TP 4: Maankäytön ja maaperän ominaisuuksien vaikutus isojen jokien veden laatuun
Tavoite
Usein väitetään, että hyvärakenteinen ja -laatuinen maaperä on paras tapa vähentää ravinnepäästöjä vesistöihin. Tarkastelemme tätä väitettä laskemalla isojen jokien ravinnepitoisuuksien ja ravinnesuhteiden trendit pitkäaikaisesta vedenlaadun seuranta-aineistosta. Yhdistämme nämä trendit valuma-alueiden ominaisuuksiin ja maankäyttöön (esim. peltoprosentti) ja käytämme peltojen lohkotietoaineistoa kuntatasolla.
Menetelmät
Jokien vedenlaatu heijastaa valuma-alueen ominaisuuksia ja maankäyttöä, sillä joessa itsessään tapahtuvien prosessien merkitys jää usein vähäiseksi varsinkin keväällä ja syksyllä, jolloin valtaosa valuma-alueen kuormituksesta kulkeutuu vesistöihin. Koska isojen jokivaluma-alueiden peltolohkojen C/N -suhteiden määrittäminen on työlästä ja kallista, käytämme jokivesien C/N - suhdetta kuvaamaan muutoksia valuma-alueella. Valtaosa jokien kuljettamasta orgaanisesta aineesta on peräisin valuma-alueelta ja veden C/N -suhde kuvaa valuma-alueen rehevyyttä: mitä rehevämpi alue, sitä pienempi C/N -suhde.
Aineistona käytämme Itämereen laskevien jokien vedenlaatuaineistoja, joilla peltoprosentti on keskimäärin 17 % (vaihteluväli 1-43 %), suurimmat peltoprosentit löytyvät Lounais-Suomen valuma-alueilta. Pitkäaikaisessa vedenlaadun seurannassa hiili- ja typpinäytteitä on otettu keskimäärin 12 kertaa vuodessa ja virtaamamittauksia on tehty päivittäin. Havainnoista laskemme valuma-alueiden virtaamakorjatut ravinnekuormat ja niiden suhteet regressioanalyysillä ja trendit Mann-Kendall analyysillä. Maankäyttömuotojen ominaiskuormitusluvut laskemme käänteisesti inversiolaskentaan perustuvalla mallilla.