4.-8.5.2026

Maanantai

Aloitimme viikon iloisissa tunnelmissa synttärijuhlien merkeissä! 🎉

Lapset syntymäpäiväjuhlissa
Lisäksi eskarit pitivät kirjainpata- ja matikkapäivää erilaisten tehtävien parissa.
Viskareista osa osallistui Roihuset-tuokiolle ja osa keskittyi kädentöihin sekä leikkiin ja lautapeleihin.
Lapset Roihuset tuokiolla

Tiistai

Jumppasalissa liikuttiin innokkaasti qr-koodatun jumpparadan parissa. Lapset pääsivät skannaamaan koodeja, joiden takaa löytyi erilaisia liikuntatehtäviä, kuten puolapuissa kiipeilyä, renkaissa roikkumista sekä kuperkeikkojen harjoittelua. Rata toi liikuntahetkeen mukavasti jännitystä ja iloa! 🤸

Lapset jumppasalissa

Keskiviikko

Eskarit kävivät tutustumassa omiin tuleviin kouluihinsa ja pääsivät kurkistamaan syksyllä alkavaa koulumaailmaa. Sillä aikaa viskarien toimintatuokiolla leikittiin kevätbongausleikkiä qr-koodien avulla. 🌱☀️ Osa viakareista pääsi päiväkodin pihalla istuttamaan orvokkeja.

Lapset istuttavat kukkia

Lapset toimintatuokiolla

Torstai

Eskareilla oli soitinkokeilupäivä, kun Forssan musiikkiopiston soitonopettajat tulivat esittelemään erilaisia soittimia. Lapset saivat tutustua muun muassa kitaraan, viuluun, pianoon, harmonikkaan ja selloon. Päivä herätti paljon kiinnostusta musiikkia kohtaan! 🎶

Viskarit puolestaan viettivät aamupäivän metsäretkellä seuraillen kevätbingon kautta luonnonmerkkejä.


Lapset soitinkokeilussa

 

Perjantai

Viikon päätteeksi koko Akvarellin päiväkodin väki osallistui iloiseen “Kaikki juoksee” -tapahtumaan. Kaikki pääsivät juoksemaan rataa pitkin omaan tahtiin ja kannustamaan toistensa suorituksia. Yhteinen liikuntatapahtuma toi paljon hyvää mieltä ja yhdessä tekemisen iloa viikon loppuun! 🏃‍♀️🏃‍♂️

 

Lapset jumppaamassa ja juoksemassa
Lapset juoksemassa

Lapset metsässä leikkimässä