Asutuksen historia

ASUTUKSEN HISTORIA – miten Kauhajoki ja Hyypänjokilaakso kehittyivät erämaasta tämän päivän yhteisöksi

Kauhajoen Hyypässä on asuttu jo 6500 eKr. Eräkaudella 1200-1577 pohjalaisten ja hämäläisten eränkäyntiraja kulki Rauhaluomassa. Kauhajoen ensimmäiset uudistilat perustettiin 1569-1572. Hyypän tiloista ilmeisesti Korhonen on vanhin. 1600-luvulla raivattiin Hyyppään useita tiloja. Maatilat olivat pieniä 1900-luvulle asti. Pellot, rakennukset, tiet ja sillat ovat muokanneet kulttuurimaisemaa.

Asutuksen sijoittuminen

Luonnonolosuhteet ovat vaikuttaneet siihen, mihin asutus ja pellot ovat sijoittuneet. Maalaji vaikuttaa siihen, miten kasvit kasvavat. Peltoja raivattiin mieluiten alueille, joissa oli viljeykseen sopivaa ravinteikasta maata. Jääkauden jälkeiset sulamisvaiheet ja kallioperän muodot puolestaan määräsivät kauan sitten sen, mihin minkäkinlaista maa-ainesta asettui. Uudisraivaajien sijoittumiseen vaikutti myös kulkuyhteydet. Joet ja muut vesistöt olivat tärkeimpiä kulkureittejä ennen teiden rakentamista. Asuttaminen on edennyt jokien alajuoksulta vähitellen latvavesille. Näin Kauhajoen asutus sijoittui vähitellen ravinteikkaille jokien varsille. Myös maastonmuodot ja ilmansuunnat vaikuttivat siihen, mihin kannatti viljelykset sijoittaa, koska auringon valo ja lämpö jouduttavat kasvua ja tekevät asumisestakin mukavampaa. Maastonmuodot vaikuttavat myös viljelijöiden ikuiseen viholliseen eli hallaan, koska kylmä ilma pyrkii alaspäin, lämmin ylöspäin. Hallan riski on suurempi alavilla mailla eli laaksoissa, kun taas ylempänä rinteissä hallanvaara vähenee. Turvemaat ovat hallanarkoja, koska turve johtaa huonosti lämpöä etenkin kuivana. Hallan riski on pienin kukkuloilla ja vesistöjen rannoilla.

Kuva: Hyypässä asutus on keskittynyt jyrkkien rinteiden yläpuolella sijaitseville tasaisemmille alueille. Joki virtaa laakson pohjalla.

Ensimmäiset ihmiset olivat satunnaisia kävijöitä

Kivikaudella Kauhajoki oli rannikolla ja Hyypänjokilaakso oli pitkä, kapea lahti.

Kymmenen tuhatta vuotta sitten jääkausi oli päättymässä ja jää oli alkanut sulaa pois. Paksu jääpeite oli painanut maanpinnan alas, ja Kauhajoki oli Lauhavuoren huippua lukuunottamatta meren peitossa. Pari tuhatta vuotta myöhemmin suurin osa nykyistä Kauhajokea oli jo näkyvillä.

Hyypänjokilaakso oli tuohon aikaan kymmenen kilometrin pituinen kapea merenlahti. Vain vähän aikaisemmin jää oli peittänyt maan. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa – ehkä kymmenen kertaa nykyistä nopeampaa. Maankohoaminen siirsi meren rantaviivaa vähitellen kauemmas. Kauhajoen laaksot vapautuivat vedestä aluksi umpeen kasvavina, hankalakulkuisina merenlahtina. Maankohoamisen edetessä laaksoihin kasvoi rehevää metsää. Tuhansia vuosia Kauhajoki oli erämaata, jossa kävi vain satunnaisia metsästäjiä ja kalastajia. He olivat merestä riippuvaisia ja pysyttelivät rannikon tuntumassa. Kivikauden ihmisille lahti oli hyvä kalastus- ja hylkeenpyyntipaikka.

Video: Kauhajoki on viimeisimmän jääkauden jälkeen muuttunut merenpohjasta saariston ja rannikkomaiseman kautta nykyiseksi manneralueeksi. Aluksi vain Lauhanvuoren huippu näkyi yksinäisenä saarena. Lauhanvuori näkyy videon kartoissa vasemmassa alakulmassa. Hyypänjokilaakso näkyy kolmannessa kartassa (8500 vuotta sitten) keskellä pitkänä merenlahtena. Kartat on julkaistu Kauhajoen vesien kirjassa (s. 12-17).

Kivikauden ihmisten jälkiä

Hyypänjokilaaksosta on löydetty monia kivikautisia asuinpaikkoja, joiden uskotaan olevan kahdeksan tuhatta vuotta vanhoja. Useimmat kivikautiset löydöt ovat jokien ja järvien lähellä vähän yli sata metriä merenpinnan yläpuolella. Aikanaan asuinpaikat olivat lähellä rantaa, koska teitä ei ollut. Kivikauden ihmiset olivat riippuvaisia metsästä, joka tarjosi riistaa ruoaksi. Myös kalastus oli heille tärkeä elinkeino. Ihmiset eivät olleet vielä oppineet käyttämään metalleja.

Miten voimme tietää, että ihmiset ovat asuneet täällä jo niin kauan sitten? On löydetty työvälineitä, joita valmistettiin tuohon aikaan: esimerkiksi kivikirveitä ja kivitalttoja, kivinuijan aihioita, kvartsinkappaleita, reikäkiviä ja keihäänkärkiä. Muinaisia löydettyjä työkaluja kutsutaan arkeologisiksi irtolöydöiksi, ja löydettyjä merkkejä asuinpaikoista kiinteiksi muinaisjäännöksiksi.

Kuva: Kauhajoelta löytyneitä arkeologisia löytöjä tuhansien vuosien takaa: kivisiä keihäänkärkiä, nuijia, kirveitä, talttoja, kaapimia ja iskoksia. Esineet ovat Satakunnan museon kokoelmista.

Aikajana Suomen esihistoriasta:

Aikamatka kivikaudelle. Aikahyppäyksiä nykypäivästä 1800-luvulle, keskiajalle ja kivikaudelle lapsen silmin.

Ensimmäiset pysyvät asutukset 1500-luvulla

Metsästäjien ja keräilijöiden piti muuttaa saaliseläinten perässä, mutta kun ihmiset oppivat viljelemään, he voivat asettua paikoilleen. Kyrönjoen rannoilla oli1100-luvulla kiinteää asutusta lähellä rannikkoa. Asutus levisi ylävirtaan, ja 1500-luvun puolivälissä se saavutti Kauhajoen. Ihmiset muuttivat pääasiassa vesistöjä pitkin. Vettä tarvittiin arjessa ja rannoilla oli rehevä viljelykelpoinen maa. Siksi joenrannat rakennettiin ensin.

Ensimmäiset uudisasukkaat tulivat Hyyppään 1500-luvun lopulla. Nämä vakituiset asukkaat maksoivat veroa valtiolle ja pantiin kirjoille, ja siksi tiedämme, keitä he olivat. Heitä oli kuitenkin pitkän aikaa vain vähän. Ensimmäisiä asukkaita olivat mm. Seppänen, Korhonen ja Könnö. Asunnot olivat tuolloin pieniä savutupia eli niissä ei ollut savupiippua vaan savu tuli uunia lämmittäessä sisään. Ikkunat olivat pieniä koloja.

Kuva: Savutupa Jurvasta ja
humalasalkoja. Savutuvissa
ei ollut piippua ja ikkunat olivat
pieniä koloja.
googlaa lisää kuvia: savutupa

Kalastus ja metsästys olivat yhä tärkeitä elinkeinoja uudisasukkaille. He alkoivat myös raivata itselleen peltoja, pieniä peltotilkkuja asutuksen viereen. He kaatoivat metsää, polttivat kantoja, kyntivät maata ja kylvivät siemeniä. Tätä kutsutaan kaskiviljelyksi. Parhaat maat jäivät pysyvästi pelloiksi. Huonommilta mailta loppuivat muutaman vuoden viljelyn jälkeen maaperän ravinteet, ja taas raivattiin. Vanhaa peltoa käytettiin laitumena muutaman vuoden, ja sitten metsä sai taas kasvaa.

Kuva: Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset / Kaski, 1893. (Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kuvaaja: Kansallisgalleria/Yehia Eweis.) Tehtävä: Keskusteleva kuvantarkastelu (VTS) Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset –teoksen äärellä.

Kyrönkankaan kesätietä Kauhanevan-
Pohjankankaan kansallispuistossa.

Kyrönkankaantie

Tuolloin ei vielä rakennettu teitä. Pääkulkuväyliä olivat joet, ja maalla ihmiset tallasivat polkuja pelloille ja laitumille sekä tilojen välille. Kauhajoen kautta kulki kuitenkin maakulkureitti Hämeeseen ja Pohjanmaalle jo keskiajalla 1500-luvulla. Mainintoja tiestä on jo vuodelta 1459 ja yleisenä maantienä se oli viimeistään 1500-luvun puolivälissä, joten sitä pidetään Pohjanmaan vanhimpana tienä. Tuo ns. Kyrönkankaan tie kunnostettiin raivaamalla, ojittamalla ja kevyitä puusiltoja rakentamalla 1600-luvulla. Tuon ajan viranomaiset määräsivät kullekin talolliselle osuuden tien rakentamis- ja ylläpitovastuusta. Tie kulki nykyisen Hämes-Havusen tienoilta Pukinmäkeen ja siitä helppokulkuisia kankaita pitkin Nummijärvelle ja edelleen kohti Karviaa. Seitsemän kilometrin pituinen matka Kauhajoen puolella olevasta Kyrönkankaantiestä on nykyisin Tiehallinnon virallinen museotie.

Kartta: Kyrönkankaantie on merkitty karttaan sinisellä viivalla. Voit seurata Kyrönkankaantietä kartalla www.paikkatietoikkuna.fi -sivulla. Klikkaa Haku (Kauhajoki) sekä Karttatasot, josta Suojellut alueet RKY - viivamaiset kohteet

Lisää tietoa Kyrönkankaan tiestä:

luontoon.fi

Museovirasto: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt

Wikipedia

Kyrönkankaantie. Kirjoituksia luonnosta, tien historiasta ja käyttömahdollisuuksista, 1996. Toim. Esa Laakso ja Kyrönkankaantie toimikunta.

Asutus leviää hitaasti 1600-luvulla

Asutus ei lisääntynyt tasaisesti. Sota ja nälänhädät vähensivät ajoittain uudisasutusta. 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun alussa ei nuijasodan ja katojen vuoksi rakennettu paljoakaan. Vasta 1600-luvun puolivälin jälkeen uudisrakentaminen pääsi kunnolla vauhtiin. Suomi (joka oli tuolloin Ruotsin osa) oli jaettu lääneihin ja tänne muuttamista tuettiin, sillä se merkitsi verotuloja.

Kaskeaminen alkoi menettää merkitystään ja loppui 1600-luvun lopulla kokonaan. Se kulutti paljon metsää ja aiheutti metsäpaloja. Sen sijaan yleistyi kytöviljely, mikä tarkoittaa, että suota poltettiin viljelymaaksi metsän sijaan. Suoniityiltä myös korjattiin heinää karjalle. Tervanpoltto oli tärkeä tulonlähde. (Lue lisää Elinkeinot –osiosta)

Kotieläimet olivat tärkeä osa maanviljelyä. Tilojen lähipellot ja -niityt aidattiin, ja muu maa oli yhteislaidunta. Tulvaniityiltä saatiin erityisen paljon hyvälaatuista heinää. Niittyjen reunoilla oli latoja. Heinämiehet nukkuivat ladoissa, ja suuremmilla tiloilla oli myös erityisiä luhtamajoja heinänkorjuuajan majoitukseen.

Asutuksen levittäytyessä tarvittiin hevoskärryillä ajettavia teitä. Viljelijät rakensivat tiet ja pitivät ne kunnossa. Kosteisiin paikkoihin pantiin puita tai kiviä, jotta niiden yli saattoi ajaa kärryillä. Kuninkaan määräyksestä 1680-luvulla Kauhajoen, Ilmajoen ja Karijoen talonpoikien yhteistyönä rakennettiin tie Kristiinankupunkiin. Tiestä tuli tärkeä ja paljon käytetty kauppatie.

Kuva: Werner Holmberg: Maantie Hämeessä, 1860. (Helsingin yliopiston talletus, Kansallisgalleria/ Ateneumin taidemuseo. Kuvaaja: Kansallisgalleria, Hannu Aaltonen.)

Kaupunkitie Kristiinaan

Tie Kristiinankaupunkiin rakennettiin kuninkaan määräyksestä 1680-luvulla. Talvikäräjillä 1686 vaadittiin talonpoikia tekemään tie 10 kyynärää leveäksi ja riittävän tasaiseksi. Siitä tuli tärkeä ja paljon käytetty kauppatie.

Vaikeat ajat tyrehdyttävät muuton

1700-luvun alussa muutto lopahti taas sotien ja pulavuosien vuoksi. Suuri Pohjan sota (1700-1721) ja isoviha (1713-1721) olivat vaikeita aikoja koko maalle. Armeijaa piti varustaa, ja väestöä verotettiin siksi ankarasti. Monilla tilallisilla ei ollut varaa pitää tilaansa, ja ne jätettiin autioiksi. Lisäksi vihollinen ryösteli ja teki tuhojaan.

Halla ja surkeat sadot tekivät elämän vieläkin vaikeammaksi. Ihmiset pakenivat vihollista ja piileskelivät metsämajoissa. Rauhan tultua väki oli vähentynyt, taloja oli autioina tai tuhottuina ja monet pellot oli jätetty kasvamaan umpeen.

Seudun toipumiseen kului sotavuosien jälkeen pitkä aika. Kauhajoella – kuten muuallakin maassa – oli 1700-luvun loppupuolella paremmat ajat ja savuluku lisääntyi. Väestönkasvu ei johtunut pelkästään uudisrakentamisesta. Uudet lait (isojako 1749) johtivat tilojen jakamiseen ja torpparitilojen raivaamiseen, mikä helpotti oman perheen perustamista. Torpat olivat pieniä taloja, jotka vuokrattiin yhdessä pienen maatilkun kanssa.

Tyypillisessä 1700-luvun torpassa oli tupa, porstua ja porstuakamari, joskus myös kuisti. Uuneihin muurattiin jo savupiippu. Tuon ajan pihapiirissä oli parikymmentä rakennusta: talli, navetta, läävä, aittoja, varastoja, sauna, riihi ja paja, kenties myös toinen asuintupa vanhalle isäntäparille tai palkollisille. Rakennukset sijoitettiin pihan ympärille eli muodostui umpipiha. Pihoja saattoi olla kaksikin, joilloin toinen oli karjapiha, toinen miespiha. Karjapihan ympärillä oli eläinten suojat, tunkio ja huussi, miespihan ympärillä asuinrakennukset ja aittoja. Jossain vaiheessa ulkorakennuksen keskelle alettiin tehdä kärryillä läpiajettava avokatos, niin sanottu portinalunen.
Kuva: Hämes-Havusen umpipiha. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Kylien rakenne muuttui sellaiseksi, että kantatilat olivat jokivarressa ensimmäiseksi raivattujen peltojen yhteydessä ja torpat kauempana laakson reunamilla. Tervanpoltto oli erityisen tärkeä sivutulon lähde Kauhajoella 1700-luvulla. Tervaa vietiin Kristiinankaupunkiin. Tervasta saatujen tulojen ansiosta moni vaurastui, mikä näkyi vähitellen myös asumisessa. Talojen koko alkoi kasvaa.

Kauhajoella on säilynyt kymmenkunta ennen Suomen sotaa (1808-1809) rakennettua taloa. Niistä viisi sijaitsee Hyypässä: Jokinen (1799), Yli-Jokimäki (1700-l), Ala-Pantti (1800), Yli-Teevahainen (1764) ja Rinta-Ratus (1804). Muita Kauhajoen vanhimpia rakennuksia ovat Latvakala Aronkylässä (1782), Möykky Päntäneellä (1799), Latva-Pukkila Pukkilassa (1799), Joensivu Nummijärvellä.

Kuva: Yli-Teevahainen, Hyyppä. Rakennustietokannan mukaan talo on rakennettu 1764. Ylempi kuva on vuodelta 1968. Rakennuksen alkuperäinen ulkonäkö on voinut muuttua remonttien myötä. Taloa on tiettävästi lyhennetty. Alakuva on otettu vuonna 2017.

Nopea väestönkasvu alkaa 1800-luvun loppupuolella

Vuosien 1808–09 sodan aikana vihollinen poltti monta tilaa Kauhajoella. Myös kirkko poltettiin. Karjaa teurastettiin sotaväen tarpeisiin. Ajat olivat vaikeita, mutta sota oli lyhyempi kuin isoviha. Sen vuoksi toipuminen tapahtui nopeammin. Väkimäärä alkoi taas kasvaa sodan menetysten jälkeen. Tilojen määrä lisääntyi, varsinkin siksi että tiloja jaettiin ja torppia perustettiin.

