TEM:n kehittämishankkeet urasuunnittelua ja osaamisen kehittämistä edistämässä

Kestävää kasvun vauhdittamiseksi työllisyysasteen ja osaamistason on noustava. Tätä varten olemme työ- ja elinkeinoministeriössä käynnistäneet kevään 2022 aikana useita kehittämishankkeita. Hankkeiden toiminta ja henkilöstö saavat rahoituksensa EU:n elpymisvälineestä (RFF), johon on laadittu Suomen kestävän kasvun ohjelma (linkki). 

Näillä kehittämishankkeilla pyrimme nostamaan osaamistasoa, edistämään jatkuvan oppimisen uudistusta ja varmistamaan, että jokaisella on mahdollisuudet tehdä mielekkäitä päätöksiä urastaan koko elämänsä ajan. Ohjauksella sekä osaamisen ja osaamistarpeiden kartoittamisella haluamme ehkäistä virtaa työttömyyteen ja työvoiman ulkopuolelle ja parantaa osaavan työvoiman saatavuutta. Osaamisen tunnistamisen välineiden kehittäminen parantaa yksilöiden työllistymisen mahdollisuuksia, työorganisaatioiden osaavan työvoiman saatavuutta sekä koulutuspanostusten kohdentumista ja vaikuttavuutta. 

Osana jatkuvan oppimisen uudistusta kehitämme työvoima- ja osaamistarpeiden lyhyen ja pitkän aikavälin ennakointia. Ennakointi on oleellinen osa työmarkkinoiden toimivuuden edistämistä ja varmistamista. Tätä varten kehitämme sekä tilastollista tietopohjaa että uudistamme tiedon keruuta asiantuntijoilta alueilta ja toimialoilta.

Kevään hankkeita ei onneksi tarvitse aloittaa tyhjästä. Jo syksyllä 2021 käynnistimme nuorten Ohjaamo-palvelun monialaisuutta vahvistavan kokonaisuuden toimeenpanon. Ohjaamojen tukeminen pyrkii ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja parantamaan palvelujärjestelmää vahvistamalla monialaista palvelua. Valtionavustuksena jaettavan kannustinmalli houkuttelee Ohjaamojen taustaorganisaatioita palkkaamaan Ohjaamotyöhön sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä koulutussektorin asiantuntijoita.  Tavoitteena on, että heidän osuutensa ohjaamoissa työskentelevistä nousee 60 prosenttiin. Kannustinrahoitusta on jatkuvasti haettavana. Lisätietoja TEM:n verkkosivuilta (linkki). Kokonaisuudesta vastaa TEM:n johtava asiantuntija Jani Lehto.

Hankkeet saavat puhtia joukosta asiantuntijoita

Ennakointikokonaisuudessa keskeistä on tiedon tuottaminen ja analysoiminen sekä työvoima- ja osaamistarpeiden ennakointityön kehittäminen. Tavoitteena on tuottaa entistä laadukkaampaa ja tarkempaa tietoa työmarkkinoista ja lähitulevaisuuden työvoima- ja osaamistarpeista. Yksi keskeisimmistä tehtävistä on Ammattibarometrin ja sen pohjalta tuotettavan Ammattibarometri.fi julkisen verkkosivun uudistaminen. TEM, KEHA-keskus, ELY-keskukset ja TE-toimistot ovat tuottaneet Ammattibarometria yhteistyönä vuodesta 2012 lähtien. Kokonaisuutta koordinoi erityisasiantuntija Reino Savolainen (MMM). Hän aloitti TEM:ssä ennakoinnin asiantuntijana huhtikuussa 2022. Savolainen siirtyi ministeriöön Uudenmaan ELY-keskuksesta tutkijan tehtävästä. Savolainen on myös Työvoima- ja osaamistarpeiden ennakointiryhmän asiantuntijasihteeri.

