Viikko 7
Tällä viikolla ovat lapset tutustuneet pienryhmissä tieteeseen. Lapset pääsivät kokeilemaan mitkä asiat kelluvat ja mitkä eivät. Jokainen lapsi sai valita haluamansa esineitä ja arvuutella kelluvatko ne vai ei ja kokeilla sitten vesiastiassa miten käy. Mielenkiintoisia havaintoja tehtiin ja mietittiin, miksi kaikki esineet eivät menekään pohjaan? Jokainen sai myös kokeilla miten tulivuori tehdään yhdistämällä veteen etikkaa, astianpesuainetta, elintarvikeväriä ja soodaa. Kyllä tuli hienot ja eriväriset purkaukset.
Laavaa tehtiin myös yhdistämällä veteen ruokaöljyä, elintarvikeväriä ja poretabletti. Värien liikkuminen oli upeaa ja laava eli pitkän aikaa purkeissa. Ihmetystä sai aikaan tämä poretablettien taika. Veden pintajännityksen katoamista testattiin pippureilla ja astianpesuainetikuilla. Lopuksi teimme ihan omat taiteet maitoon elintarvikeväreillä.

Leikeissä luovuus on päässyt valloilleen. Olemme matkustaneet bussilla, leikkineet lääkäriä, pukeutuneet hienoiksi prinsessoiksi ja hoitaneet vauvoja äiteinä ja isinä.
Perjantaina vietimme ystävänpäivää. Ulkona järjestettiin yhteinen tapahtuma, jossa aluksi etsittiin pihalle piilotettuja sydämiä, sitten laululeikittiin ja lopuksi pidettiin disco. Pakkanen ei tuntunut missään kun lapset tanssivat ja iloitsivat yhdessä.




