Vko 6

Vko 6

Tällä viikolla olemme leikkineet, pelanneet lautapelejä ja maalanneet 🙂


leikkejä
leikkejä

Tiistaina neskareiden jumpalla pelattiin sählyä, teimme kaksi eri joukkuetta keltaiset ja siniset. 😃 Joukkue­lajit tuottavat lapselle iloa ja vahvistavat karkea motorisia taitoja sekä opettavat toimimaan yhdessä. 


sählyä
Tiistaina lähdimme kävelyretkelle läheiseen mäkeen johon iski pallosade, olipa kivaa ensin kerätä erivärisiä palloja ja sitten heitellä niitä mäkeä alas 😃 Siitä matka jatkui lähimetsään leikkimään, eikä pakkanen haitannut yhtään kun aurinko paistoi ja leikit olivat hauskoja 🙂

pallosade


ulkoilua
Keskiviikkona viskari tuokiolla harjoittelimme taas numeroita. Ensin kuuntelimme ja lauloimme kielinupun laulun lasketaan numeroita ja sitten laskettiin numero kortin verran koristekiviä. Lopuksi teimme vielä numeroihin liittyvän väritystehtävän ja leikkiäkin tietenkin ehdittiin. 

viskarituokio

Keskiviikkona viskarit kävivät Akvarellin koulun jäällä luistelemassa. Niin taitavia luistelijoita lapset olivat ja paljon opittiinkin lisää. Hauskaakin meillä oli ja menemme ensi viikolla taas uudestaan. Luistelu vahvistaa lapsen tasapainoa, kehonhallintaa ja koordinaatiota. 

luistelua

Lapset ovat tehneet taas lisää jäätimantteja tällä viikolla 🧊

jäätimantteja

Perjantaina pidimme oman ryhmän lauluhetken. 

lauluhetki

Hyvää viikonloppua Helmililjojen perheille ❄️

Jäätimantteja