Toukokuu
Viikko 19
Tässä toukokuun liikuntasuunnitelmat.

Tälläkertaa Jänön seikkailussa kuunneltiin puita, painettiin korva kiinni puuhun, mutta emme kuulleet mitään, olisi pitänyt olla vaikkapa lääkäreiden käyttämä stetoskooppi.
Luupeilla näimmekin puun kaarnojen väleihin hienosti, ja mikä ihmeellinen maailma siellä näkyikin.

Nallematikassa oli jäähyväisten aika. Nallet ja me maistelimme hunajaa, lapset saivat todistukset ja nallet kävivät kesäunille ja hoitolapsi sanoi haikeasti, että tulee ikävä nallematikkaa.

Jänön seikkailussa oli seikkailuradan vuoro.

Lajeina oli nopan silmäluvun mukaan käsien taputtelu, hyppely ja käpyjen keräily.
Muut lajit olivat köyden avulla kiipeily.
Pallojen heitto puuta päin.
Häntäpallojen heitto.
Hernepussien heitto.

Reippaita lapsia, tulivat pyörillä hoitoon.

Jänön seikkailussa etsittiin pikkurillin ja kengän mittaisia keppejä ja jotain suurempaa kuin oma kämmen.

Vietimme myös kaksivuotis-synttäreitä perinteisin menoin, synttärihieronta, onnittelulaulu, kimppahali ja lahja.
Linssiluteena hääri myös Ava-koira.

Viikko 20
Kantokattilassa kiehuu käpysoppa.

Nuorimmainen harjoitteli kävelyä rattaiden vierellä ja hienosti sujui. Retkellä oli vaikka mitä ihmeellistä katseltavaa. Isompi lapsi pähkäili miksi kivellä on kaksi kenkää, no selvisihän asia, ne olivat lintuja.

Jänön seikkailussa pötköttelimme kalliolla ja katselimme taivasta ja puiden latvoja. Oli vihreää, valkoista ja sinistä väriä, lintuja ei näkynyt, eikä lentsikoita.
Jokaiselle tehtiin kevätkeiju-satuhieronta.

Viikko 21
Jänön seikkailussa meillä oli kuutiojumppaa.
Huh, tuli ihan hiki.

Ja sitten hoitaja sai kaveriksi kärpäsen, no sillehän piti tietysti laulaa.
Nuorinkin lapsista sai kokeilla kärpästä kädellä.

Tällä kertaa Jänön seikkailussa mietittiin mitä syötävää luonnosta löytyy. Mieleen tuli ainakin mustikat ja sienet.
Maistelimme ketunleipiä, mutta sovittiin ettei luonnosta laiteta mitään suuhun, ellei aikuinen tarkasta kasvia ensin.
Sitten leikittiin peikko-leikkiä ja huh kun taas tuli hiki.
Herkuteltiin mehulla ja pipareilla upeassa rantamaisemassa.
Vielä tehtiin hiekkakakkuja ja tulivuoria.

Väksyn kentällä leikittiin peikkoleikkiä kavereiden kanssa.

Ihana kesäinen ääni kuului pihalta.
Jihuu, me voitimme ihanan käsinuken kirjaston arvonnassa. Paketti odotti meitä kirjastoautossa ja avattuamme sen, sieltä ilmestyi söpö hauveli. Se sai nimekseen Raksu.

Viikko 22
Yhdistettiin retki väksylle ja viimeinen Jänön seikkailu.
Ja aina kun mennään tunnelista, niin annetaan kaiun huutaa.
Teimme köydestä spiraalin ja kuljimme köyttä myöten edes takaisin.

Sitten otettiin hiekkapalloa kiinni, juostiin, potkittiin jalkapalloa ja heiteltiin pikkupalloja, energiaa kului.

Lopuksi oli satutuokio hirmuliskojengi-kirjan parissa.
Kun palattiin takaisin hoitajan kotiin, niin oli vielä herkuttelua grillimakkaroilla.

Nukenvaatteet pesuun ja narulle kuivumaan.

Vielä viimeinen retki munkkarin rannalle.
Tapasimme Inkeri-koiran ja hoitolapsi sai taluttaa sitä, hienosti meni.
Sitten oli ongintaa sillalta ja kultakalathan ne sieltä saatiin saaliiksi.
Saippuakuplien perässä juokseminen teki hyvää, tuli lämmin.
Vielä läiskittiin ilmapalloja kärpäslätkillä.

Täytettiin retkiraportti ja luontokävelykaavake, lopuksi kaikille metsäretki-satuhieronta.

Iltapäivällä meillä on jätskikutsut. Sitten sanotaan kaikille haliheipat.❤️.