Viikko 37

Retki kirjastoon!

Lapset kuuntelevat satua ja leikkivät.
Torstaina lähdimme retkelle Forssan kirjastoon. Aluksi pääsimme satuhetkelle, jonka aikana saimme kuunnella 3 eri satua/ kirjaa. Satuhetkelle jälkeen osa lapsista jäi leikkimään ja osa lähti tutkimaan kirjoja. Kaikki Auringonsäteiden lapset jaksoivat hienosti kävellä kirjastolle. Paluumatkalla alkoi jo hieman väsymys painaa osaa lapsista, mutta toisten tsemppausten voimalla, ihan jokainen jaksoi paluumatkan päiväkodille asti. Hyvä me!🥰
Kävelymatkalla bongailimme liikennemerkkejä, harjoittelimme tienylitystä suojatietä pitkin ja liikennevaloja noudattaen. Matkallemme osui myös työmaa, joka piti ylittää väliaikaista kävelysiltaa pitkin! Pääsimmepä todella läheltä näkemään myös työmaan!

Päiväkodin yhteinen kaikki juoksee- tapahtuma!

Lapset juoksevat ja kannustavat muita.
Keskiviikkona koko Akvarellin päiväkodin yhteisessä Kaikki juoksee -tapahtumassa kannustimme ensin pienempiä juoksussaan, ja sitten pääsimme itse juoksemaan!
Juosta sai niin monta kierrosta kun jaksoi. Tapahtuman aikana kannustimme toisia, saimme itse kannustusta ja jokainen innostui juoksemaan.🤩

Jumpalla



Vietämme liikenneturvallisuusviikkoa 8.-12.9.

Jumpalla meillä olikin auton ratit (pahvilautaset) joilla lapset ohjasivat itseään pitkin jumppasalia. Meillä oli myös kolme erilaista merkkiä, joilla oli oma tarkoitus. Stop merkki, jolla piti pysähtyä sekä bensatankin kuva, jolloin piti mennä tankkaamaan nostaen yksi jalka seinää vasten. Kun näytettiin korjaaamon kuvaa, niin kaikki autot tarvitsivat huoltoa, eli mentiin selälleen makaamaan ja jalat kohti kattoa ja aikuinen kävi kutittamassa jalkapohjaa, jolloin auto pääsi taas jatkamaan matkaansa.

Lapset juoksevat liikuntasalissa.

Harjoittelimma myös pallonkäsittelyä, vieritystä ja heittämistä. 
Lapset vierittävät ja heittävät palloja.