Osallisuus yhteisöllisen työn toteuttamisessa
Jokaisessa yksikössä toimii oma yksikkökohtainen (koulukohtainen) opiskeluhuoltoryhmä, johon kuuluu lähtökohtaisesti myös oppilaskunnan hallituksen ja vanhempainyhdistyksen, jos sellainen on, edustus. Opiskeluhuoltoryhmä vastaa yhteisöllisen työn suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista .Opiskeluhuoltoryhmä pyrkii osallistamaan koulun henkilöstön, oppilaat ja heidän huoltajansa toimintaansa ja yhteisölliseen työhön mahdollisimman monipuolisesti.
Vanhempia voidaan ottaa lisäksi mukaan koulun vanhempainiltojen suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä kodin ja koulun päivään ym. muuhun toimintaan mahdollisuuksien ja vanhempien halukkuuden mukaan. Koulut pyrkivät edistämään toimintakulttuuria, jossa oppilaat ja huoltajat voivat kokea osallisuutta.