Musiikki
Laulaen, soittaen ja yhdessä kuunnellen
4.-5. luokalla musiikin opetuksessa syvennetään yhteismusisoinnin taitoja sekä vahvistetaan oppilaiden kykyä toimia osana musisoivaa ryhmää. Musiikissa kehitetään luovaa ilmaisua, kuuntelutaitoja ja musiikillista vuorovaikutusta sekä kannustetaan jokaista osallistumaan omista lähtökohdistaan käsin.
Tunneilla harjoitellaan luontevaa äänenkäyttöä, hengitystä ja monipuolista laulamista. Laulamme kaksi- ja kolmiäänisesti sekä harjoittelemme kolmisointujen laulamista. Soittotaitoja syvennetään rytmi-, melodia- ja sointusoittimilla, huiluilla sekä mahdollisuuksien mukaan oppilaiden omilla soittimilla. Luokka voi muodostaa myös oman luokkaorkesterin, jossa harjoitellaan yhdessä soittamista ja toisten kuuntelemista.
Musiikin teoriaa opiskellaan käytännön musisoinnin yhteydessä. Harjoittelemme nuottien ja taukojen aika-arvoja, duuri- ja molliasteikkoja, intervalleja sekä musiikin peruskäsitteitä. Samalla opimme tunnistamaan musiikin rakenteita ja ilmaisukeinoja sekä kehittämään omaa musiikillista tulkintaa.
Oppilaita rohkaistaan käyttämään omaa luovuuttaan improvisoimalla, säveltämällä ja osallistumalla erilaisiin musiikillisiin projekteihin. Musiikki nivoutuu myös koulun juhliin, näytelmäprojektiin ja muihin oppiaineisiin. Ohjelmistoon kuuluu monipuolisesti kansanlauluja, kansanballadeja, pohjoismaista musiikkiperinnettä sekä taidemusiikkia, joiden kautta tutustumme musiikin kulttuuriperintöön.
Tarkemmat tiedot musiikin opetuksesta löydät koulumme opetussuunnitelmasta.
-Susanna Kekola, luokanopettaja