Musiikin opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi vuosiluokalla 1

Musiikin tavoitteet vuosiluokalla 1

Musiikkia integroidaan vahvasti mahdollisuuksien mukaan muihin oppiaineisiin unohtamatta musiikkia omana oppiaineenaan.

Tavoitteet:

Tavoitteena on ohjata oppilasta toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä oppilaan myönteistä minäkuvaa rakentaen. Tavoitteena on ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön sekä laulamaan, soittamaan ja liikkumaan ryhmän jäsenenä yhteisen perussykkeen löytäen.

Musiikin sisällöt vuosiluokalla 1

Sisällöt:

Neljäsosanuottiin ja kahdeksasosanuottiin tutustuminen toiminnallisesti, yhdistetään mm. sanarytmeihin, tavuihin, laululeikkeihin ja loruihin. Lauletaan ja soitetaan lapsille sopivaa musiikkia. Opetellaan lauluja ulkoa.

Musiikin arviointi vuosiluokalla 1

Arvioinnista:

Oppimisen arviointi musiikissa on oppilaita ohjaavaa ja rohkaisevaa. Oppilaalle annetaan palautetta ja mahdollisuuksia oman ja ryhmän toiminnan arviointiin siten, että se kannustaa yrittämiseen ja opittavien taitojen harjoittamiseen. Erityistä huomiota arvioinnissa kiinnitetään musiikillisten yhteistyötaitojen ja musisointitaitojen edistymiseen. Oppilaan oppimisen arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön.


Oppilaalle annetaan palautetta edistymisestään opetuksen yhteydessä.