Viikko 50

Ketunleivillä on ollut mukava ja jännittävä viikko kun olemme viettäneet niin joulujuhlaamme kuin päässeet katsomaan Lucia-kulkuetta. Pienille lapsille esiintyminen voi olla yhtäaikaa innostavaa, että jännittävää. Siksi valmistautuminen tehdään kiireettömästi ja leikinomaisesti, lasten omia osallistumisen tapoja kunnioittaen. Esitysten seuraaminen sen sijaan harjoittaa keskittymistä ja kuuntelua, sekä tuottaa elämyksiä. Kiitos Akvarellin isoille koululaisille esityksestä!

 

Ulkoleikeissä rapa on roiskunut ja vesileikit ovat olleet ilonamme lumen edelleen puuttuessa. Sadevaatteet ovat esittäneet isoa roolia arjessamme ja vesi on niistäkin huolimatta kastellut toisinaan läpikotaisin. Sadevaatteiden huolto on varmasti tuottanut päänvaivaa kotona. Kuravaatteita ei tarvitse päivittäin kotona pestä, huuhtelu tai kuivana hiekasta ravistelu riittänee. Sadevaatteet on parhain pestä kunnolla kotona vasta viikonloppuna, jotta ehtivät käyttöön seuraavaksi päiväksi. Kuivunut hiekka ja pikkaisen rapaiset kurahousut eivät meitä haittaa. Vuorelliset kurakintaat kannattaa siellä kotona kuitenkin kääntää ympäri, sillä toisinaan kintaat ovat edelleen märkinä sisäpuolelta kun niitä täällä käsiin aamun ulkoilussa puemme. Harmillinen homma ja emme voi kun toivoa että kelit muuttuisivat kuivemmiksi ja lunta tulisi jo pian. Varakintaat eivät myöskään olisi pahitteeksi.

Pienryhmissä olemme tällä viikolla pelailleet, muovailleet, leikkineet ja tutkineet miten magneetit toimivat. Magneetti tarttuu metalliin, mutta esimerkiksi metallilta näyttävään alumiiniin se ei tartu. Jännä juttu ja pian lapset oppivatkin huomaamaan "Tähän tarttuu! Tämä on metallia!" Magneetti lelut ovat kiinnostaneet Ketunleipiä paljon.