Yhteiskuntaoppi
Lukuvinkki sinulle, joka haluat ymmärtää, miksi maailma on sellainen kuin on.
Tim Marshall: Maantieteen vangit, 2018
”Se, missä maa makaa, sanelee politiikan rajat
Vuoret, joet ja meret ovat maailmanpolitiikan voimatekijöitä: ne vaikuttavat johtajien mahdollisuuksiin, ja sen oppivat kovalla tavalla aikoinaan niin Hitler kuin Napoleonkin.
Vaikka globalisaatio on pienentänyt maailmaa, maantiede vaikuttaa yhä edelleen politiikkaan. Jos olet joskus miettinyt, miksi Krim on Putinille pakkomielle, miksi Yhdysvallat kehittyi suurvallaksi ja miksi Kiinan vaikutus kasvaa kasvamistaan, löydät vastaukset tästä kirjasta.
Maantieteen vangit kertoo myös, miksi niin sotilaskomentajat kuin suur-yhtiötkin hykertelevät, kun ilmastonmuutos sulattaa arktisten alueiden jäätä. Entä miksi Euroopassa joet ovat olleet vaurauden lähde mutta Afrikassa hidastaneet kehitystä?
Ihmiset, aatteet ja liikkeet vaikuttavat maailman tapahtumiin, mutta kokonaiskuvaa varten tarvitaan kartta. Maantieteen vangit katsoo mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaa ja tarjoaa pohdittavaa ja punnittuja näkemyksiä siitä, miksi viisas poliitikko katsoo aina karttaa ennen kuin tekee päätöksen.
Maantieteen vangit -kirjaa on myyty Britanniassa puoli miljoonaa kappaletta ja se ilmestyy 22 maassa.”
(Atena.fi)

0 kommenttia
Euroopan unioni
1. Tutustu EU:hun seuraavan power point -esityksen avulla (http://europa.eu/teachers-corner/sites/teacherscorner/files/files/europe_nutshell_presentation_fi.pptx)!
2. Testaa EU-tietosi tietovisassa! (http://europa.eu/teachers-corner/quiz_fi)!
3. Tee tehtäväkirjasta s. 164-166 teht. 2,4 ja 6.
4. Pelaa EU-pelejä (http://europa.eu/kids-corner/index_fi.htm)!
2. Testaa EU-tietosi tietovisassa! (http://europa.eu/teachers-corner/quiz_fi)!
3. Tee tehtäväkirjasta s. 164-166 teht. 2,4 ja 6.
4. Pelaa EU-pelejä (http://europa.eu/kids-corner/index_fi.htm)!
Muistiinpanot Aikalainen 9 -kappaleista
Kotiesseen ohjeet
Liitteet:
Poliittinen valta
https://www.eduskunta.fi/fi/Sivut/default.aspx
Eduskunta
http://valtioneuvosto.fi/etusivu
Valtioneuvoto (hallitus)
http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx
Suomen Tasavallan presidentti
EU
http://europa.eu/index_fi.htm
EU:n virallinen sivusto
Demokratia
https://www.kansalaisaloite.fi/fi
Kansalaisaloite-sivusto yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta
https://www.nuortenideat.fi/fi/
Kerro omat ideasi maailmalle!
http://www.alli.fi/etusivu/
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö.
http://www.vaalit.fi/fi/
Suomen vaalit
http://www.valtikka.fi/mika-valtikka
Valtikka on erityisesti nuorisotiedotukseen keskittynyt verkkosivusto.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/05/02/miksi-demokratia
Miksi demokratia? Vastauksia kysymyksiin sekä videoita aiheesta.
Suomi 100
Suomi Finland 100 -kanava vie matkalle Suomen sataan vuoteen
Lähde matkalle Suomen sataan vuoteen! Yle Areenaan on avattu nettikanava 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi. Miten Suomea on rakennettu, miten sen maisemat, kulttuuri, tavat ja kansalaiset ovat näiden vuosikymmenten aikana muuttuneet? Ylen arkistomateriaalit vievät nostalgiamatkalle ja kanavalle kerätään myös juhlavuoden tärkeimmät ohjelmat.
yle.fi/suomi100
Yhteiskunta ja hyvinvointi
https://www.suomi.fi/suomifi/suomi/
Käytetyimmät asiointipalvelut ja kaavakkeet
http://www.kela.fi/
Kelan verkkosivut
http://www.vero.fi/fi-FI/
Verotoimiston sivusto