Kun elämänkatsomustiedossa puhutaan hyvästä elämästä, ei tarkoiteta vain sitä, mikä minusta tuntuu hyvältä. Hyvä elämä on pikemminkin teoreettinen rakennelma, johon sisältyvät mm. käsitykset hyvän elämän edellytyksistä, päämääristä ja moraalisesta ulottuvuudesta.

Yksi viime vuosikymmenien eniten keskustelua herättäneistä hyvää elämää koskevista kehitelmistä on filosofi Martha Nussbaumin ja taloustieteilijä Amartya Senin näkemys toimintavalmiuksista:

Nussbaum & Sen: Capability Approach eli toimintavalmiudet tai -mahdollisuudet hyvään elämään

1. Elämä (Life): Mahdollisuus elää normaalin mittainen elämä.

2. Fyysinen terveys (Bodily Health): Tähän sisältyvät myös suoja, ravinto ja terveydenhuolto.

3. Fyysinen koskemattomuus (Bodily Integrity): Mahdollisuus liikkua paikasta toiseen, olla kokematta väkivaltaa, mahdollisuus seksuaalisuuteen.

4. Aistit, mielikuvitus ja ajattelu (Senses, Imagination, and Thought): Mahdollisuus käyttää näitä kykyjä kasvatuksen ja koulutuksen avulla.

5. Tunteet (emotions): Mahdollisuus kiintyä ihmisiin ja esineisiin, mahdollisuus rakastaa ja surra, oikeus oikeutettuun suuttumukseen, mahdollisuus tuntea ilman pelkoa.

6. Käytännöllinenn päättely (Practical Reason): Mahdollisuus muodostaa käsitys hyvästä ja arvioida omia elämänsuunnitelmiaan.

7. Yhteenkuuluvuus (Affiliation): Mahdollisuus elää toisten ihmisten kanssa, kiintyä heihin ja osallistua sosiaaliseen elämään.

8. Toiset lajit (Other Species): Mahdollisuus nauttia ja huolehtia luonnosta (muut eläimet, kasvit).

9. Leikki ja vapaa-aika (Play): Mahdollisuus nauraa, leikkiä ja nauttia vapaa-ajasta.

10. Vaikuttaminen omaan ympäristöön (Control over One’s Environment): Mahdollisuus osallistua omaan elämään vaikuttaviin päätöksiin. Tämä sisältää myös mahdollisuuden yhtäläiseen omistusoikeuteen sekä tasavertaiseen työnhakuun.

***

Sosialisaatio

Modernissa yhteiskunnassa hyvä elämä voi toteutua lähes poikkeuksetta vain osana yhteiskuntaa tai jotain pienempää yhteisöä (kylä, kunta, heimo). Sosialisaatioksi kutsutaan tapahtumaketjua, jossa yksilö kasvaa osaksi yhteisöään ja yhteiskunnan jäseneksi Sosialisaatioprosessin kuluessa yksilö oppii yhteiskuntaelämän mahdollistavat taidot, tiedot, säännöt, käsitykset ja asenteet. Sen lopputuloksena on yhtäältä yhteiskunnan sääntöjen omaksuminen ja yhdenmukaisuus, toisaalta kyvykkyys toimia yksilönä yhteiskunnassa.

Sosialisaatio etenee vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja se jatkuu koko elämän. Sosialisaatiota tapahtuu esimerkiksi kotona, päiväkodissa, koulussa, työpaikalla ja vanhainkodissa sekä monessa muussa instituutiossa ja sosiaalisessa organisaatiossa kuten seurakunnissa, yhdistyksissä ja kerhoissa. Sosialisaatiota voidaan tutkia eri tieteenaloilla, mm. kehityspsykologiassa, kasvatuspsykologiassa, kasvatustieteessä ja sosiologiassa.

 Primaarisosialisaatio

- ajoittuu lapsuuteen ja tapahtuu vuorovaikutussuhteissa, koti keskeisellä sijalla

- pääasiassa yksisuuntaista, kasvattajasta kasvatettavaan

Sekundaarisosialisaatio

- jatkuu koko eliniän, tärkein koulu

- kehittyy kaksisuuntaiseksi: kasvaessaan yksilö alkaa tehdä myös itse omaan ja muiden elämään vaikuttavia päätöksiä ja tekoja

Demokraattisissa valtioissa poliittinen päätöksentekojärjestelmä määrittää sosialisaation muotojen ja sisältöjen reunaehdot lainsäädännössään (esim. päivähoito, peruskoulu).