2.2. Hiihtokilpailuista

Hiihtokilpailut, kerhon tärkein vuotuinen tapahtuma.


 Jokioisten virkailijakerhon toimintaan on sen alkuajoista lähtien kuulunut keskeisesti leikkimieliset urheilutapahtumat. Hiihtokilpailut ovat sota-aikaa lukuunottamatta pidetty joka vuosi. Tosin joinakin vuosina lumen puutteen vuoksi kisat on jouduttu suorittamaan kävelykilpailuna. Hiihtokisoissa kilpaillaan eri ikäluokittain nopeudesta. Tärkeämpi kisoista on kuitenkin ns. tarkkuskilpailu, jossa kilpailija pyrkii arvaamaan hiihtoaikansa mahdollisimman tarkkaan oikein. Kaikkein tärkein kilpailu on kuitenkin tarkkuusjoukkuekilpailu, jonka pääpalkintona on kiulu, jonka ensimmäiset merkinnät ovat jo ajalta ennen virallista virkalijakerhon perustamisvuotta. Palkintokiulu on ollut kiertopalkintona vuodesta 1932; siis kaksi vuotta ennen kerhon virallista perustamista. Joukkueet jakautuvat jäsenen työpaikan mukaan. Viimeisin jako on ollut Yrittäjät, MTT (Luke), Kunta/valtio, opettajat ja Villit. Villeihin kuuluvat luonnollisesti kaikki ne, joita ei voida muihin joukkueisiin sijoittaa.

 Hiihtokilpailuista riittäisi varmasti monenlaistakin tarinaa, mutta valitettavasti jälkipolville ei ole tallentunut yhdistyksen alkuajoilta muistoja kisoista. Kiertopalkinnosta toki voidaan lukea kaiverretuista laatoista voittaneiden joukkueiden osallistujien nimet. Voittajat vuosien varrelta löytyvät täältä.

1960-luvulla hiihtokilpailut järjestettiin vielä Maakuntahiihtoladuilla, jotka lähtivät Kartanon puistosta kohti Ypäjää. Kartanon aluelle oli tehty varta vasten ladustoa kerhon kilpailuita varten. Tärkeintä on alusta saakka ollut kisojen jälkeinen rentoutuminen ja illanvietto saunomisen merkeissä. 1960-luvulla saunominen tapahtui Kartanon saunassa, joka sijaitsee vieläkin, tosin huonokuntoisena, joentörmällä Nirpanmäen seudulla. Saunaosastossa oli kaksi puolta: Yleinen ns. työläisten ja rahvaan puoli sekä virkamiesten puoli, jonne luonnollisesti Virkailijakerhon väki kokoontui saunomaan hiihtokisojen jälkeen. Saunalla oli iso kiuas ja hyvin höyryinen pukuhuone. Liekö tarjoilut tai höyryt olleet syypäänä siihen, että usein kerhon jäsenet poistuivat illan lopuksi väärän miehen kalsareissa kotiinsa. Niitä sitten seuraavina päivinä vaihdeltiin jäsenten kesken. Tähän aikaan osallistujia kisoissa oli noin parisenkymmentä. Tarjoilussa keskeinen rooli oli kunnaneläinlääkärillä, jolta booliin pyydettiin usein avustusta. Myöhemmin 1960-luvun loppupuolella kunnaneläinlääkärikin sai kutsun virkailijakerhon jäseneksi.

Vuonna 1967 valmistui Jokioisten pururata ja hiihtokilpailut siirtyivät sinne. Saunominen tapahtui 1985 saakka Kartanon saunassa kunnes siirryttiin MTT:n saunalle. Myöhemmin kisojen jälkeiseksi saunatilaksi vakiintui Jokioisten kunnantalon saunaosasto. 

