Aurinkoinen päivä valkeni. Tapasimme koululla vähän ennen kahdeksaa. Jännittävä päivä oli edessä. Olimme lähdössä Hampuriin näkemään ja kokemaan kaikenlaista.

Matka Reinbekin asemalle taittui jalan ja saimme samalla raitista ilmaa. Kun pääsimme asemalle, kuulimme junan olevan myöhässä. Se ei haitannut matkan tunnelmaa.

Monella taisi olla aamiainen jäänyt väliin, sillä jo ensimmäisten kilometrien aikana eväsrasiat aukenivat. 

Vaihdoimme junasta metroon matkalle St. Paulin Bunkkeriin. Se on vanha natsien rakennuttama ilmatorjuntarakennus. Kiipesimme auringon porottaessa kaikki 614 askelta (Iisa laski) kohti korkeuksia.

Nykyään tässä rakennnuksessa on myös hotelli. Betonirakennuksen seinämille oli istutettu kasveja. Tavoitteena on, että jonain päivänä se on vihreä bunkkeri, joka on merkkinä uudesta elämästä ja paremmasta tulevaisuudesta. 

Kipin kapin rappuset alas ja kohti St. Paulin stadionia. Ennen stadionille menoa kaikki oppilaat halusivat käydä fanikaupassa ja tehdä ostoksia.

Shoppailun lisäksi oli aikaa syödä eväitä. Pian tulivatkin oppaamme paikalle. Meidät kahteen ryhmään: suomalaiset isäntineen sekä espanjalaiset isäntineen. Meidän ryhmämme sai oppaakseen Ilka-open pojan. Hän vei meidät ensin ylös katsomoon. Taas kiivettiin rappusia. Katsomossa pohdittiin, mitä kaikkea kentältä puuttui ottelupäivään verrattuna. Kivasti oppilaatkin innostuvat vastailemaan. Löysimme monta puuttuvaa asiaa. 

Sieltä siirryimme kentän tasolle. Pääsimme istumaan liigajoukkueen vaihtopenkille. Siellä meidän piti arvata, mitä liigaan kelpaava nurmikko maksaa. Vastauksemme vaihtelivat 100000 - 5 miljoonan välillä. Oikea vastaus oli 800 000€. Tämän vuoksi meillä ei ollut mitään asiaa nurmikolle! Tämä ei meitä haitannut, sillä pääsimme moneen mielenkiintoiseen paikkaa. Tämän jälkeen oppilaat pääsivät purkamaan energiaa pienen juoksukisan muodossa. 

Kiipesimme vielä ylemmäs tutustumaan aitiopaikkoihin. Meidän piti hiirenhiljaa, jottei "puuma" häiriintyisi. Kaikki olivat täysin hiljaa, kun oppaamme avasi oven. Ja kyllä! Siellä oli puuma. Onneksi ei kuitenkaan elävä, vaan melkoinen taideteos. Olimme tulleet urheilujätti Puman aitioon. Sieltä oli melkoiset näkymät. 

Siirryimme sieltä joukkueen pukuhuoneeseen. Jokainen sai valita itselleen suosikkipelaaja paikan. Christian vaihtoi päälleen uuden kaupasta ostamansa fanipaidankin. Kuvia napsittiin melkoisesti.

Siirryimme salaiseen käytävään, jota pitkin joukkueet tulevat kentälle. Vastustajat joutuvat kulkemaan punaisten valojen loisteessa kotijoukkueen fanien tömistäessä kentälle. Omalle joukkueelle tunnelma oli toisenlainen. Kuvittelimme, miltä tuntui, kun yli 29000 fania hyppi, laulaa ja huutaa kotijoukkueen nimeä. Pelipäivinä katsomot ovat täpötäynnä ja lippuja on mahdoton saada mistään.

Kierroksen jälkeen luovutimme vierailulätkät. Oli aika lähteä kävelylle kohti Luigin pizzeria. Matkaa kertyi jonkin verran, ja liikennevalot venyttivät jonoamme melko pitkäksi. Onneksi suuntavaistomme ei pettänyt. Löysimme pizzerian läheltä suomalaisten merimieskirkkoa. Pizzeriaan oli tilattu monia erilaisia pizzoja, joita pääsimme maistelemaan. Ja kyllähän ne maistuivatkin.

Vatsat täynnä lähdimme kävelemään kohti Lego Discovery Centeriä. Kuljimme Elbe-joen vartta kohti vanhaa satamakaupunkia. Puolen tunnin kävelyn jälkeen olimme vihdoin perillä. Rannekkeet käteen ja yläkertaan hissillä. Reput ja takit jätettiin lukolliseen vaunuun. Lego-maailma odotti meitä malttamattomia matkalaisia. Jokainen sai tehdä itselleen oma Lego-hahmon kotiin vietäväksi. Oli sitä riemua, kun saivat rakennella kaikenlaisia Lego-härveleitä, pyöriä karusellissa tai juosta hippaa "Lego-poliisiasemalla".

Kaikilla oli myös mahdollisuus mennä 4D- elokuviin. Se elämys kaikkine vesiefekteineen. 

Ihailimme Legoista rakennettua Hampurin pienoismallia.

Aika kului kuin siivillä, ja meidän piti kerätä kimpsut ja kampsut matkaan. Miten sattuikin, että poistuminen tapahtuikin kaupan kautta. Taas oli tilaisuus vähän tuhlata. Tuliaisia ostettiin pikkusisaruksille. 

Kun kaikki olivat saaneet ostoksensa tehtyä, menimme metroasemalle. Hetken odoteltuamme juna jo tulikin. Hyppäsimme siihen ja ajoimme muutaman asemavälin. Jouduimme vielä vaihtamaan lähes täyteen paikallisjunaan. Moni joutui seisomaan osan matkasta. Sekään ei haitannut. Väsymys alkoi painaa, ja joku jopa nukahtikin junamatkalla. Reinbekin asemalla hypättiin pois kyydistä. Isäntäperheet olivat tulleet asemalle vastaan. He ottivat väsyneet, mutta onnelliset matkalaiset huomaansa. Päivän saldona oli monia uusia kokemuksia, yli tuhat rappusta, askelia yli 20000, lähes 14 käveltyä kilometriä sekä iloisia ilmeitä. Mahtava päivä oli. Luulemme, että tänään uni tulee kaikille ajoissa. 

Huomenna on luvassa yhteinen metsäretkipäivä. 

Danieliuksen päiväkirja:



Joelin päiväkirja: