GE8/4. Jääkauden synty
Luvun sisällys
4.2 Jääkauden nousu ja tuho
4.3 Etenevän mannerjään synnyttämiä merkkejä
4.4 Etenevän mannerjään synnyttämiä merkkejä Tampereella
4.1 Elämme jääkausiaikaa
Monille jääkausi saattaa tarkoittaa vain moniosaista piirrettyä elokuvaa, jossa orava yrittää saada epätoivoisesti pähkinäänsä rikki. Mihin tahansa käännät katseesi ulkona, niin mikäli se ei ole ihmisen rakentamaa, niin sen on rakentanut viimeisin jääkausi ja sen jälkeiset tapahtumat.
Pohjoisella pallonpuoliskolla jääkausi tai oikeastaan jääkaudet ovat muovanneet maisemaa ja vaikuttaneet silloin eläneiden ihmisten elämään monin eri tavoin. Jääkauden jälkeen hyödynnämme sen synnyttämiä merkkejä, kun esimerkiksi viljelemme savipeltoja tai suodatamme pohjavettä harjuista.
Maapallon historiassa tunnetaan useita jääkausiaikoja, joista nuorinkin alkoi Pohjolassa jo 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Koska nuoremmat jääkaudet tuhoavat suurimman osan edellisten kausien muodostumista, on niiden tutkiminen vaikeaa mutta Suomessa on jälkiä ainakin viidestä jääkaudesta.
Suurin osa maisemassamme näkyvistä jäljistä on kuitenkin niistä viimeisimmän aikaansaannoksia.
Islannissa on jäätiköitä.
4.2 Jääkauden nousu ja tuho
Jääkausi syntyy yksinkertaisesti ilmaston kylmenemisen seurauksena, jolloin etenkin vuoristojen jäävyöhykkeet kasvavat talvella enemmän kuin mitä ne kesällä sulavat. Lämpimämmät jaksot erottavat toisistaan eri jääkausia mutta myös jääkausien sisällä esiintyy jaksoja, jolloin ilmaston lämpeneminen pienentää mannerjään kokoa.
Viimeisin eli Veiksel-jääkausi alkoi pohjoisella pallonpuoliskolla n. 115 000 vuotta sitten ja oli laajimmillaan 25 000 vuotta sitten. Skandeilta etenevä jää liittyi idässä Uralin jääpeitteeseen ja paikoin noin kolmen kilometrin paksuinen mannerjää peitti laajimmillaan alleen koko Fennoskandian ja Baltian ulottuen aina Pohjois-Saksaan asti.
Tämän jääkauden aikana Suomi oli ilmeisesti välillä jopa täysin jäätön, vaikka jääkausi alkoikin vetäytyä kaakosta alkaen vasta n. 13 000 vuotta sitten. Onpa jopa viitteitä siitä, että jäättömänä aikana 30 000 – 40 000 vuotta sitten Suomessakin vaelteli mammutteja. Etenemiseen verrattuna sulaminen oli huomattavasti nopeampaa. Koko Suomi vapautui jään peitosta 3 000 vuoden aikana.
© Shutterstock.com, S.Veistola
Mikä aiheutti ilmaston kylmenemisen? Maan ilmaston vaihtelemiseen voivat vaikuttaa monet syyt riippuen siitä minkä pituisista aikajaksoista on kyse. Satojen ja kymmenien miljoonien vuosien pituiset lämpötilavaihtelut ovat todennäköisesti mannerliikuntojen syytä. Vuorten poimutukset ja merivirtojen virtausmuutokset voivat olla seurausta mannerlaattojen liikkeistä ja ne saattavat vaikuttaa etenkin napa-alueiden ilmastoon.
