GE8/5. Jääkauden loppu
Luvun sisällys
5.2 P niinkuin pitkittäisharju
5.3 Salpausselät ovat kuin kolme veljestä
5.4 Perääntyvän mannerjään synnyttämiä merkkejä Tampereella
5.5 Tammerkoski syntyi jään vetäydyttyä
5.6 Raukit Näsijärvessä
5.1 Perääntyvän mannerjään synnyttämiä merkkejä
| Merkki | Kuvaus |
|---|---|
| Reunamuodostelmat | Jään reunaan kertyi aineista → mm. Salpausselät. |
| Hiidenkirnut | Koskessa pyörivät kivenlohkareet kuluttivat jopa metrien syvyisiä koloja. |
| Pitkittäisharjut | Joen suistoo kertyy mm. hiekkaa. Kun suisto siirtyi jään sulaessa esimerkiksi luoteeseen, syntyi vähitellen peräkkäisistä joen suistoista harju. |
| Suppakuopat | Suuri jään lohkare suli harjuun → syntyi iso kuoppa. |
| Savikerrostumat | Meren pohjaan kulkeutui savea → syntyi paksuja savikerroksia. |
Kun ilmasto lämpeni 13 000 vuotta sitten, Pohjolaa peittänyt mannerjää alkoi sulaa reunoiltaan nopeammin kuin uutta jäätä muodostui jäätikön päälle. Näin mannerjään reuna alkoi hitaasti vetäytyä luoteeseen kohti synnyinalueitaan.
Perääntyminen ei ollut tasaista, sillä ilmaston tilapäisesti viiletessä jään reuna saattoi pysähtyä pitkiksikin ajoiksi. Silloin sen eteen alkoi kerrostua suuria määriä sulavesien kuljettamia aineksia, joista kasvoi korkeita jäänreunan suuntaisia valleja. Näin saivat alkunsa reunamuodostelmat, Salpausselät.
Mannerjäätikön sulaessa sen sisään ja alle muodostui valtavia sulavesivirtoja, jotka kuljettivat mukanaan monen kokoista irtainta maa-ainesta. Jäätikön sisältä virta purkautui reunan eteen ja syntyi suisto. Tällaisista suistoista saivat alkunsa suomalaiseen maisemaan oleellisena osana kuuluvat pitkittäisharjut. Samaisista suistoista saivat alkunsa myös laajat hiekkakentät, jotka ovat nykyisin mäntyjä kasvavia, kuivia ja tasaisia kangasmetsiä. Näin syntyivät myös maamme harvat dyynit ja rantahietikot, joista kuuluisimpia ovat Yyterin, Kalajoen ja Hailuodon hiekkarannat. Ks. Geologian tutkimuskeskuksen sivuilta lisätietoa.
Vuolaasti virtaavassa vedessä kivenlohkareet saattoivat jäädä pyörimään vesipyörteisiin ja ne koversivat kallioon jopa metrien syvyisiä koloja, hiidenkirnuja. Suurin tällainen kirnu on Sallan kunnassa sijaitseva Juomapata. Sen halkaisija on 14 metriä ja syvyydeksi arvioidaan jopa 13 metriä. Alla on kuvia Askolan suuresta hiidenkirnusta.
Kuoppia saattoi syntyä myös maaperään. Mannerjäätiköstä irronnut lohkare hautautui pitkiksi ajoiksi soraan ja hiekkaan, kunnes ilmaston lämmetessä jäälohkare suli. Lohkareen päällä ollut aines romahti alas ja syntyi suppakuoppa eli lukko. Maamme suurimmat supat ovat Kangasalan ja Utajärven harjulla. Usein pintavesi kerääntyy suppaan ja syntyy pieniä lampia. Toisinaan pohjaveden pintakin saattaa ulottua supan pohjalle ja syntyy kirkasvetinen lähde. Monet supat on rauhoitettu luonnonnähtävyyksinä.
Kun jään sulaminen hidastui, sen eteen muodostui vesialueita, joiden pohjaan kerrostui hienoa ainesta. Tästä aineksesta muodostui kerrostunutta savea, lustosavea. Laaksosavikosta se erottuu siten, että siinä on kesäajan paksut ja talviajan ohuet selvästi toisistaan erottuvat kerrostumat. Lustosaven perusteella voidaan arvioida, kuinka kauan aikaa on kulunut jääkauden aikaisten tapahtumien syntyyn. Vanhimmista lustosavista on laskettu jopa 3 000 "vuosirengasta". Monet niistä ovat myös maamme parhaimpia viljelysmaita.
Askolan hiidenkirnu
© Juha Salminen & e-Oppi Oy
Askolan hiidenkirnut
5.2 P niinkuin pitkittäisharju
Ilmaston lämmetessä jään reuna alkoi sulaa eli jää alkoi vetäytyä kohti jäätiköitymiskeskusta.
Lumen ja jään sulaessa syntyi voimakkaita sulavesivirtoja, jotka kulkivat tunneleissa jään sisällä ja pitkin jään halkeamia. Jäätikön vesivirrat kuljettivat mukanaan erikokoista kiviainesta. Jäätikköjokien käsittelyssä kiviaines pyöristyi, lajittui ja kerrostui raekooltaan erillisiksi päällekkäisiksi kerroksiksi.
Tässä harjuaineksessa on vuoroin hiekkaa ja soraa. Raskaammat kivet vierivät joen pohjalla samalla pyöristyen ja muodostaen harjujen alaosan. Harjujen hiekka- ja sorakerrosten paksuus vaihtelee sen mukaan minä vuodenaikana ne ovat syntyneet.
Kesällä jää suli nopeammin ja jäätikköjokien virtaus oli voimakkaampaa kuin talviaikaan. Kesällä syntyneet kerrokset muodostuivat karkeammasta kiviaineksesta, kun taas talvisten jokien virtausvoima riitti useimmiten vain hienojakoisemman aineksen, kuten hiekan ja saven liikutteluun. Jään reunan eteen purkautuva jäätikköjoki kasasi virtauksen hidastuessa karkeimman aineksen uomansa keskiosiin hienomman aineksen levittäytyessä kauemmas suiston reunalle. Näin kivennäismaalajit lajittuivat raekokonsa mukaisesti. Hienojakoisin aines on aikojen saatossa kulkeutunut virtaavan veden mukana harjujen juurelle.
Kun mannerjäätikön reuna vetäytyi Etelä-Suomessa kohti luodetta, myös suistokohdat siirtyivät samaan suuntaan. Näin muodostuivat eteläisen Suomen luoteesta kaakkoon suuntautuvat pitkittäisharjut.
Lapissa harjujen suunta on yleensä koillisesta lounaaseen, koska jää vetäytyi Lapista katsottuna kohti lounasta.
Harjut ovat yleensä useiden kilometrien pituisia ja muutamien kymmenien metrien korkuisia, mutta joissain tapauksissa harjuista voi muodostua valtavan kokoisia saumaharjuja, kun jäätikköjoet ovat kuljettaneet harjuaineksen kahden jääkielekkeen väliin.
Esimerkiksi Hämeenkyröstä Tampereen kautta Lahteen ulottuva 200 kilometriä pitkä harjujakso on syntynyt tällä tavalla.
Itse asiassa Tampereella Pyhäjärven ja Näsijärven välissä sijaitseva Pyynikinharju on maailman suurin soraharju. Sen korkeus merenpinnasta on 160 metriä ja viereisen Pyhäjärven pinnasta mitattuna 82 metriä.
Pyynikinharjun rinteillä voi nähdä useamman Itämeren meri- ja järvivaiheen rantaviivan merkkejä. Näistä muinaisrannoista selvimmin näkyy 125 metrin korkeudessa oleva Yoldiameren muinainen rantatörmä, joka on syntynyt noin 9 000 vuotta sitten.
Suomalainen harjumaisema on arvokas jo sinällään ja näin suojelemisen arvoinen. Lisäksi harjut ovat tärkeitä pohjavesi-, ulkoilu- ja virkistysalueita.
Valitettavan usein monien harjujen kohtalona on ollut kuitenkin vuosien saatossa voimakas soranotto ja rakentaminen.
Nykyään harjumaisemia pyritään suojelemaan rajoittamalla esimerkiksi maa-ainesten ottoa sekä säätelemällä rakentamista harjuilla.
Pitkittäisharju Jokioisilla, josta on kaivettu hiekkaa ja soraa.
Harjun synty - katso lyhyt animaatio miten jäätikköjoki muodostaa harjua
Pyynikinharju Tampereella
Tampereen Pyynikinharjulla havaitaan monia jääkauden merkkejä
5.3 Salpausselät ovat kuin kolme veljestä
Kun ilmasto viileni sulamisvaiheen aikana, mannerjään perääntyminen hidastui ja jopa pysähtyi paikoilleen satojen vuosien ajaksi. Tällöin jään reunan eteen kasaantui sulavesien kuljettamia aineksia, joista muodostui korkeita jään reunan suuntaisia valleja. Näin saivat alkunsa maailman suurimmat reunamuodostumat, Salpausselät.
Niitä on kolme kappaletta ja ne muodostuvat sulavesien lajittelemasta moreenista, sorasta ja hiekasta mutta joukossa on myös jäätikön kuljettamaa lajittelematonta ainesta. Niiden pituus on 600 km ja ne ovat paikoitellen 60–80 metriä muuta ympäristöä korkeammat.
Ensimmäinen ja vanhin Salpausselkä syntyi n. 12 000 vuotta sitten. Se kulkee Hangosta Lohjan ja Lappeenrannan kautta Laatokan pohjoispuolelle. Sen katsotaan salpaavan pohjoispuolelleen lähes koko Järvi-Suomen vesistöt ja tästä se on myös nimensä saanut. Toinen Salpausselkä on hieman matalampi ja sijaitsee 20 km pohjoisempana. Se erottaa toisistaan mm. Vesijärven ja Päijänteen sekä muodostaa idempänä Pihlajaveden ja Puruveden kaakkoisrannat. Se muodostui noin 11 500 vuotta sitten.
Kolmannen ja lyhimmän Salpausselän syntyaika lienee noin 11 0000 vuotta sitten. Se ulottuu vain Kemiönsaaresta Hämeenlinnaan. Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Jurmo on sen jatke (ks. valokuvia alempaa).
Salpausselkien pohjoisrinteet ovat melko jyrkkiä ja rakenteeltaan jään sekoittamaa moreenia ja soraa. Lakiosat ovat puolestaan usein hyvin tasaisia. Etelärinteet ovat loivia ja niiden maaperä on vesien huuhtomaa soraa ja hiekkaa. Uloimpana etelässä on veden kuljettamaa hienoa hietaa ja savea. Useita metrejä paksu ravinteikas savikerros on luonut hyvät edellytykset maatalouden harjoittamiseen tällä Salpausselkien eteläpuoleisella viljelysseudulla.
Korppoon Jurmo
Korppoon Jurmo on Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva ulkosaariston saari. Jurmo on Salpausselän jatke, joten siellä on helposti löydettävissä reunamuodostelman maalajeja, soraa ja hiekkaa.
Ylemmässä kuvassa on näkyvissä saari, jolle on aallokon kasaustyön seurauksena syntynyt maakannas. Tällaista entistä saarta kutsutaan nimellä tombolo.
5.4 Perääntyvän mannerjään synnyttämiä merkkejä Tampereella
Harjut ja suppakuopat
Pyynikinharju vetää puoleensa liikkujia ja matkailijoita.
© Juha Salminen
Tampereen maisemakuvaa hallitsevat suuret harjut syntyivät, kun mannerjää alkoi sulaa ja perääntyä kohti luodetta. Valtava määrä vettä vapautui sulavasta jäätiköstä jäätunneleihin ja suureen railoon, joka oli syntynyt kahden jääkielekkeen väliin. Nämä sulavesivirrat kuljettivat mukanaan monen kokoista maa-ainesta, joka lajittui virtaavan veden huuhtoessa sitä. Soraa ja hiekkaa kerrostui joen pohjalle sekä jään edessä olevaan seisovaan veteen.
Kun jää oli perääntynyt, jäljelle jäi iso luoteesta kaakkoon suuntautunut saumaharjujakso, joka ulottuu Salpausseliltä Kankaanpäähän saakka. Tätä harjua on näkyvillä Tampereen lisäksi myös naapurikunnassa Kangasalla, jossa harjujonoon kuuluvat Kirkko-, Kuohun-, Keisarin- ja Vehoniemenharju. Kangasalta harjujono jatkuu Tampereen puolella Vilusenharjuna, josta ei enää ole paljon jäljellä voimakkaan maanoton vuoksi. Vilusenharjusta luoteeseen kohti Tampereen keskustaa kulkeva Aakkulanharju yhtyy Iidesjärven pohjoispuolella Kalevanharjuun (Kalevankangas).
Harjujakso jatkuu Pyynikin- ja Epilänharjun kautta Ylöjärven Teivaalanharjulle ja edelleen Kankaanpäähän saakka. Tampereen maisemakuvaa hallitseva Pyynikinharju syntyi ison kallioperäkohouman sivulle ja siitä muodostui 1,6 kilometriä pitkä ja 200-500 metriä leveä kannas kahden järven väliin.
Kalevanharjun valoisalla etelärinteellä kasvaa erityisesti mäntyjä.
© Juha Salminen
Tampereen ja sen lähialueen harjujen maaperässä on näkyvissä myös suppakuoppia eli lukkoja. Ne ovat syntyneet harjuun hautautuneen jäälohkareen sulamisen seurauksena. Erityisen isoja suppia löytyy Kangasalta, mutta myös esimerkiksi Epilänharjun ja Nokianharjun rajalta löytyy muutamia suppakuoppia. Avaa alla oleva esitys Epilänharjusta. Siellä kerrotaan lisää supista.
© Juha Salminen
Kangasalan Vehoniemenharjulla sijaitseva Uhkainjärvi on suppajärvi.
© Juha Salminen
5.5 Tammerkoski syntyi jään vetäydyttyä
Itämeren vaiheita
Tampere vapautui lopullisesti mannerjäästä noin 11 000 vuotta sitten. Tuolloin Yoldiameri peitti alleen koko kaupungin alueen muutamaa mäkeä lukuun ottamatta. Nämä silloiset Yoldiameren saaret ovat nousseet maankohoamisen seurauksena nykyiselle noin 160 metrin korkeudelle merenpinnasta. Veden pinta alkoi mm. maankohoamisen seurauksena laskea ja veden alta paljastuvat harjujen rinteet joutuivat rantavoimien armoille. Aallot ja virtaukset huuhtoivat paljastuvaa maa-ainesta luoden rinteeseen rantatörmiä ja -tasanteita.
Jäätikön peräännyttyä Skandien vuoristoon ja meriyhteyden katkettua Atlantille, syntyi Ancylusjärvi, jonka rantatörmiä näkyy myös harjun rinteillä mm. noin 117 metrin korkeudella. Näiden kahden Itämerivaiheen aaltojen ja virtausten vaikutus on selkeimmin näkyvillä harjujemme rinteillä, koska
Litorinameren vaikutus ei enää yltänyt Tampereelle saakka.
Laajimmillaan Anculysjärvi peitti laajoja alueita Tampereesta. Esimerkiksi koko nykyinen ydinkeskustan alue oli käytännössä veden alla, mutta Pyynikin harju taas kohosi järvestä pitkänä niemenä. Vesi oli niin korkealla, että Kangasalan Kirkkojärvestä oli yhteys Kaukajärven murroslaaksoa pitkin Anculysjärveen.
Maankohoamisen seurauksena Näsi- ja Pyhäjärvi kuroutuivat erilleen Pyynikinharjun toimiessa luonnollisena patona näiden kahden järven välissä. Tässä vaiheessa Näsijärven lasku-uomana toimi Lapuanjoki, joka virtasi jo siihen aikaan kohti Pohjanlahtea. Maa alkoi nousta nopeasti heti mannerjään painon vähentyessä, mutta maa ei kohonnut samaan tahtiin joka paikassa vaan esimerkiksi Näsijärven pohjoisosat nousivat nopeammin kuin eteläosat. Tämä aiheutti Näsijärven eteläosan tulvimista. Suurimmillaan veden nousu oli noin 7 000 vuotta sitten, jolloin paine Pyynikin harjua kohti alkoi olla kestämätön. Oli vain ajan kysymys, koska vesi murtaisi itselleen tien läpi harjun.
Kartta: Muinainen Tammerkoskijärvi lainehti nykyisen Tampereen keskustan päällä.
Maankohoamisen seurauksena järvet olivat aiheuttaneet muinaisen Tammerkoskijärven synnyn nykyisen keskustan päälle. Vettä kertyi järveen ajan kuluessa yhä enemmän ja enemmän, kunnes Tammerkoskijärven veden valtava voima puhkaisi itselleen uoman etelään noin 5400-6900 vuotta sitten. Tämän seurauksena Näsijärven pinta laski muutaman metrin ja Pyhäjärven pinta nousi.
Nykyään vedet virtaavat Näsijärvestä Tammerkosken kautta Pyhäjärveen ja edelleen Kokemäenjoen kautta Itämereen.
Kalevanharju näkyy taustalla Yliopistonkadun päässä. Kuljettaessa Kalevanharjulta pohjoiseen näkyy selvästi pinnanmuodoissa notko. Tammerkoskijärvi on mahdollisesti lainehtinut täällä saakka. Vasemmalla näkyvä vaalea rakennus on Tampere-talo, jossa sijaitsee mm. Muumimuseo. © Juha Salminen
5.6 Raukit Näsijärvessä
Merten rantavoimien kuluttamia raukkeja kutsutaan mariinisiksi raukeiksi, kun taas nykyisen tai jonkin vanhan järvivaiheen rantavoimien kuluttamia muotoja kalliossa tai isoissa lohkareissa kutsutaan järviraukeiksi.
Näsijärven rantakallioita ovat kuluttaneet useiden Itämeren vesistövaiheiden sekä varsinaisen Näsijärven rantavoimat.
Näsijärvellä Niihamanselällä on Lassinlinnan saari, josta löytyy sienimäisiksi kuluneita puolitoistametrisiä järviraukkeja (kuva). Lisäksi eri puolilla saarta kallion alaosassa on nähtävillä selkeää aaltojen, virtausten ja jään kulutustyön merkkejä.
Kallio on myös voimakkaasti rapautunutta ja lohkareista. Puut osaltaan nopeuttavat kallion hajoamista työntämällä juuriaan syvälle kallion halkeamiin. Tämä aiheuttaa mekaanista vääntöä kallion halkeamissa, mikä puolestaan edesauttaa kallion hajoamista. Pienikokoisille luolatutkijoille saarella on myös nähtävää, sillä kallion sisällä olevaan luolaan pääsee ryömimällä sisään.
Lassinlinnan saarella on nähtävillä Itämeren vesistövaiheiden ja Näsijärven rantavoimien kulutustyötä.
© Juha Salminen
Tampereen Vilusenharjun maisemointi ja virkistyskäyttö
