Tarharaparperin arvellaan olevan kotoisin Pohjois-Kiinasta ja Mongoliasta, jossa sitä on viljelty lääkekasvina 5000 vuotta sitten. Raparperin viljely levisi Eurooppaan ilmeisesti Venäjän kautta. Raparperin aiempi lajinimi R. rhabarbarum tulee sanoista Rha (Volga-joki) ja barbarum (ulkomaalainen).

Raparperin juurta on käytetty vatsalääkkeenä. Nykyään tiedetään, että raparperin juurakossa ja lehdissä on paljon laksatiivisia antrakinoneja ja liukoista oksaalihappoa ja ne eivät sovellu ruoaksi.

Suomessakin raparperia on viljelty lääkekasvina 1600-luvulta lähtien, sillä Eliaz Tillands mainitsee raparperin julkaisemassaan Turun seudulla viljeltävien kasvien listassa (1673) nimellä Muncksrabarber, lääkeraparperi. Raparperin käyttö ruokakasvina yleistyi Euroopassa 1800-luvulla. Esimerkiksi Ruotsissa raparperia viljeltiin keittiökasvina 1800-luvun alkupuolelta. Raparperista valmistettiin jälkiruokia, hilloja, mehua, kiisseleitä ja leivonnaisia. Ruotsissa tarjoiltiin nuoria keitettyjä raparperin hienonnettuja varsia kermavaahdon kera.