 Hiihtokilpailuissa sattui ja tapahtui monenlaista. Virkalijakerhon kunniajäsen Martti Joensuu muistelee, että joskus 1970-luvulla joillakin saattoi olla niin kova kiire hiihtojen jälkeen saunomaan, ettei vaatteitakaan ehditty riisumaan. Eräät jäsenistä saattoivat nauttia dopingia ladun varrella taskumateistaan, kun taas toiset ottivat hiihdon hyvinkin vakavasti. Kovista hiihtäjistä on syytä mainita ainakin August Kankare, jonka poika Veikko Kankare kuului myöhemmin virkailijakerhon jäsenistöön hyvin pitkään. Myöhempien aikojen hiihtäjistä on aikalaisten mieliin jääneet koulunjohtaja Rainer Jurvasen lisäksi OP:n toimitusjohtaja Vesa Rantanen, Paanan koulun rehtori Pertti Järvinen, sivistysjohtaja Jari Sillanpää sekä ehkä kautta aikojen kerhon kovakuntoisin jäsen Simo Lindroos. Kun lumen puutteen vuoksi hiihdot jouduttiin järjestämään 1990-luvulla kävelykilpailuina (mm. 1990 ja 1994), ei Lindroosille haastajaa löytynyt.

 Meijerin isännöitsijä-Simolla oli jossain vaiheessa kova kisa hiihtokilpailuiden voitosta Karatanon metsämiehiin lukeutuvan suunnistusmestari Eero Liskin kanssa. Asko Okker erehtyi kerran nuorena miehenä kisaamaan samaan aikaan lähteneen yli 60-vuotiaan Eeron kanssa joutuen toteamaan ikämiehen ylivoimaiseksi kunnoltaan. Asko ei ole suinkaan ainoa erehtynyt. Teuvo Sundbergin sanoin: "Eipä ole ihme, että vanhat jäsenet hiihtävät kovempaa kuin nuoret. Heillä on ollut aikaa harjoitella pidempään!" 

 Tarina kertoo myös 1980-luvun MTT:n professorista, joka saapui ensimmäisiin kisoihinsa eikä juuri paikkakunnalle muuttaneena tuntenut latuja riittävän hyvin ja sai moitteet oikaisemisesta. Saunalla raivoraittiina tunnettu samainen professori epäili, onko boolissa mahdollisesti terästettä. Saatuaan kollegaltaan leikkimielisen vastauksen "tokkopa tuossa mitään on" nautti hän boolia sen verran riittävästi, että seuraavan päivän olotilan seurauksena hän päätti erota jäsenyydestä ensimmäisten kisojen jälkeen.

1980-luvulla kirjoittamattomat huumoripitoiset säännöt olivat niin tiukat, että osallistuminen saunaan edellytti aina osallistumista myös hiihtoon. Ilman lääkärintodistusta ei voinut jättäytyä pois hiihdosta. Jokioisten autokoulun pitkäaikainen toimitusjohtaja Ervo Hakala on kuitenkin tiettävästi ainoa, joka todistuksen on saunalle toimittanut. 

 Tärkeintä oli palkintojen jaossa kiertopalkinnon kohtalo, mutta tavoitteena on ollut myös, että jokainen osallistuja saa tavalla tai toisella palkinnoksi Kello Nyströmiltä haetun lusikan. Olennaista ei ole ollut, mitä lusikkaan on kaiverrettu, vaan se, että kotiin on ollut kaikilla kilpailuiden jälkeen jotain tuliaisia vietävänä. Erityisesti lapsille on ollut arvokasta, kun isi on taas kerran voittanut lusikan. Välillä on saattanut tosin alle 40-vuotiaan lusikassa kaiverruksena olla "sarja alle 70-vuotiaat", mutta se ei ole menoa haitannut. Lusikan saannin edellytyksenä on aina ollut itse palkintojenjakotapahtumaan osallistuminen.

 Lusikat on perinteisesti haettu aina Kello Nyströmiltä. Kauko senior kuului itsekin aikoinaan virkailijakerhoon ja häneltä sai aina sopivan alennuksen lusikoista. Sama tapa on jatkunut pitkään myös Kauko juniorin kanssa. Käsky lusikan hakijalta on usein kuulunut: "Kerääpä Kake kaikki ylijäämälusikat. Nyt ei olla niin tarkkoja niiden kanssa..."

 Hiihtokilpailut ja sen jälkeen tapahtunut saunominen saattoi joskus (ja saattaa edelleenkin) väsyttää kovin joitakin urhoja. Motto on aina ollut kuitenkin se, ettei kaveria jätetä. Joskus aiemmin väsyneitä hiihtäjiä saatettiin avittaa vesikelkalla kotiin. Myöhemmin taksit ovat olleet isossa roolissa väsyneitä hiihtäjiä kotiin kuskattaessa. Toki myös jatkoja on pidetty Forssan ravintoloiden ja Jokioisten Ferrarian lisäksi olohuoneissa eri puolilla Jokioista. 

 Tavaroitakin on noudettu välillä milloin mistäkin. Ammattioppilaitoksen kuraattori Jouko Töhönen pyysi kerran kisojen jälkeen etunimikaimaansa Jokista ottamaan sukset talteen. Töhönen lupasi hakea sukset seuraavana päivänä Ruokosuon naapuriltaan Jokiselta. Jokinen laittoi sukset nojaamaan autotallin oven pieleen ulos ja Töhönen piipahtaessan viikottain pihassa ei noteerannut suksia ennen kuin kesäkuun alussa, jolloin hän sanoi nauraen, että kannattaisiko nuo sukset jo siirtää sisätiloihin tuosta autotallin seinustalta. Jokinen vastasi: "Sinunpahan ovat sukset. Tee, mitä parhaaksi katsot". Töhönen otti naureskellen sukset kantoon ja vei ne kotiinsa.

 Erään kerran 1980-luvun loppupuolella hiihtokilpailuiden jälkeen tosin vitsit olivat hetken aikaa vähissä, kun itseoikeutettuna rahastonhoitajana silloinkin toiminut Kansallispankin johtaja Sundbergin Teuvo ja Jokioisten sähkön omistaja ja klubimestari, Hannu Laumi, innostuivat kotimatkallaan tekemään lumienkeleitä. Herrat hukkasivat enkelöidessään MTTK:n yleisavaimen eikä aamulla millään muistaneet, missä avain voisi olla. Teuvon vaimo lähti kekseliäänä ihmisenä seuraamaan lumessa olleita jalanjälkiä ja löysi Puistometsästä kaksi kaunista lumienkeliä ja niiden vierestä MTTK:n yleisavaimen. Teuvo otti iloisena vastaan löytyneen avaimen ja lähti Hannun kanssa hoitamaan jälkisiivousta.

1990-luvulla tuomaristo ja kilpailun jury oli hyvin arvovaltaista: Heikki Nieminen, Lauri Rahko, Martti Joensuu ja Raimo Filppu pitivät huolen siitä, että ajat oli laskettu oikein. Toisaalta niiden pitikin olla, koska kunnantalon kuntosalille sulkeutuneiden herrojen tulosten laskeminen kesti usein yllättävän pitkään. Liekö syynä ollut tuomareiden taskuissa olleet matit... 

 Hiihtokisat ovat olleet aina tunnelmaltaan kovin iloinen ja hauska tapahtuma. Iltapalana on useimmiten ollut grillimakkaraa ja perunasalaattia ja janojuomana olutta ja boolia. Totisia torvensoittajia ei ole matkan varrella porukkaan eksynyt. Toivotaan, että jatkossakin lunta riittää maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna laduille, jotta kisat voidaan järjestää perinteisesti "silloin, kun neulaset jo täyttävät ladut."


Kasvinjalostajien voittajajoukkue vuodelta 1949.



Villit joukkuekilpailun voittajina 85-vuotisjuhlissa vuonna 2019.

Siirry seuraavan lukuun tästä.