Kiusaamisen ehkäisy

SORRILAN KOULU, KIUSAAMISEN EHKÄISY

 

Jokaisella oppilaalla on oikeus käydä koulua joutumatta kiusatuksi. Selkeät rajat, koulun järjestyssääntöjen tunteminen ja niihin sitoutuminen ehkäisevät arjen ristiriitojen syntymistä. Johdonmukainen kasvatuskeskustelujen ja kurinpitotoimien käyttö kasvattavat oppilaita oppimaan asioiden selvittämistä sekä kohtaamaan tekojen syitä ja seurauksia. Paras keino kiusaamisen välttämiseksi on pyrkiä luomaan kouluun turvallinen ja kannustava ilmapiiri. Myönteisen minäkuvan ja itsetunnon kehittäminen sekä koulun yhteishengen ja osallisuuden tunteen ylläpitäminen ovat lähtökohtina muiden suvaitsemiselle ja erilaisuuden hyväksymiselle.

Pääpaino koulussamme on kiusaamisen ennaltaehkäisevässä toiminnassa. Mikäli kiusaamista kuitenkin esiintyy, siihen puututaan välittömästi eikä kiusaamista hyväksytä. Kiusaamisen kaikki muodot on kielletty koulun järjestyssäännöistä ja niiden rikkomisesta seuraa sovittu rangaistus. Lukuvuoden alussa säännöistä keskustellaan luokassa yhdessä.

Kiusaamiskyselyt pidetään oppilaille ja huoltajille syyslukukauden loppupuolella. Saadun palautteen perusteella opettajat selvittävät kiusaamistapaukset yhdessä oppilaitten kanssa.

 

Kiusaamisen vastaisen työn toimintamalli

Yksittäistapaukset:

  1. Asianosaisten kuuleminen erikseen ja/tai yhdessä. Asioiden myöntäminen.
  2. Silminnäkijöiden kuuleminen.
  3. Keskustelu ongelmaan johtaneista syistä ja niiden seurauksista.
  4. Huoltajille asiasta ilmoittaminen.
  5. Tekojen sovittaminen. Vastuun kantaminen.
  6. Seuranta: Kiusaamisen mahdollisesti jatkuessa huoltajat kutsutaan koululle kouluneuvotteluun yhdessä asianosaisten lasten kanssa. Toisaalta kannustetaan myös vanhempia ottamaan suoraan yhteyttä toisiinsa kiusaamistapauksissa.

Jatkuvat kiusaamistapaukset:

Oppilas, vanhemmat tai opettaja voivat ilmoittaa koulun KIVA-tiimille oppilaan kiusaamisesta. KIVA-tiimi käsittelee kiusaamisasian oppilaita haastattelemalla. Oppilaiden kertomukset kirjataan ylös KIVA-kansioon. Kiusaamistapausten haastatteluista ja esille nousseista asioista soitetaan kaikkien huoltajille.

Kiusaamistapaukseen liittyvien oppilaiden tilannetta seurataan ja KIVA-tiimin opettajat tarkistavat tilanteen kahden viikon kuluttua. Jos kiusaaminen jatkuu, oppilashuoltoryhmän asiantuntija, opettaja, oppilaat ja vanhemmat kokoontuvat yhteispalaveriin laatimaan sopimuksen kiusaamisen lopettamiseksi. Kiusaamistilanteen selvittämisessä on tärkeää jatkuva seuranta.