissa ja laskee luoteisosiemme järvien pintaa.
Suomen kallistuminen kaakkoon on muuttanut monien jokien virtaussuuntaa. Esimerkiksi Päijänteen vedet laskivat ennen Pohjanlahteen, mutta noin 6 000 vuotta sitten vedet alkoivat purkautua kohti etelää. Nykyään Päijänteen vedet laskevat Kymijoen kautta Suomenlahteen.
Jääkauden päätyttyä rannikkoamme ovat huuhdelleet vuoroin makea ja suolainen vesi. Näiden Itämeren muinaisten meri- ja järvivaiheiden aallot ovat muokanneet harjujemme, vaarojemme ja mäkiemme rinteitä muodostamalla niille muinaisrantoja. Aallot ovat pyöristäneet kiviä sekä kasanneet muinaisille rannoille hiekkavalleja.
Joskus aallot ovat huuhtoneet rannalta hienommat maa-ainekset pois jättäen vain kivikon jäljelle. Tällöin puhutaan pirunpellosta. Maankohoamisen seurauksena näitä muinaisrantoja löytyy tänä päivänä jopa yli 200 metrin korkeudelta.
Turun Nunnavuoren pirunpelto. Pirunpelto on noin 60 metrin korkeudella merenpinnasta. Se on syntynyt noin 7 500 vuotta sitten Ancylusjärven huuhtoessa kivikkoa.
Maankohoaminen: Merenkurkun saaristo 6.4 Miksi maa kohoaa?
Jääkauden aikana jään paksuus oli joillain alueilla Pohjolaa lähes kolme kilometriä, joten paine maankuorta kohtaan siellä oli valtava. Maankuori painui syvälle vaippaan muodostaen jopa kilometrin syvyisen kuopan. Maapallon vaipan yläosasta siirtyi kuoren tieltä massoja jäätikön peittämän alueen reunoille.
Ilmaston lämmettyä jää alkoi sulaa ja paine maankuorta kohtaan alkoi vähetä. Lisäksi kuoren alle alkoi virrata takaisin vaipan ainesta, mikä osaltaan nopeutti maankohoamista.
Kohoaminen oli aluksi hyvin nopeaa, mutta hidastui myöhemmin niin, että nykyään nousu on suurimmillaan reilu kahdeksan millimetriä vuodessa.
Perämeren alueella maankohoaminen on nopeinta, koska tällä alueella jään paksuus oli suurin ja jää suli viimeisenä.
Pääkaupunkiseudulla kohoamisnopeus on enää kaksi millimetriä vuodessa ja Etelä-Ruotsissa maa ei enää kohoa, vaan päinvastoin painuu alaspäin.
Vuosituhansien aikana maa on noussut jopa 300 m ja sen arvellaan kohoavan vielä 100–150 metriä seuraavan kymmenen tuhannen vuoden aikana.
Maankohoaminen tosin hidastuu merkittävästi tulevaisuudessa, koska maanpinta alkaa asettua alkuperäiselle tasolleen.
Lisätietoa maankohoamisesta (www.merenkurkku.fi) 6.5 Maankohoaminen Tampereella
Maankohoaminen oli nopeinta heti mannerjään häviämisen aikaan, jolloin Tampereella maan arvioidaan kohonneen jopa kymmeniä metrejä sadassa vuodessa. Ajan myötä kohoaminen hidastui ja tällä hetkellä maa kohoaa Tampereella noin 5 mm vuodessa, kun esimerkiksi Pohjanmaan rannikolla Perämeren alueella maa kohoaa lähes sentin vuodessa. Pian jään sulamisen jälkeen korkeimmat Tampereen kohoumat, kuten Pyynikinharju ja Teivaalanharju nousivat maankohoamisen seurauksena vedenpinnan yläpuolelle. Samalla ne joutuivat kuitenkin rantavoimille alttiiksi. Maankohoaminen, yhdessä Näsi- ja Pyhäjärven syntyprosessien kanssa aiheuttivat näkyviä merkkejä harjujen rinteille aaltojen ja virtausten kuluttaessa niihin rantatörmiä ja -tasanteita. Näitä rantamuotoja syntyi eri korkeudelle harjun rinteitä sitä mukaa, kun maa kohosi ja vesi laski. Eräs näistä vanhoista kuivalle maalle jääneistä rantamuodostumista on saanut oman muistomerkin. Se pystytettiin vuonna 1944 Tampere-Seuran toimesta Pyynikille muinaisrannalle, joka tällä hetkellä on maankohoamisesta johtuen jo noin 126 metrin korkeudella merenpinnasta.
Kuva: Pyynikin muinaisrannan muistomerkki.
Ennen varsinaisen kosken syntyä nykyisen Tampereen keskustan alueella on ollut Tammerkoskijärvi, joka peitti mahdollisesti alueen rautatieasemalta Ratinaan ja edelleen Kaakinmaalta Satakunnankadulle. Tämän järven eteläosan rannan annettua periksi vesi pääsi esteettä virtaamaan Pyhäjärveen.
Epätasainen maankohoaminen muutti myös lasku-uomia Itämereen. Ennen Tammerkosken syntyä Näsijärven vedet laskivat Lapuanjoen kautta Merenkurkkuun Itämerelle, mutta nyt syntyi uusi reitti Näsijärven vesien purkautuessa etelään Pyhäjärvelle ja lopulta Kokemäenjokea pitkin Porin edustalle.
6.6 Itämeren vaiheet
Geologisesti ajatellen Itämeri on nuori meri. Sen vaiheita jääkauden jälkeen on selvitetty vedessä eläneiden kotiloiden ja simpukoiden fossiilien avulla. Niiden kuorista voidaan päätellä kunkin vaiheen veden suolapitoisuuden sekä lämpötilan.
Itämeren edeltävistä vaiheista voidaan erottaa kaksi suolaisen veden merivaihetta ja kaksi makean veden järvivaihetta.
Itämeren edeltävistä vaiheista voidaan erottaa kaksi suolaisen veden merivaihetta ja kaksi makean veden järvivaihetta.
6.7 Tutustu Tampereen pinnanmuotoihin
Geologian tutkimuslaitoksen Maankamara-sivustolla voit tutkia mm. ilmakuvia ja karttoja Suomesta. Voit yhdistää esimerkiksi maastokarttaan tietoja maaperästä.
Yle: Postikortteja Suomesta Yle: maisema-alueet
Yle: Postikortteja Suomesta Yle: maisema-alueet 