Viikko 40
Lauluhetkellä lähdettiin metsään ja soiteltiin peikkolapsille musiikkia
Olemme käyneet retkipävinä metsässä retkellä ja nyt musiikkihetkellä lauloimme ja leikimme Lähtekäämme metsään laulun.
Soitimme myös Kaksi pientä peikkoasta -laulussa sateen ropinaa soittimilla, rutmimunilla, marakasseila sekä kulkusilla.
Pienryhmän askartelussa valmistui kärpässieniä🍄
Saksityöskentelyä sekä liimausta harjoiteltiin sieniaskartelun merkeissä. Silkkipaperista leikattiin pieniä paloja, joista sitten liimattiin sienen hattuun. Sienen jalka leikattiin kartongista tarkasti viivaa pitkin. Lopuksi sormilla maalattiin pilkut paikoilleen.
Jumpalla oli vauhdikasta menoa
Jumpalla meillä oli muutama juoksuleikki, mutta ihan aluksi aloiteltiin jumpalla Fröbelin palikoiden tahdissa, eli Peikkolan aamujumpalla.
Hyvän jumpan jälkeen olikin hyvä lähteä kokeilemaan miten sujuukaan maa-meri-laiva -leikki. Meillä,oli kuvat apun tässä leikissä, osoittamassa kyseisen kuvan viivan. Hienostihan se leikki sujuikin. Tässä olikin oltava tarkkana ja kuunneltava oikea ohje, minne seuraavaksi pitääkään juosta.
Toinen leikki olikin banaani-hippa. Eli hippa kun saa kiinni, muuttuu kiinniotettava banaaniksi nostaen kädet pään yläpuolelle kämmenet yhteen laitettuna ja pysähtyy paikalleen. Toinen kaveri voi juosta pelastamaan kiinniotetun "avaamalla banaanin", eli laskemalla tämän ködet alas sivuille.
Lopuksi oli vielä pieni rentoutushetki, ennen kuin oli aika suunnata omaan ryhmätilaan syömään.