Pohjois-Karjala

Karjalanpiirakat

Karjalanpiirakoiden kuorien ajelu ja rypyttäminen vaatii harjoittelua. Tärkeintä ei ole kaunis karjalanpiirakka, vaan yrittäminen ja piirakan hyvä maku.

Valmista ensin riisipuuro tai riisihiutalepuuro. Puuro ei saa olla liian sakeaa. Jos ohennat puuroa, keitä maito, ettei puuro kuohu piirakoita paistettaessa.

Karjalanpiirakoiden kuoritaikina:

1 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
2½ dl ruissihtijauhoja tai 2 dl ruissihtijauhoja ja ½ dl vehnäjauhoja
Vehnäjauho helpottaa leipomista.

  1. Mittaa aineet kulhoon ja sekoita taikina sileäksi ja kiinteäksi. Se ei saa olla kovaa ja sitkeää.
  2. Leivo taikinasta tanko ja jaa 16 palaan.
  3. Pyöritä palat palloiksi ja painele kädellä litteiksi kakkaroiksi.
  4. Säilytä kakkaroita muovin alla, jottei pinta kuivu ja kovetu.
  5. Kauli kakkarat piirakkapulikalla ohuiksi piirakankuoriksi.
  6. Pinoa kuoret päällekkäin ja ripottele jauhoja väliin, etteivät kuoret tartu toisiinsa.
  7. Harjaa ylimääräiset jauhot pois piirakoita täytettäessä.
  8. Levitä kerros jäähtynyttä puuroa kuorelle.
  9. Käännä piirakan reunat puuron päälle ja rypytä reuna etusormilla.
  10. Tee matalia ryppyjä, sillä korkeat palavat helposti.
  11. Paista piirakoita 300 asteessa noin 15 minuuttia.
  12. Kasta valmiit kuumat piirakat voi-vesiseokseen ja lado tarjoiluastiaan leivinpaperin ja leivinliinan alle pehmenemään.

Riisipuuro
1½ dl vettä
8 dl maitoa
1½ dl riisiä
1 tl suolaa

  1. Mittaa kattilaan vesi ja keitä riisiä vedessä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin.
  2. Lisää maito ja keitä n. 30 min.
  3. Mausta valmis puuro suolalla. Jäähdytä.

Munavoi

2 kananmunaa
30 g voita
1/4 tl suolaa

  1. Keitä kananmunia 10–12 minuuttia ja jäähdytä kylmällä vedellä.
  2. Kuori kananmunat ja hienonna haarukalla kulhossa.
  3. Sekoita kulhossa pehmeä voi ja hienonnetut kananmunat.
  4. Mausta tarvittaessa suolalla.

Sulhaspiirakat

n. 10 kpl

Täyte 
1 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1/2 tl suolaa
1 rkl voita
2 kovaksi keitettyä kananmunaa

Kuori
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
1 1/2 dl ruisjauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja

Paistamiseen 
25 g voita tai margariinia

1. Kiehauta vesi, lisää suola ja hämmennä riisi joukkoon. Hauduta riisi miedolla lämmöllä kannen alla kypsäksi. Jäähdytä. Lisää riisin joukkoon voi ja hienonnettu kananmuna.
2. Sekoita kuorta varten kylmään veteen suola ja jauhot. 
3. Vaivaa taikina tasaiseksi työpöydällä. Leivo siitä tanko ja jaa se 10 palaan. 
4. Pyöritä taikinapalat palloiksi, litistä ne pieniksi kakkaroiksi ja kaaviloi kaulimella ohuiksi levyiksi. 
5. Levitä kullekin kuorelle täyte ja käännä puolet kuoresta kanneksi. Painele reunat kiinni tarkasti. 
6. Kuumenna rasva paistinpannussa ja paista piirakat molemmin puolin kauniin ruskeiksi. 
7. Peitä kuumat piirakat leivinpaperilla ja pyyheliinalla ja tarjoile lämpiminä.

Vatruskat

16 kpl

Täyte
2 dl puuroriisiä
5 dl vettä
3/4 dl suolaa
25 g voita
3 kovaksi keitettyä kananmunaa

Kuori
3 dl perunasosejauhetta (1 pussi)
noin 3 dl vehnäjauhoja

Voiteluun
25 g voita

1. Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Lisää voi ja hienonnetut kananmunat. 
2. Valmista kuorta varten perunasose pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä se. Lisää jäähtyneeseen soseeseen niin paljon jauhoja, että taikinasta tulee kiinteä ja pehmeä. 
3. Leivo taikinasta tanko ja jaa se 16 osaan. Pyöritä palaset palloiksi ja kaaviloi ne pyöreiksi kakkaroiksi, joiden halkaisija on noin 15 cm. 
4. Nosta täytettä puolikkaille piiraspohjille ja nipistä reunat tarkasti yhteen. Nosta vatruskat uunipellille leivinpaperin päälle ja paista niitä 250 asteessa uunin yläosassa noin 10 minuuttia. 
5. Voitele kuumat vatruskat sulatetulla voilla ja peitä ne leivinpaperilla ja pyyheliinalla. 

Tarjoile valmiit vatruskat lämpiminä.