Teksti

Toiminnan kuvaus ja tavoitteet

Uuden koulun valmistumisen myötä uudistunut koulukomitea aloittaa ensimmäisen kokonaisen lukuvuoden yhdessä saman katon alla. Kuluvana lukuvuonna ohjaavina opettajina toimivat Markus Hakkarainen, Satu Vartiainen sekä Terhi Ailunka.

Koulukomitea edustaa osallisuusryhmänä koulumme oppilaskuntatoimintaa. Koulukomiteassa on edustajia jokaiselta koulumme luokalta. Koulukomitea on oppilaiden vaikutuskanava, joka toimii yhteistyössä koulumme opettajien ja rehtorin kanssa. Tarkoituksenamme on luoda oppilaille mahdollisuudet vaikuttamiseen koulun yhteisistä asioista. Koulukomiteassa tavoitteena on harjoittaa oppilaiden päätöksenteko- ja neuvottelutaitoja, kouluyhteisössä toimimista sekä vahvistaa koulumme yhteisöllisyyttä. Koulukomitea suunnittelee ja toteuttaa tänäkin lukuvuonna kouluamme ilahduttavia tapahtumia/sisältöjä. Koulukomitean toiminnan keskiössä on lukuvuonna 26-27 uuden koulun toimintakulttuurin sekä yhteisöllisyyden luominen/kehittäminen sekä oppilaiden osallistaminen uuden luomiseen. Lisäksi olemme saaneet viime kevään lapsiparlamentin “tuliaisina” tehtäväksi suunnitella ja polkaista käyntiin ruoka-agentit -toimintaa. Toiminnan tarkoituksena olisi kehittää kouluruokailun ongelmakohtia (esim. melutaso, hävikin määrä) sekä parantaa ruokailutilan viihtyvyyttä visuaalisen ilmeen ja äänimaailman saralla.

Osallisuusryhmämme jatkaa syyslukukauden ajan tammikuun vaaleissa valitulla jäsenistöllä. Vuoden -27 alussa järjestetään taas uudet vaalit, joiden tulosten pohjalta muotoutuu uusi oppilaskunnan hallitus eli koulukomitean edustajisto.

Osallistumme lukuvuoden aikana Siilinjärven lapsiparlamentin toimintaan. Lapsiparlamentti on alakoululaisten lasten oman vaikuttamiskanava, jonka tavoitteena on saada alakouluikäisten lasten mielipiteet kuuluviin elinympäristön kehittämisessä ja päätöksen teossa. Koulukomiteamme kaksi edustajaa osallistuvat parlamentin kokoukseen, jossa he pääsevät esittämään kysymyksiä Siilinjärven kunnanhallituksen jäsenille. Paikalla on myös kunnan virkamiehiä, kuten sivistys- ja liikuntatoimenjohtajat, jotka vastaavat myös lasten mieliä askarruttaviin kysymyksiin.

Vuosikello

syyskuu - kokoontuminen ja toiminnan käynnistely
lokakuu - halloween -tapahtuma
marraskuu - 
joulukuu - pikkujouluohjelmaa/joulukalenteri uudessa koulussa
tammikuu - vaali-info, ehdokkaaksi asettuminen, vaalijärjestelyt (vanhat komitealaiset),koulukomiteavaalit 
helmikuu - ystävänpäivätempaus
maaliskuu - koulukomiteapäivä
huhtikuu - lapsiparlamentti (päivä ei vielä selvillä; saattaa olla myös aiemmin)
toukokuu - vapputempaus

Lisäksi toteutamme mahdollisesti pienempiä juttuja (esim. teemapukeutumispäivät yms.).