Osallisuus
Osallisuus
Oppilaskunnan edustajana toimii oppilaskunnan hallitus. Kukin luokka valitsee lukuvuosittain oppilaskunnan hallituksen jäsenensä äänestämällä. Oppilaat oppivat vaikuttamisen mahdollisuuksia ja tuovat esiin luokkansa mielipiteet yhteisesti päätettävissä asioissa. Tavoitteenamme on kasvattaa lapsista aktiivisia kansalaisia ja ohjata heitä demokraattiseen toimintakulttuuriin.
Kummioppilastoiminta tukee alakoulun oppilaiden osallisuutta ja kouluviihtyvyyttä. Kummioppilaat ovat 6. luokkalaisia, jotka auttavat ensimmäisen luokan oppilaita tutustumaan kouluun ja luokkatovereihin. Tavoitteena on luoda kouluun yhteisöllisyyttä ja edistää uusien oppilaiden turvallista koulun alkua ehkäisemällä kiusaamista ja yksinäisyyttä. Kummioppilaat voivat lukuvuoden aikana osallistua yhteisille oppitunneille ekaluokkalaisten kanssa ja järjestää heille esimerkiksi välituntileikkejä, retkiä, juhlia ja askarteluhetkiä.
Tavoitteenamme on yhä lisätä oppilaan vaikutusmahdollisuuksia omaa oppimistaan kohtaan. Oppilaalle pyritään tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja esim. työskentelytapojen valintaan sekä osoittamaan opiskelussaan mielenkiintonsa kohteita.