Hijabin käyttäminen 24.5.2021

Tekijä: Taru Niemelä

Monille hijabin käyttäminen ei ole pelkästään merkki uskonnostaan, ja sen edustamisesta. Useimmille hijab tuo turvallisuuden tunnetta, ja ilman sitä on hankala olla. Hijab on kuin joka aamuinen arkimeikki joillekin. 
Tällä hetkellä Suomen puolustusvoimat kieltävät hijabin käyttämisen armeijassa. Tätä perustellaan sillä, että hijabin käyttöön liittyy turvallisuusriski. Sotilaiden tulee myös näyttää mahdollisimman samanlaisilta. Onko kuitenkaan rikollista näyttää erilaiselta, etenkin kun erilaisuutta arvostetaan? Voidaanko hijabin käyttämistä työaikana rajoittaa, ja mihin se perustuu?
Monetkin esimerkiksi juuri hijabin käyttäjät haluasivat käydä armeijan, mutta prosessi päättyy tiettyjen asusteiden kieltoon. Suomen puolustusvoimat saattaisivat kasvaa, jos asiaa muutettaisiin. Iso osa esimerkiksi uskonnollisten asusteiden käyttäjistä pääsisi armeijaan.
Hijabin käytön estäminen rajoittaa monien haaveita puolustusvoimissa. Ylelle Saara Hirvosen, Tiina Karpin ja Jaakko Oleander-Turjan kirjoittamassa uutisessa (22.5.2021) haastateltu Farowsa Mohamud kertoo halunneensa käydä armeijan, mutta kaikki päättyi hijabin käyttämisen kieltoon. Mohamud oli ottanut kantaa asiaan, ja sai niskaansa paljon vihaa. Lisäksi Mohamudia on jopa pommiteltu tappouhkauksilla. 
Onko hijaban käyttö tosiaan niin paha asia, kuin siitä nyt tehdään? On luotu esimerkiksi urheilijoille urheiluhijabeita, joten miksei armeijaan hakeutuvillekin voisi luoda omaansa. Tämän hijabin voisi suunnitella niin, että se olisi myös turvallinen ja sopisi yhteen muiden armeijan vaatteiden (ja varusteiden) kanssa. Lisäksi työpaikoille voisi luoda kyseiseen ammattiin sopivan, jolloin saataisiin säilytettyä ihmisten oikeutta uskontoonsa. 
Mitä erilaisuuteen tulee, ei hijabin käytön tulisi estää armeijan käyntiä tai töitä . Jos armeijassa saadaan nykyään säilyttää pitkät hiukset ja hoitajat saavat käyttää hijabaa töissä, miksei hijabaakin voisi käyttää armeijassakin. Hijab ei ole este toimintakyvylle armeijassa, joten miksi sen käyttöä ole hyväksytty. 
Vastaus kerrottiin Helsingin Sanomissa hyvin selkeästi. Suomessa ei ole ennen tullut asiaa kunnolla esille, eikä siihen ole sen vuoksi kiinnitetty sen enempää huomiota. Nyt kun asiasta on alettu kohua, tulee siihen todennäköisesti muutos, sillä Suomessa suhtaudutaan eri uskontoihin usein kunnioittavasti. 
Asiaan onkin todennäköisesti tulossa muutos. Suomen puolustusvoimat ja poliisi muuttavat jatkuvasti kyseisenlaisia (etenkin pukeutumiseen liittyviä) säännöksiä. Aikaisemmin esimerkiksi poliisit saavat käyttää housujen sijaan hametta osana virallista juhla-asua.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenmann kertoo Helsingin sanomien Anni Keski-Heikkilälle (20.5.2021) yhdenvertaisuusvaltuutetun keskustelleen puolustusvoimille asiasta jo kolmen vuoden ajan. Stenmann itse on ollut töissä vasta vuoden ajan, joten ei ole ollut itse mukana keskustelussa puolustusvoimien kanssa. Kuitenkin Stenmann on puhunut hijabin puolesta poliiseille kuluneen vuoden aikana.
Hijabin käyttöä ei voida työpaikalla rajata, ellei sen käyttämiseen liity hygienia- tai turvallisuusvaara. Hijabin käytön saa evätä vain, jos sääntö koskee kaikkia uskonnollisia ryhmiä ja työntekijöitä tasavertaisesti. Hijaban ja muiden uskonnollisten asusteiden (kuten turbaanin) käyttäminen on sallittua ulkomailla Norjassa, Ruotsissa ja Britanniassa, joten miksi se tulisi estää Suomessa.
Voisiko hijabin käytön sallimisen etenemiseksi tehdä jotain? Jokainen voi vaikuttaa. Jos haluaisi auttaa asian etenemisessä, tulisi itsekin ottaa kantaa asiaan, puolustaa asian puolella olevia ja olla rohkea.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin