9.10-13.10.2023

Maanantaina touhuiltiin paljon ohjattua tekemistä.

Kaivettiin esille soittimet ja laulettiin lapsille tuttuja syksylauluja


Teimme myös Valoa ja ääntä tapahtumaan kaloja, jotka Enni vie Toivo Pekkasenkoululle taidenäyttelyä varten


Teimme myös tunnekasvatuksen kaavakkeen. Lapset keksivät hienosti mitä tunnetta tyhjissä kohdissa haettiin


Ulkoilussa kävimme leikkimässä Myllymatintien leiksalla Mirkan porukan kanssa. Kävimme myös katsomassa viikonlopun jälkeisiä myrskyn tuhoja




Tiistaina meillä oli leikkipäivä. Aamupäivä oltiin noin kolme tuntia touhuilemassa Ennin pihalla. Yöllä oli ollut pakkasta ja "lunta" oli kiva kerätä joka paikasta.


"Lumienkeleitä" oli kiva tehdä


Aamulla pelailtiin pelejä ja Ennin isompi tyttö oli myös mukana pelailemassa


"Ota meistä kuva"


Keskiviikkona vietimme "ota nallesi hoitoon"- päivää

Aamu aloitettiin nalle-puurolla


Lapset tekivät myös omille nalleilleen aamupalaa


Lähdimme kirjastoon, samalla oli kiva vähän hyppiä vesilätäköissä. Tällä viikolla onkin satanut kovasti vettä




Nallet olivat mukana myös kirjastossa. Niille Luettiin satuja ja ne pääsivät mukaan myös satutilaan leikkimään




Nallejen kanssa tehtiin myös Ennillä palapelejä ja nalleista tehtiin askartelu ja kerrottiin tarina




Torstaina kävimme kuuntelemassa kyminkirkossa urkusadun Kultakutri ja 3 karhua Suen porukan kanssa 






Teimme Iltapäivällä viskaritehtävän ja Luimme jo Halloween-aiheisen kirjan





Perjantaina kävelimme Katajasuolle katsomaan hevosia. Loppupäivän leikimme ja pelailimme pelejä.