Nälkävuodet, jotka olivat pahimmillaan 1867–68, vaikuttivat Kauhajokeen kuten koko maahan. Viljasatoja menetettiin ja ruoasta tuli pulaa. Nälkä ajoi ihmiset liikkeelle. Kauhajoella kerjäläiset, sairaat ja nälkiintyneet kerättiin nälkävuosina Yli- ja Ala-Knuuttilan taloihin, joissa heitä ruokittiin. Hätäaputyömailta kuten Tokerotien rakentamisesta sai palkan päivittäin jauhoina. Ihmiset sekoittivat jouhot työmaalla veteen ja söivät heti. Ruoka oli jauhoista, kylmää puuroa, tokeroa, mistä tie sai nimensä. Kerjäläiset levittivät sairauksia, ja nälkäisten vastustuskyky oli heikko. Lähes viidesosa Kauhajoen väestöstä kuoli kahdessa vuodessa.

Kuva: Robert Wilhelm Ekman: Kerjäläisperhe maantiellä, 1860.
(Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo, Kuvaaja: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen)

Nälkävuosien jälkeen alkoi nopea väestönkasvu. Kuolleisuus väheni hygienian parantuessa, peltoalaa raivattiin kiihtyvällä vauhdilla ja maataloutta kehitettiin nopeasti. Myös muut elinkeinot kehittyivät elinkeinovapauslain (1879) ansiosta. Kyliin rakennettiin myllyjä, joissa viljelijät saivat jauhattaa jyvänsä tuulen tai veden voimalla. Jos maitoa jäi yli, se voitiin myydä meijerille, joka jalosti maidosta esimerkiksi voita, juustoa ja viiliä.

Kuva: Joel Mäen tuulimylly Juonikylässä.

Toisaalta myös maastamuutto oli yleistä 1800-1900-luvun vaihteessa. Keskimäärin 80 henkilöä vuodessa lähti Kauhajoelta töiden perässä siirtolaiseksi. Väestönkasvu ja maatalouden kehittyminen lisäsivät poismuuttoa. Oheisessa linkissä Kauhajoelta lähteneiden määrä on sivuilla 17-18 (tekijä Jouni Korkiasaari, Siirtolaisuusinstituutti).

Visuaalinen tilastokatsaus Suomen siirtolaisuuden historiaan

Nopeita muutoksia 1900-luvulla

Kauhajoen perusrakenne oli muotoutunut 1900-luvun alkuun mennessä. Kirkonkylässä oli kirkko, pari suurtilaa, kantatiloja, porvaristaloja ja kauppiastalo. Joen varressa ja muillakin peltoaukeilla oli isoja kantatiloja. Kaukana kirkonkylästä olevien kantatilojen ympärille oli muodostunut kyliä. Syrjemmällä oli torppia ja mäkitupia ryhminä. Erityisen paljon torppia oli Päntäneellä ja Hyypässä, koska niistä oli hyvät kulkuyhteydet kirkonkylään.

Peltomaisemaan ja niityille alkoi ilmestyä latoja ja heinäseipäitä heinänviljelyn lisääntymisen myötä. Maatalojen ympärille perustettiin puutarhoja ja kasvimaita. Sähkö- ja puhelinpylväitä alettiin pystyttää 1880-luvulta alkaen. Suupohjan rautatie rakennettiin 1911.

Kuva: Sähkölinjaa rakennetaan Kangaskylästä Ratikylään ja Pihkokylään 1928.

Suomen itsenäistymisen jälkeen säädettiin lakeja, joiden perusteella torpparit voivat ostaa tilansa ja itsenäistyä. Viljely hallitsi maisemaa, sillä 90 % Kauhajoen väestöstä sai vuonna 1920 toimeentulonsa maataloudesta. Elintasoerot pienenivät.

Kuva: Pientila Kauhajoelta 1919.

Toisen maailmansodan jälkeen väestö kasvoi nopeasti. Politiikka suosi pienviljelyä, jonka katsottiin sopivan Suomen olosuhteisiin parhaiten. Maatalous kehittyi ja tehostui neuvonnan, näyttelyiden ja koulutuksen myötä. Uusia menetelmiä ja koneita tuli yleiseen käyttöön. Lannoitteiden käyttö aloitettiin, ja näin saatiin suurempia satoja. Traktorit ja muut maatalouskoneet yleistyivät. Ensimmäinen traktori hankittiin Hyyppään 1920-luvulla, mutta peltoja hoidettiin enimmäkseen hevosvoimin 1970-luvulle saakka. Rahatalous yleistyi ja vaihdantatalous väistyi. Salaojitus aloitettiin Kauhajoella 1921, mikä alkoi vähitellen muuttaa peltomaisemaa entistäkin yhtenäisemmäksi avo-ojien vähetessä. Osuusmeijereitä, -pankkeja ja –kauppoja perustettiin jopa kyliin. Kuvassa puukaasutraktori.

Väestönkasvu päättyi 1960-luvulla. Monet nuoret muuttivat pois paikkakunnalta. Maanviljelyssä alkoi samoihin aikoihin tapahtua muutoksia. Tilojen koko alkoi kasvaa ja määrä vähetä. Paljon ihmisiä muutti työn perässä kaupunkeihin. Pienimpiä kouluja alettiin lakkauttaa, koska oppilaita oli vähemmän. Väen vähetessä kylien kaupat, pankit ja meijerit kävivät kannattamattomiksi, joten niitä suljettiin. Maaseudulla näkee edelleen vanhoja suljettuja kyläkauppoja.

Lisääntyvä autoilu edellytti parempia teitä. Koneistumisen ansiosta voitiin rakentaa uusia, hienoja teitä ja vanhoja levennettiin ja tasoitettiin. Parantunut tiestö on mahdollistanut työssäkäynnin kauempanakin, minkä ansiosta mm. Hyyppä on säilyttänyt elinvoimaisuutensa. Maaseudun asukkaista vain osa on enää maanviljelijöitä.

Kuva: Viljan puintia Hyypässä.

Yhteiskunta muuttuu, maisema muuttuu

Kauhajoen kulttuurimaisema on kokenut monia muutoksia vuosisatojen varrella. Pienet yksittäiset tilat kasvoivat pellonraivauksen myötä yhtenäisiksi avariksi peltonäkymiksi. Asutuksen levitessä ja väestön kasvaessa syntyi kyliä. Teitä ja siltoja rakennettiin kylien välille. Maatalouden tehostumisen myötä elintaso nousi, joten lopulta useimmissa kylissä oli koulu, kauppa, pankki ja muita yrittäjiä, jopa pienteollisuutta. Metsiä hyödynnettiin tervantuotannossa ja sahoilla. Koneistumisen edetessä väestö on kuitenkin virrannut vähitellen keskustoihin ja maaseudun koulut ja kaupat ovat tyhjentyneet. Muutos tuskin pysähtyy tähänkään päivään. Tuoko teknologian kehitys lisää asukkaita maaseudulle, kun internetyhteydet mahdollistavat etätyön? Työllistääkö uusiutuvan energian tuottaminen ihmisiä maaseudulla? Miten tuulivoimalat muuttavat maisemaa? Pilkkooko kasvavat pusikot ja puusto yhtenäiset näkymät vai pidetäänkö maisema avoimena? Miten ilmastonmuutos muuttaa maisemaa ja lajistoa?

Rakennetun ympäristön hoito

Maisemaa voidaan myös hoitaa ja vaalia. Muutos voi olla osin harkittu ja hallittu. Kauhajoella ja erityisesti Hyypässä on tehty maisemanhoitosuunnitelma, joka neuvoo ihmisiä oman kulttuurimaisemansa hoitamisessa. Hyypänjokilaakso voitti vuonna 2014 Suomen paras maisemahanke –kilpailun. Tuomaristo piti merkittävänä paikallisten asukkaiden ja viranomaisten yhteistä tahtoa maisemanhoidossa. Maanomistajat olivat mukana hankkeessa. Hyypänjoen luonnonmukainen kunnostus käynnistyi hankkeen puitteissa. Tarkoituksena on maiseman ja luonto- ja virkistysarvojen hoito sekä tulvahaittojen vähentäminen.

Diashow Hyypän maisemista ja maisemanhoitoon liittyvistä hankkeista

Kuva: Maisemanhoitoa Hyypässä. Joen varresta poistetaan pusikkoja.

Yhdessä rakennettu

Postipelin ekstroista voit lukea, miten Kauhajoella on saatu paljon aikaan yhdessä toimien.