YLLI

Ymppä 13.5

Vesilintujen vuoro s. 126-127.
Tehtäviä on kolme, mutta taas jälleen on tärkeämpää, että opettelet lintujen tunnistamista. 
Eli kyllä tehtävätkin tulee tehdä.

Ymppää 11.5

Oi joi, pääsemme nyt lintuihin - voisi sanoa, että viimeinkin.
Lähes kaikki muuttolinnut ovat jo päässeet perille; haarapääskynkin näin jo 3 päivää sitten.
Lukekaapa hyvin kappale 49 ja katselkaa tarkasti kuvat, sillä noita veitikoita pyörii jo teidän kulmilla (toki osahan on kyllä ollut myös koko talven pihapiirien lähettyvillä).
Jos tehtävien teon jälkeen sinussa on vielä virtaa, niin käy netissä Luontoportissa kuuntelemassa aukeaman lintujen äänet - tulen niitä teiltä vielä hiukan myöhemmin kyselemään. 
Eli s.124-125 ja tehtävät 1-4.

Ymppä 8.5

Viimeksi katselitte sammakoista videon, nyt on varmasti helppo käydä käsiksi kirjan kappaleeseen Sammakot ja matelijat heräävät horroksesta s. 122 - 123. Tee myös kirjan tehtävät kokonaisilla lauseilla vastaten, Isot kirjaimet, pilkut ja pisteet muistaen!

Sammakkomme 6.4

Sammakoiden haastavaa elämää täällä Suomessa pääsette tutkimaan. 

Tällä kertaa ette vielä tarvitse oppikirjoja, vaan tehtävänänne on katsella n. 8 minuutin video, jossa kerrotaan Suomen sammakoista ja niiden elämästä.
* Lataan listan kymysyksiä, jotka kannattaa katsella jo ennen videon katselua.
* Katsele sitten video ja pysäyttele sitä, kun bongaat vastauksen / tai sitten katsele rauhassa video ja katso se uudelleen, niin saat vastaukset häijyihin kysymyksiini. 
Ja jälleen kerran: Markku tahtoo teiltä kokonaisia lauseita, mitkä alkavat isolla kirjaimella ja päättyvät lopetusmerkkiin (esim. pisteeseen). 

Kysymysket
:
1. Millaisia ongelmia on tänä keväänä ollut eteläisen Suomen sammakoilla?
2. Millaisia ongelmia on joka vuosi voitettavanaan Pohjois-Suomen sammakoilla?
3. Mitkä ovat Suomen kolme perussammakkolajia?
4. Minkälaisia ongelmia ja uhkia sammakoilla on talvehtimisessaan Suomessa?
5. Asiantuntija sanoi, että rupisammakot eivät niinkään kurnuta, vaan....?
6. Miten voit helpoiten tunnistaa viita- ja perussammakkomme toisistaan?
7. Saako sammakon kutua kerätä opetustarkoituksiin?
Ja tässä linkki:
https://areena.yle.fi/1-4141509

Ymppää 4.5

Käypä ensin ihmettelemässä videon välityksellä perhosen täydellistä muodonvaihdosta:

https://www.youtube.com/watch?v=7AUeM8MbaIk

Seuraavaksi riennä hyönteisten muutoinkin ihmeelliseen ja meidän ihmistenkin kannalta äärimmäisen tärkeään maailmaan ( jos ei itikat inisisi, eipä juuri muksutkaan inisi, kun on aina niin paljon tehtäviä): Pisara s. 120 -121, ja ei kun vain kolme tehtävää sivulta 121.

Ymppä 29.4

Ensin pientä kertausta ihmisestä. Täydennä lauseet oikeilla käsitteillä

Kun isältä tuleva ____________________________(1.) ja äidin sisällä oleva ____________________________ (2.)

yhtyvät, tapahtuu hedelmöitys.

Kohdussa kehittyvää uutta ihmistä kutsutaan ___________________________________. (3.)

Kohdussa se saa ravintoa ja happea ______________________________________ (4.) kautta.

Hedelmöityksen ja syntymän välinen aika on yleensä ___________________________ (5.) kuukautta.

Lapsi muistuttaa vanhempiaan, koska se on saanut kummaltakin ________________________________ (6.)

Koetapa tehdä ensin ilman kirjaa... ja lähetä käsitteet oikeassa järjestyksessä Markulle.

Ja sitten kirmaistaan keväiseen luontoon: Kappale 46 (s. 118 -119) ja tehtävät 1-3.

Ymp. 27.4

* Käymme ensin läpi kappaleiden 44 ja 45 tehtävät Teamsissa.

* Tahdon saada kuvalähetyksen sinulta tämän päivän aikana kappaleen 45 tehtävistä.

Kysymyksiä terveydenhoitajalle
on seuraavan aukeaman otsikko (s. 116 -117).

Lue, jonka jälkeen vastaa seuraaviin kysymyksiin vihkoosi:


1. Missä asioissa olet hyvä tai mistä olet ylpeä itsessäsi?

2. Mitä piirteitä ihailet ystävissäsi?

3. Mitä piirteitä haluaisit muuttaa itsessäsi?

Ymp: Miten uusi elämä alkaa?

Kappale 45 s. 114 - 115.
Katsele, tutki ja lue.
Tee tehtävät 1-3 vihkoosi.  
Suvullinen lisääntyminen | Ruokatieto Yhdistys
Kuvateksti: suvullinen lisääntyminen

22.4 Äiti Maan päivä

Tänään vietämme kansainvälistä, YK:n järjestämää Äiti Maan päivää. Jotta Äiti Maa voisi hyvin, meidän ihmisten tulisi muistaa jokapäiväisessämme elämässämme kestävä kehitys.

Tehtävä:

Leiki opettajaa ja päätä, minkä seuraavista You Tubesta löytyvistä videon pätkistä näyttäisit luokkakavereillesi tahtoessasi opettaa heille mahdollisimman hyvin, mitä on kestäväs kehitys.
1. video: kestävän kehityksen tietoisku oppilaille
2. video: maailman suurin oppitunti osa 3
3. video: Supersankarihommia ja kestävää kehitystä
Perustele, mitkä seikat tekivät valitsemastasi videosta parhaan. Lähetä vastauksesi opettajallesi.

Murrosiän muutoksia (44)

Lue Pisara s.112-113.
Tee tehtävät 2 ja 3 vihkoosi, mutta lähetä Markulle tehtävän 1 vastaukset.

Ymppä/YLLI 15.4

Vuorossa jälleen ihmistä, ja luvassa erittäin mielenkiintoinen, mutta tärkeä kappale. Nyt selvitellään, kuinka elimistömme toimivatkaan yhteispelissä! Huolellisuus valttia. Tutki aukeaman alalaitaa eli kertaa jo opittua. Muista tärkeät asiat ja tietenkin tehtävät 1,2ja 3.
Eli Pisara 5 ja sivut 110 -111: puskii!

Kerta vielä ekotekoillaan 8.4

Tärkeiden asioiden äärellä ollaan oltu ekoiluissa. Pääsiäisen jälkeen palaamme viikoksi tai kahdeksi vielä ihmisen kimppuun.
Ekotekoni -videoita on jäljellä vielä kaksi. Voit valikoida, kummasta laadit 6 keskeistä pointtia! 
Ja ei kun Markulle jako.

6.4 ekoteko 3

Yes,
eli samalla kaavalla: katso ekoteko 3 ja kirjaa siitä 6 mielestäsi hyvää, tärkeää pointtia. Muistatha, että kannattaa katsoa pätkä kahteen kertaan... Ja sitten vaan Officeen jakohommiin.

3.4 yLLI

Katso toinen jakso Minun Ekotekoni - sarjasta ylen areenasta ja ei kun 6 tärkeää pointtia ja sitten tuotos Markulle.

1.4 ja Minun ekotekoni

Annetaan ihmisen kropan hetken aikaa olla rauhassa. Käväisemme hiukan virkistykseksi ekoasioissa, jotka ovat vaan niin tärkeitä meille kaikille eläville.

Yle areenasta löytyy 5 Minun ekotekoni -videota. Jutut löytyvät jo, jos googlaat esim: yle minun ekotekoni. Katso ensimmäinen jakso mielellään kahteen kertaan. Tärkeätä olisi, että löytäisit vähintään 6 tärkeää ajatusta katsomastasi. Jaa ne minulle!
Ja huomaa, että jotta saisin ajatuksistasi jotain tolkkua, on sinun kirjattava ne kokonaisilla (eli ymmärrettävillä) lauseilla, pelkkä san: suutari ei vielä kerro mitään ajatusta.
PS. Muista isot alkukirjaimet, pisteet, pilkut ja yhdyssanat - tekstinkäsittelyohjelmakin opastaa kyllä sinua.

YLLI 30.3 Aistit

1. Tarkista ja korjaile tarvittaessa kirjan tehtävät.
1. Keskushermoston muodostavat aivot ja selkäydin.
2. Unen aikana aivot harjoittelevat itsekseen päivän aikana opittuja asioita.
3. Aivoja voi suojata esim. käyttämällä kypärää ja myöskin nukkumalla riittävästi, etteivät aivot  ylikuormitu.

