Viikko 49

Jouluinen maisema alkaa rakentua

Lapsi ottaa pussukasta kuvakortin.
Jouluun ensimmäinen päivä ja meidän seinälle on ilmestynyt luminen maisema. Joulunpunainen pussukka roikkuu seinällä ja siihen on ilmestynyt numero 1. On aika kurkistaa pussiin ja katsoa mitä sieltä löytyy. Sieltähän löytyi tonttu. Nyt ytäjä saa päättää minne kohtaa lumista maisemaa tuo kuva laitetaan ✨❄️

Taikurin esitystä katselemassa

Taikuri esiintyy lapsille.
Vanhempaintoimikunta oli varannut päiväkotilaisille yllätyksen; taikuri saapui meille esiintymään. Taikuri Makke esitti hurjan hauskoja ja mahtavia temppujaan aina värityskirjasta huiveihihin ja pelikortteihin. Osasi hän myös pallo temppujakin sekä jonglöörausta. Wau, kylläpä oli kiva tapahtuma päiväkotipäivään 🎩🪄✨

Torstain piparitalkoot 🎅🏼🌲🍪

Kaikki lapset pääsivät leipomaan joulupipareita pienryhmittäin. Pohdimme, mitä kaikkea tarvitaan taikinaan, josta pipareita voidaan leipoa. Jokainen pääsi harjoittelemaan taikinan kaulitsemista ja pipareiden painamista muotin avulla. Sitten kerättiin ylimääräinen taikina piparimuotojen väleistä, nostettiin lastalla piparit pellille ja jäljelle jääneestä taikinasta muovailtiin taikinapallo. Taikinapallo kaulittiin uudelleen ja taas painettiin pipareita, kunnes taikinaa oli niin vähän jäljellä että siitä ei enää riitänyt piparimuotin kokoista taikinalevyä.
Lopun taikinasta sai tietenkin maistella ja ihan jokainen tykkäsi! 

Lapset leipovat pipareita.

Lapset leipovat pipareita.

Sitten piparit paistettiin uunissa. Pipareiden paistuessa, oli aikaa värityskuville. 😊

Pipareiden paistoa ja lapset värittävät värityskuvia.

Kyllä tuoksui joulu! Lounaan jälkeen jälkiruuaksi maisteltiin valmiita pipareita. 😊

Itsenäisyyspäivän askarteluja ja juhlintaa

Sinisen ja valkoisen harmonia, sitä näkyy tässä itsenäisyyspäivän askartelussa. Leikataan suoria suikaleita papereista ja aletaan punoa niistä pitkää nauhaa. Kiinnitykseen käytimme nitojaa. Tästä askartelusta innokkaimmat innostuivat kovasti ja saimmekin pitkiä ketjuja ryhmätilamme seinälle.

Lapset askartelevat.

Itsenäisyyspäivän juhlaan meillä toi tunnelmaa lasten askartelut sekä kynttilät. Herkkujakin oli tarjolla, sillä meillä oli jälkiruokana mehua ja mokkapaloja, nam.

Lasten askartelua sekä kynttilöitä ja mokkapaloja.