Mediasisältöjen tulkinta

Tutustutaan lasten kanssa mediaan, mm. erilaisiin kuviin ja niiden mediasisältöihin.

0-3 vuotiaat

3-5 vuotiaat

Esiopetus

Tutkitaan yhdessä lasten kanssa kuvakirjoja, katsotaan videoita, tutustutaan sovelluksiin ja kuunnellaan äänikirjoja. Ihmetellään yhdessä kuvitteellisten ja todenmukaisten mediasisältöjen tuottamista harjoittelemalla esimerkiksi kuvia ottamalla ja muokkaamalla.  Tutustutaan erilaisiin mediasisältöihin: tarkastellaan lehtien ja kirjojen kuvia, katsotaan videoita, pelataan digitaalisia pelejä ja kuunnellaan äänikirjoja.
Keskustellaan nähdystä mediasisälöstä ja sen herättämistä tunteista. Opetellaan ymmärtämään, että osa median esittämistä asioista on totta ja osa kuvitteellisia. Hahmotetaan eroa esimerkiksi ottamalla ja muokkaamalla valokuvia itse. Käytetään yhdessä mediasisältöjä, joissa on kirjoitettua tekstiä, mediataidetta, elokuvia ja musiikkia.