2. Googleta: Tee testi: miten aivosi voivat
Klikkaa jommasta kummasta ylimmästä linkistä, niin pääset ylen oppiminen -sivuille tekemään testiä.
Kuinka monta pistettä saat? Markku tahtoo tietää!

3. Tutustu seuraavaan kirjan kappaleeseen: Aistit.

4. Lue huolellisesti ja vastaa kirjantehtäviin vihkoosi kokonaisin lausein (
tämän pitäisi jo olla sinulle sanomattakin selvää).

Ylli: Aivot ja muu hermosto 27.3

1. Läksynkuulustelu: Miksi on parempi hengittää nenän kuin suun kautta? Miksi meidän pitää hengittää?
Vastaa minulle näihin kysymyksiin Officessa samassa paketissa seuraavan tehtävän kanssa, mikä koskeekin tämän päivän aihetta Aivot ja muu hermosto: Luettele vähintään kolmae asiaa, joiden avulla sinä pidät aivojasi kunnossa.

2. Lue kappale 41 opetetulla tyylillä (silmäily ensin ja mietintä, mitä tiedät etukäteen aiheesta). Tee sitten oppikirjan tehtävät 1-3 sivulta 107. 

3. Lue kappale vielä kertaalleen sunnuntaina.

Verenkiertojärjestelmä 25.3

1. Suorita taas itsellesi läksynkuulustelu ilman kirjaa painumalla perunakellariin:

http://www.perunakellari.fi/verenkierto.htm
Jos tuntuu liian vaikealta, käytä sitten kirjaa apunasi. Mutta samalla voit miettiä, tulitko lukeneeksi lukuläksyn riittävän hyvin.

2. Kappale 40 HENGITYS
- Kuten viimeksikin ohjeistin: silmäile ensin aukeamaa (kuvat ja väliotsikot). Lue ja vastaa vihkoosi kokonaisin lausein tehtäviin 1, 2 ja 3.

Ylli -tunti 23.3

1. Pidä kirjasi alkuun suljettuna ja suorita itsellesi läksynkuulustelu seuraavalla tavalla:
 - Surffaa perunakellariin http://www.perunakellari.fi/ruoansul.htm
 Tee sivun tehtävä ja tarkista; jos meni kaikki oikei, niin mainiota.
 - Jatkapa perunakellarissa vielä seuraavaan huoneeseen, missä sinun tulisi tietää oleelliset asiat 
ruoansulatuskanavan toiminnasta. Tee tehtävä.
 2. Nyt sitten siirtyminen oppikirjassa kappaleeseen 39 Verenkierto.
- Lue ensin johdatuteksti, sitten väliotsikot ja tarkastele sitten kuvia ennenkuin alat varsinaisesti 
lukemaan kappaletta.
- Luettuasi tee tehtävät 1-3 vastaten jälleen kokonaisilla lauseilla.
 3. Valmistaudu huomenna seuraavaan keskiviikon Yllin tuntiin kertaamalla aukeaman asiat eli suorita 
 lukuläksy.

YLLI:n tunti pe 20.3

1. Katso ensimmäiseksi kertauksen vuoksi netistä lyhyt video luustosta.
 - Hae googlesta ensin hakusanoilla Ihmiskehon luusto
 
- Valikoi aukaistulta sivulta otsikko Ihmiskehon luusto I Opettajalle I Oppiminen I yle.fi
 - Tulet sivulle, jota hieman alaspäin rullaamalla pääset katsomaan videon pätkän.

2.  Tarkista sitten sivun 99 tehtävät. Korjaa tarvittaessa vastauksesi ja anna sen jälkeen itsellesi 
Oikein -merkki.
 1. Luut toimivat tukirankana, suojaavat sisäelimiä ja mahdollistavat liikkumisen.
 2. Esim. : Hiki tulee juostessa, sillä lihakset tarvitsevat toimiakseen energiaa ja happea. 
Lihaksistossa tapahtuu siis palamista, mikä tuottaa lämpöä - Kun juksee, sitä ikään kuin
lisää pökköjä uunin pesään.
 3. Koukistettaessa kättä hauislihas supistuu ja saa luut liikkumaan.

3.  Lue huolellisesti s.100 -101 ja tee sen jälkeen tehtävä 1 vihkoosi.

18.3 ke Yllin tunti

Ylli: Lue sivu 99 ja tee vielä tekemätön tehtävä 3 ja piirrä vihkoosi oma luurankosi, johon nimeät myös erinimiset luut.