Tunnin aiheena oli laulaminen, opettajan ja lapsen äänenhuolto sekä laulun opettaminen
Opin, että hyvä lauluasento on joustava, aktiivinen ja rento. Äänen kannalta on hyvä, että jalkojen asento on noin hartian levyinen ja paino on molemmilla jaloilla sekä polvet ovat joustavat. Lantio on tasapainossa, ei etu- tai takakenossa. Rinta ja kyljet ovat avoimia sekä kädet vartalon sivuilla. Pään tulee olla suorassa asennossa. Koko kehon hyvä asento tukee laulamista. Jos laulaa istuen, on myös tärkeää huolehtia ryhdikkäästä asennosta. Muistan omilta kouluajoiltani, kun opettaja kehotti meitä laulamaan aina seisoen. Syytä oli silloin vaikea ymmärtää, mutta nyt aikuisena tiedän paremmin, miksi seisoma-asento helpottaa laulamista.
Opin myös, että uloshengitys on kontrolloitu laulaessa. Ulos- ja sisäänhengitystä on hyvä harjoitella pitämällä toista kättä mahan päällä ja toista kyljellä, jolloin tuntee pallean liikkeen. Äänikontrolli mahdollistaa pidempiä ääniä ja tasalaatuisen äänentuoton. Hengitys tulee tapahtua sekä nenän että suun kautta. Ääntöhengitys on aktiivinen ja sisäänhengitys mahdollisimman rento äänen käytössä ja laulaessa. Tätä on hyvä treenata erilaisten ääniharjoitteiden avulla.
Lihasaktiivisuus tukee laulamista. Aktiivisuus tarkoittaa keskivartalon lihaksia, joiden avulla ilma riittää pidempiin jaksoihin. Se myös mahdollistaa kurkunpään ja äänen rentouden. Lihakset vaikuttavat myös eri korkuisten äänien tuottamiseen, vireen hallintaan ja äänen sointiin. Aktiivisuuden tulee olla joustava ja vähän pehmeä. Laulaessa eri äänen voimakkuudet vaativat vaihtelevan energian lihaksista.
Laulutaidon kehitys tapahtuu vähitellen. Suurin osa lapsista tarvitsee ohjausta laulutaidon kehitykseen. Opetussuunnitelman mukaan opettajan tehtävänä on ohjata terveeseen äänenkäyttöön ja luontevaan hengitykseen, laulamaan ja musisoimaan ryhmän jäsenenä sekä ohjata oppilasta kehittämään musiikillista osaamistaan harjoittelun avulla. Opettajan tulee esimeriksi olla lapsella lauluäänimalli ja luoda oppilaille hyviä kokemuksia ja mahdollisuuksia laulamiseen. Lapsi oppii matkimalla, joten opettajan on tunnettava oma äänenkäyttö. Itse en kokenut soololaulamista mukavana koulussa, sillä musiikin tunneilla opettaja pakotti minua laulamaan kaikkien edessä sekä hän kommentoi äänen hiljaisuuttani. Tämä laski kiinnostustani laulamista kohtaan ja en nykyäänkään tykkää laulaa yksin. Yritän kuitenkin päästä pikkuhiljaa laulukammostani eroon, jotta voin opettaa laulamista oppilaille. Ainakin tiedän millainen opettaja en halua olla.
Lapsille on tärkeää opettaa esim. hyvä lauluasento sekä äänen voimakkuuden säätely. Kaikki oppilaat eivät ole samanlaisia laulajia ja siksi opettajan on hyvä tiedostaa tämä. Onnistumisen kokemukset motivoivat lasta laulamaan enemmän. Musiikin tuntien on hyvä sisältää paljon laulamista, jotta siitä tulee vähitellen luontevampi osa lasten elämää.
Laulua opetetaan kokonaismenetelmällä tai fraasi/osa kerrallaan. ”Kuulomuisti” on tärkeä osa laulun opettelua. Kokonaismenetelmä toimii lyhyiden ja helppojen kappaleiden opettelussa mutta pitkät kappaleet on hyvä käydä läpi pätkissä. Pelkät sanat kehorytmien avulla voivat helpottaa opettelua. Myös erilaiset liikkeet voivat auttaa muistamista. Opettamisessa voi keskittyä myös pelkkään melodiaan. Lähtösävel on tärkeä antaa kappaleen alussa. Jos oma säestystaito ei vielä riitä, voi käyttää taustanauhaa opetuksen tukena.
Laulutalolla konkretisoidaan laulutaitoa. ”Peruskalliona” ovat kehon rentous, asenne ja fiilis. ”Kivijalkana” on hengitys ja ”seininä” äänen resonanssi eli sointi. ”Kattona” on artikulaatio eli ääntäminen. Talon vieressä oleva ”luovan hulluuden lähde” kuvastaa uskallusta heittäytyä ja itsensä asettamista alttiiksi. Itselläni laulutaidossa on vielä harjoittamista. Eniten koen haasteekseni heittäytymisen, sillä epävarmuus ääntäni kohtaan on iso rajoittava tekijä. Luulen laulamisen harjoittelun vähentävän vähitellen epävarmuuttani ja tällöin uskallan myös heittäytyä paremmin. Minun ei pitäisi aina ajatella mitä muut ajattelevat äänestäni.