Maan kiertoradan ja akselikallistuman muutoksia pidetään myös yhtenä jääkausien aiheuttajista. Vaikka ne eivät välttämättä vaikutakaan koko planeetan saamaan lämpösäteilymäärään, niin ero pohjoisilla napa-alueilla voi olla kuitenkin merkittävä. Veiksel-jääkauden aikana planeetan keskilämpötila laski arviolta 6–8 astetta, mutta napojen lähellä laskua oli jopa 20 astetta.
Geologisesti ajatellen viimeisin jääkausi ei ole vielä kunnolla edes poistunut nurkan taakse. Oikeastaan jakso, jota nyt elämme, on nuorimman jääkausiajan tavallista lämpimämpi jakso. Kaikki ne muodostumat, joita vuoroin etenevä ja perääntyvä jää maa- ja kallioperäämme sai aikaiseksi, saattavat muovautua tulevaisuudessa uudelleen.
Jäätikkö
4.3 Etenevän mannerjään synnyttämiä merkkejä
| Merkki | Kuvaus |
|---|---|
| Silokalliot | Etenevä jää kulutti kallion pinnan tasaiseksi. |
| Uurteita kalliossa | Etenevässä jäässä olleet kiven kappaleet kuluttivat kallioon uurteita. |
| Murroslaaksot, järvialtaat | Kallio on paikoin rikkoutunut maanjäristysten seurauksena. Jää on kuljettanut rikkoutuneen kiviaineksen pois → syntyi mm. järvialtaita. |
| Moreenikerrostumat | Jää kuljetti rikkoutunutta kiviainesta mukanaan. Kun jää suli, isommat ja pienemmät kallion kappaleet jäivät paikoilleen → syntyi moreenikerroksia. |
| Siirtolohkareet eli hiidenkivet | Jää irrotti ja kuljetti isojakin kallion kappaleita. |
| Drumliini | Etenevä jää ylitti kallion ja kasasi sen taakse kulkusuuntansa mukaisen pitkänomaisen moreeniselänteen, joka kartoissa näkyy usein hieman tipan muotoisena. |
Skandien vuoristosta valuva jäämassa raastoi alla olevaa maankamaraa, joka lisäksi painui jään valtavan painon alla lommolle. Jää hioi kalliota ja irrotti siitä erikokoisia palasia, jotka kulkeutuivat liikkuvan jään mukana satoja kilometrejä synnyinpaikaltaan.
Osan kiviaineksesta jää murskasi erikokoiseksi maa-ainekseksi, joka sekoittui ja levisi jään mukana lähes joka kolkkaan Pohjolaa. Näin syntyi maamme yleisin maalaji moreeni, joka sisältää erikokoista ainesta suuremmista lohkareista aina hiekkaan ja saveen.
Osa moreenista kulkeutui mannerjään pohjassa ja iskostui jään puristuksessa tiukaksi pohjamoreenipatjaksi, joka peittää suurta osaa kallioperäämme. Pohjamoreenin päälle on paikoin kerrostunut jään sulamisvaiheessa löyhää pintamoreenia, joka on kulkeutunut jään sisällä ja päällä. Lisäksi sulavan jään reunan eteen syntyi erilaisia pienempiä kumpumoreeneja. Reunamoreenivalleja syntyi myös veden pinnan alla jäätikön reunan suuntaisiin halkeamiin. Ilmaston lämmitessä jäätikkö perääntyi ja De Geer-moreenit nousivat maankohoamisen seurauksena näkyville. Upeimmat De Geer- moreenit löytyvät Merenkurkun saaristosta, jossa ne muodostavat ryhmän pitkiä samansuuntaisia saaria.
Drumliinit syntyivät, kun etenevä jää ylitti kallion ja kasasi sen taakse kulkusuuntansa mukaisen pitkänomaisen moreeniselänteen, joka kartoissa näkyy usein hieman tipan muotoisena. Näitä samansuuntaisia muutaman sadan metrin pituisia mäkiä voi olla joillakin alueilla satoja (ks. kuva).
Jään mukanaan kuljettama aines hioi kallioperää sileäksi. Kallioiden vastasivut hioutuivat eniten suojanpuolen jäädessä rosoisemmaksi. Jään liikesuunnan voi päätellä silokallioon piirtyneistä uurteista, jotka syntyivät jään alapintaan kiinnittyneiden lohkareiden kovertaessa ne kallioperään.
Virtaava jää kuljetti mukanaan myös valtavan kokoisia siirtolohkareita, joita saattoi kellua jäävuorten sisällä satojen kilometrien päähän synnyinpaikaltaan.
Kallioperämme on joutunut vuosimiljoonien aikana monien maanjäristysten ja lohkoliikuntojen kohteeksi. Näin kallioperäämme on syntynyt samansuuntaisia siirroksia, jotka usein näkyvät ympäristöstään nousevina korkeina ja suorina kallioseinäminä. Näiden lohkojen välissä voi nähdä kallioperän heikkousalueita, jota eroosiovoimat ovat kuluttaneet syviksi samansuuntaisiksi murroslaaksoiksi. Liikkuva mannerjää puhdisti näitä laaksoja ja kallioperän halkeamia niihin kertyneestä kiviaineksesta. Luoteesta kaakkoon suuntautuvat kapeat järvialtaat saivat alkunsa, kun jään sulettua vesi valtasi murrosaltaat.
Skandeilta etenevä jää muotoili myös vuoriston laaksoja U-kirjaimen muotoisiksi. Niillä paikoilla, jossa jää laskeutui mereen, syntyi vuonoja. Erityisen runsaasti niitä löytyy Norjan rannikolta.
4.4 Etenevän mannerjään synnyttämiä merkkejä Tampereella
Mannerjään hiomia silokallioita syntyi myös Tampereen kallioperään. Usein niissä on näkyvillä luoteesta kaakkoon suuntautuvia uurteita, jotka ovat syntyneet jään mukanaan kuljettaman kiviaineksen hieroessa kallion pintaa. Tällaisia silokallioita hyvin säilyneine uurteineen on nähtävissä mm. Näsijärven rantakallioilla (kuva).
Joissain kallioissa voi nähdä ristiuurteita, jotka kertovat jäämassojen kulutuksesta eri aikoina.
Siirtolohkareet ovat mannerjään kuljettamia isoja kivenlohkareita, jotka ovat jääneet niille sijoilleen, joihin jää on ne jättänyt. Tampereelta löytyy paljon merkkejä niistä.
Esimerkiksi Maaniityssä Ojalan alueella oleva iso siirtolohkare rauhoitettiin luonnonmuistomerkiksi joulukuussa 2017, kun juhlittiin Suomen 100-vuotista historiaa (kartta). Suurikokoisella siirtolohkareella on pituutta noin 14 metriä, leveyttä noin 6 metriä ja korkeutta noin 7 metriä. Katso suojelupäätös ja valokuvia siirtolohkareesta.
Oheisessa kuvassa on Löytänänsaaren kärjessä sijaitseva iso, haljennut siirtolohkare.
Drumliinit syntyivät jään mukanaan kuljettamasta maa-aineksesta, kun etenevä jää ylitti kallion ja kasasi sen taakse kulkusuuntansa mukaisen pitkänomaisen moreeniselänteen.
Näitä muodostumia Tampereen seudulta ei löydy, mutta lähikunnista Kangasalta ja Ylöjärveltä löytyy muutamia drumliineja. Esimerkiksi Haralanharju nimestään huolimatta ei ole harju vaan drumliini. Ylöjärven Lehtikankaan drumliini lasketaan seudullisesti arvokkaaksi kohteeksi.
Moreenimuodostumat verhoavat Tampereen kallioperää lähes kauttaaltaan ohuena muutamia metrejä paksuna kerroksena. Näiden päälle on usein vielä kerrostunut hienompia maalajeja, kuten savea. Maalajeista kerrotaan enemmän luvussa kuusi.