Työikäisten osaamisen tunnistamisen hankekokonaisuudessa TEM ja OKM ovat yhdessä asettaneet Osaamisen tunnistamisen työryhmän ajalle 1.7.2021 – 31.12.2024. Työryhmä luo suosituksia ja periaatteita työikäisten osaamisen tunnistamiseen. Työryhmä pohtii koulutuksen ulkopuolella syntyvän osaamisen tunnistamisen, näkyväksi tekemisen ja tunnustamisen käytäntöjä, erityisesti työelämässä olevien ja työllistymisen näkökulmista. Lisätietoa työryhmästä: https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=OKM044:00/2021. Erityisasiantuntija Jenni Larjomaa (KTM, MMM) aloitti työt TEM:ssä kokonaisuuden koordinaattorina maaliskuussa 2022 ja on työryhmän sihteeri ja fasilitaattori. Larjomaa on aiemmin työskennellyt mm. Insinööriliitossa ja Taloustutkimus Oy:ssä. Hän tuo ministeriöön tutkimuksellista osaamista, työmarkkinoiden toiminnan ymmärrystä ja pedagogista näkemystään työikäisten osaamisen tunnistamisen ja näkyväksi tekemisen teemoihin. 

Elinikäisen ohjauksen tiedolla johtamisen, laadun ja koordinoinnin kehittämisen hankkeessa koordinoidaan valtakunnallisesti eri sektoreilla tapahtuvien tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden kehittämistä. Hankkeessa toteutetaan kansallinen ohjauksen tilan arviointi ja luodaan malli ja kehikko elinikäisen ohjauksen laadunvarmistukseen määrittelemällä poikkisektoriset laadun seurantakriteerit ja mittarit. Hanke myös kerää ja analysoi tietoa ohjauspalveluista, projekteista, käytännöistä ja työvälineistä sekä tarjoaa koottua tietoa ja työvälineitä kaikkien ohjaustoimijoiden käyttöön toiminnan tueksi ja valtakunnallisten elinikäisen ohjauksen strategisten tavoitteiden toteutumiseksi. Lisäksi hankkeessa pohditaan, millaisilla kansallisilla laatukriteereillä tai suosituksilla ohjauksen laatua voitaisiin vahvistaa. Erityisasiantuntija Teea Oja (KM) työskentelee TEM:ssä toukokuusta 2022 alkaen tämän kokonaisuuden koordinaattorina. Oja on työskennellyt ministeriössä vuoden ajan jatkuvan oppimisen, elinikäisen ohjauksen ja osaamisen tunnistamisen laaja-alaisissa asiantuntijatehtävissä. Hänellä on yli 20 vuoden monipuolinen työkokemus elinikäisen ohjauksen kehittämisestä mm. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta, ELY-keskuksesta palveluhankintojen ja ELO-koordinoinnin tehtävistä sekä uraohjauksen yliopisto-opettajana. 

TEM on sijoittanut osan elinikäisen ohjauksen hanketoiminnasta KEHA-keskukseen, joka on ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintopalveluja tuottava valtakunnallinen virasto. Urasuunnittelutaitojen edistämishankkeessa kehitetään kansallinen urasuunnittelutaitojen viitekehys sekä suunnitellaan toimenpiteitä urasuunnittelutaitojen kehittämiseksi ja kehittymisen seurantaan eri kohderyhmissä. Ohjausosaamisen kokonaisuudessa hanketyö käynnistyy ohjaajakoulutusten kokonaisrakenteen arvioinnilla, jossa tarkastellaan ohjausalan ammattilaisten osaamisvaatimuksia eri konteksteissa, eri koulutusväyliä ja -rakenteita sekä sisältöjä. Kokonaisuudessa laaditaan kansalliset ohjaustyön ydin- ja erikoisosaamisen kuvaukset. Hankkeessa kehitetään myös koulutusten sisältöjä vastaamaan monimuotoistuvia osaamistarpeita ja lisätään täydennyskoulutuksia liittyen ohjaajien digitaitoihin, kieli- ja kulttuuritietoisuuteen, vihreään siirtymään sekä sukupuolten tasa-arvon edistämiseen. KEHA-keskuksen kehittämisasiantuntija Hanna Gustafsson (KM) koordinoi molempia kokonaisuuksia. Aikaisemmin hän on työskennellyt KEHA-keskuksessa muissa kehittämistehtävissä, TE-toimistossa asiantuntijana, yksityisellä palveluntarjoajalla uravalmentajana sekä yliopistolla tutkijana. Hannan siirryttyä toisiin tehtäviin KEHA-keskuksessa keväällä 2024, näiden hankkeiden vastuuhenkilöksi on nimetty kehittämisasiantuntija Kaisu Koivula (FM).

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin