Maanoton vaikutukset Tampereella

Vilusenharjun tuho

Tampereen kaupunki on kasvanut voimakkaasti ja rakentamisen vauhti on vain kiihtynyt viime vuosikymmeninä.

Harjujen soraa käytetään rakennusteollisuudessa mm. betonin valmistamiseen. Lisäksi soraa tarvitaan teistön rakentamiseen sekä kunnossapitoon.

Tampereen harjuista Vilusenharju on oiva esimerkki 1950- ja 1960-luvuilla tapahtuneesta harjujen tuohoamisesta. Soranotto oli tuolloin vielä rajoittamatonta, mikä valitettavasti näkyi joidenkin harjujen häviämisenä.

Vuoden 1953 peruskartassa (ylempi kartta) iso osa Vilusenharjua on vielä jäljellä, mutta vuoden 1960 tilanne on jo lohduton (alempi kartta). Suurin osa Vilusenharjusta on tuhottu 1960-luvulle tultaessa. 

Nykyään Vilusenharju on maisemoitu ja otettu virkistyskäyttöön. Täyttömaan päälle on rakennettu nuorten suosimia harrastepaikkoja, kuten skate- ja trialpuisto sekä BMX-rata. 

Ylen artikkeli

Vilusenharjulle on rakennettu harrastustoimintapaikkoja, kuten kuvan skatepuisto.
© Juha Salminen