Sakkeuksen sunnuntai, 11 viikkoa pääsiäiseen

Kirkko asettaa meille esimerkiksi Sakkeuksen. (Luuk. 19: 1-10)

Sakkeus oli publikaani, tullimies. Hän oli hyvin rikas, mutta ei aivan rehellisesti.

Eräänä päivänä Jeesus tuli opettamaan Sakkeuksen kotikaupunkiin, Jerikoon.

Sakkeus halusi kuulla ja nähdä Jeesuksen.

Vaan Sakkeus oli pienikokoinen ja väkijoukot ympäröivät Jeesusta.

Silloin Sakkeus kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen.

Jeesus huomasi Sakkeuksen puussa.

Ikonikuva/Photo: Orthodox.net

Jeesus sanoi: "Tule alas. Tulen tänään sinulle vieraaksi."

Ihmiset hämmästyivät. Jotkut suuttuivat.

Mutta Sakkeus tuli iloiseksi. Hän sanoi: "Annan puolet omaisuudestani köyhille. Keneltä olen liikaa vaatinut, hänelle maksan nelinkertaisesti takaisin."

Jeesus sanoi: "Tänä päivänä on pelastus tullut sinun perheellesi."

"Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."