Tekstiilityö ja kädentaidot

Tervetuloa Harjulan kansalaisopiston tekstiilityö- ja kädentaitokursseille!

Vaatetuskursseilla opiskelijoilla tulee olla mukana omat perustarvikkeet (sakset, nuppineulat, mittanauha ja langat). Myös kankaat kurssilaiset hankkivat itse. Ompeluluokassa on kurssien aikana opiskelijoiden käytössä ompelukoneet ja saumurit. Käytämme käsityölehtien esim. Burdan ja Suuri käsityölehden valmiskaavoja ja tarpeen mukaan kuosittelemme niitä opiskelijalle paremmin sopiviksi. Opetellaan järkevää kankaan leikkuusuunnitelman tekoa, kankaan leikkaamista, vaatteen kokoamista, ompelun erilaisten yksityiskohtien valmistamista ja vaatteen viimeistelyä. Kursseilla myös korjataan ja tuunataan vanhoja vaatteita. Kaikki ompelukurssit sopivat vasta-alkajille ja aiemmin ommelleille.

Puutyökursseilla valmistetaan ja korjataan pienimuotoisia huonekaluja, puuesineitä tai vaikka puukoreja. Käytössä on perinteiset puuntyöstökoneet ja käsityökoneet. Puutyökursseihin kuuluu myös soitinrakennus-kurssi.

Hopeaketjukursseilla punotaan perinteisin käsityömenetelmin ketjuja hopealangasta. Opetellaan erilaisia ketjumalleja, joista voit tehdä kaula- ja rannekoruja, kellonperiä sekä korvakoruja. Ketjuihin voidaan yhdistää myös hopea- ja kivihelmiä. Omia työvälineitä ei tarvita.

Käpypitsi eli frivolite on vanha tekniikka, jolla voi tehdä monia erilaisia malleja. Tällä kurssilla opit käpypitsin perustekniikat, joiden avulla voit valmistaa kurssin aikana itsellesi pitsin. Kurssilla tarjotaan useampia erilaisia malleja, joista voit valita itsellesi mieluisan. Kurssille mukaan tarvitset kävyn eli sukkulan, ohuen virkkuukoukun sekä tavallista virkkauslankaa.

Design by You – Roinasta oivaksi! -kurssilla pääset suunnittelemaan kierrätystuotteelle uuden elämän. Tutustutaan Patinan toimintatapoihin kierrätyksessä. Suunnitellaan ja toteutetaan omista tai Patinan materiaaleista jotain uutta. Voit esim. tuunata vaatteita, tehdä koruja tai jonkun sisustustavaran. Kurssimaksu sisältää materiaalia 10 € edestä Patinan rajoitetusta valikoimasta. Sen ylimenevästä osasta saat 20 % alennuksen.

Tutustu tekstiilityön ja kädentaitojen kursseihin tästä.

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2025-2026 kursseille alkaa maanantaina 11.8.2025 klo 8:00. 

TERVETULOA!


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä