Keski-Suomen tutoropettajaverkosto II-hankkeen alku- ja loppukartoituksen tulosten vertailua

Alkukartoitus (n=172) toteutettiin hankkeen alkumetreillä syksyllä 2019. Loppukartoitus (n=43) vastaavasti hankkeen loppuessa keväällä 2022. Kyselyssä oli omat osionsa tutoropettajille ja rehtoreille, ja niissä pyrittiin mahdollisuuksien mukaan pitämään mukana samoja kysymyksiä vertailtavuuden vuoksi. Ohessa loppukartoituksen pohjalta tehtyjä havaintoja. On huomattava, että loppukartoituksessa ei kysytty kuntatietoa. Näin ollen vastauksissa voi olla useita saman kunnan vastauksia.

Hankkeen loppukartoituksen tulosten pohdintaa
- Alkukartoituksessa oli vastauksia kaikista kunnista ja Norssista (vastauksia 172); loppukartoituksessa ei kysytty vastaajan kuntaa (vastauksia 43, 32 tutoropea, 11 rehtoria)

Valitse kaikki ne kohdat, jotka toteutuvat sinun tai koulusi kohdalla.
- Yhteistyötä oman aluekoordinaattorin kanssa on tehnyt 74,1 %, loppukartoitus 92,7 %
- Aluekoordinaattori on tehnyt vierailun koululle 36,1 %--> 78 %
- Tutoropettajatoiminta on kirjattu selkeästi ja kattavasti kunnan TVT-toimintasuunnitelmaan tai vastaavaan toimintaa ohjaavaan suunnitelmaan 71,1 % --> 82,9 %
- Tutortoiminnan painopisteet koulussamme on kirjattu lukuvuosittain koulun toimintasuunnitelmaan 51,8 % --> 56,1 %
- Koulumme opettajien TVT-osaamista säännöllisesti esim. yhteisellä TVT-taitokartoituksella 62 % --> 61% (tärkeää tiedolla johtamisen kannalta)
- Koulussamme opettajien TVT-osaamisen henkilökohtaista kehittymistä seurataan säännöllisesti esimerkiksi kehityskeskusteluissa 28,3 % --> 31,7 %

Tutoropettajakysymykset (myös rehtorit vastasivat)
- Loppukartoituksen perusteella tutoropettajien määrä kouluissa näyttäisi pysyneen suunnilleen samana
- Yli 75 prosenttia vastaajista vastaa, että tutortoiminta jatkuu koululla syksyllä 2022
- Yli puolet vastaajista ilmoitti, että koululla tulee olemaan syksyllä 2022 alustavasti kaksi tutoropettajaa
- Olisitko halukas jatkamaan koulutusyhteistyötä K-S tutoropettajaverkoston muodossa: 87,1 % kyllä (kukaan ei vastannut ei)

- Resurssiviisas toiminnanohjausmalli: tämän luominen on mielestämme onnistunut todella hyvin --> mallista kannattaa pitää kiinni
- Pyritään selvittämään mitä rahoitusväyliä voisi olla tällaisen verkostomallin toiminnalle: onko olemassa jo ratkaisuja? Keski-Suomen liitto? Pienet kunnat tarvitsevat erityisesti verkostoa tutoreittensa toimintaan, koulutuksen digitalisaatio tärkeää
- Opettajien kohtaamat haasteet:
* Resurssi, sijaisjärjestelyt ja aikapula nousevat erityisesti esille
- Miten tutoropettajatoiminta rahoitetaan 22-23
* Suurin osa rahoitti kunnan omasta budjetista

Tutoropettajatoiminnan käytäntöjä arjessa
- Likert-asteikot 1-7 tutoropet
* Tiedän, mitä kollegat odottavat minulta tutoropena: ei juuri muutosta
* Tiedän, mitä rehtori odotta minulta tutoropettajana: ei suurta muutosta
* Tutoropettajatoiminta koulussamme on selkeästi organisoitu: heikot vaihtoehdot 1 ja 2 ovat hävinneet kokonaan --> pienen pientä siirtymää parempaan kolmen parhaan vaihtoehdon suhteen
* Koulussamme on selkeät toimintatavat miten tutoropettajaa hyödynnetään: samankaltaista siirtymistä hieman parempaan suuntaan kuin toiminnan organisoinnin suhteen
* Koulussamme hyödynnetään monipuolisesti tutoropettajan osaamista: samankaltaista siirtymistä
* Koen tutoropettajatoiminnan mielekkäänä koulullamme: heikoimmat vaihtoehdot 1 ja 2 saatu kokonaan pois, siirrytty selkeästi kohti parempaa
* Minun on helppo lähestyä kollegoita tutoropettajan roolissa: huonoimmat vaihtoehdot 1-4 on kokonaan häipyneet (vaihtoehdoissa 1 ja 2 ei alkukartoituksessa ollut alun perin yhtään merkintää)
* Olen tutoroinut kaikkia koulumme opettajia: keikahtanut hieman enemmän parempaan suuntaan
Koulussamme jaetaan osaamista ja hyviä käytänteitä kaikkien kollegoiden kesken: on saatu paremmalle tolalle
Tarkennukset liittyen tutoropettajatoiminnan käytäntöihin arjessa: osa opettajista ei hyödynnä, lukujärjestysasiat nousevat myös esille

Tuki ja koulun kehittämistyö
* Käymme säännöllisesti keskustelua rehtorin kanssa tutoropettajatoiminnan painopisteistä koulussamme (vähintään 1-2 kertaa lukuvuodessa): en osaa sanoa on noussut (keskimmäinen vaihtoehto) 
* Saan rehtorilta tarvitsemaani tukea tutoropettajana toimimisessa: pysynyt varsin samana
* Saan rehtorilta tarvitsemaani tukea koulun kehittämistyöhön: Heikoimmat kolme vastausta on hävinnyt tai poistunut kokonaan --> siirtyneet vaihtoehtoon 4?
* Tutoropettajatoiminta on merkittävä osa koulumme kehittämistyötä: heikoimmat vaihtoehdot vähentyneet, siirtymää hieman positiivisempaan suuntaan
* Meillä on rehtorin kanssa yhteinen näkemys siitä, miten koulussamme TVT-asioita tulisi kehittää: selkeää parannusta heikoimmista pois ja positiivisemmalle puolelle (83,3 % kolmessa parhaassa vaihtoehdossa)
* Tarkennukset liittyen tukeen ja koulun kehittämistyöhön: ei mitään erityistä

TVT ja oppilaat
* Koulumme opettajat tuntevat TVT-OPS:n sisällön ja toteuttavat sitä: ehkä hieman heilahtanut parempaan
* Koulumme oppilaat ovat tasa-arvoisessa asemassa TVT-asioiden opiskelun suhteen: Huonoimmat vaihtoehdot karsiutuneet, selkeää parannusta
* Koulullamme on  oppilastutortoimintaa (esim. oppilasagentteja): hieman vähentynyt --> korona? Ei voi yhdistää oppilasryhmiä
* Tarkennukset liittyen TVT ja oppilaat-osioon: Korona on hankaloittanut

Tutoropettajan kouluttautuminen
* Otan omat vahvuuteni ja kehittämisen kohteet huomioon koulutustarpeitteni suunnittelussa: Täysin samaa mieltä olevien osuus on selkeästi noussut --> ihmiset priorisoi tarkemmin, tietoisuus omista tarpeista 
* Olen saanut riittävästi koulutusta tutoropettajana toimimiseen: Kaksi parasta vaihtoehtoa yhteenlaskettuina kasvaneet selvästi --> kokemus, että tutorit ovat koulutetumpia kuin alussa 
* Osallistun aktiivisesti erilaisiin koulutuksiin: Koulutuksiin osallistutaan selkeästi aktiivisemmin
* Jos ei ole osallistuntu, miksi?: Sijaisten saamisen vaikeus, ajanpuute nousevat esille  
* Tarkennukset liittyen tutoropettajan kouluttautuminen -osioon:
 * Koulutuksia halutaan tarjota verkostolla jatkossakin: onko mahdollista saada kuntien yhteinen rahoitus, jolla koulutuksia jatkossakin tarjottaisiin? Tätä on syytä miettiä ja tarjota. Riina kysyy, onko mahdollista lähteä toteuttamaan.


Aluekoordinaattorin ja Keski-Suomen tutoropettajaverkoston hyödyntäminen
* Koen olevani osa Keski-Suomen tutoropettajaverkostoa: eri mieltä olevia ei ole ollenkaan, selkeä nousu täysin samaa mieltä vastauksissa
* Aluekoordinaattori on ollut avuksi kunnan oman tutorhankkeen toteuttamisessa: heikoimmat vaihtoehdot poistuneet, 60 % täysin samaa mieltä
* Aluekoordinaattori on auttanut minua tutoropettajatyöhöni liittyen: suurta siirtymää kohti parempaa, 48,3 % täysin samaa mieltä 
* Teen yhteistyötä muiden Keski-Suomen tutoropettajaverkoston tutoropettajien kanssa: Siirtymää parempaan havaittavissa, heikoimmat siirtyneet kohti keskustaa 
* Keski-Suomen tutoropettajaverkostossa jaetaan hyviä käytänteitä muiden tutoropettajien kesken: siirtymää kohti parempaa, mutta enemmänkin jakamista voisi tehdä
* Keski-Suomen tutoropettajaverkoston toiminnasta on ollut minulle hyötyä tutoropettajana: On selvästi ollut hyötyä
* Vapaa sana: Ideoiden jakaminen ja tuki nousevat esille

 


Rehtorikysymykset

Tutoropettajatoiminnan käytäntöjä arjessa
* Tutoropettajatoiminta koulussamme on selkeästi organisoitu: Selkeää parannusta havaittavissa; kaikki kolme heikointa vaihtoehtoa kadonneet pois
* Koulussamme on selkeät toimintatavat, miten tutoropettajaa hyödynnetään: Huonoja vaihtoehtoja ei ole enää valittu
* Koulussamme hyödynnetään monipuolisesti tutoropettajan osaamista: Huonoja vaihtoehtoja ei ole enää valittu.
* Koen tutoropettajatoiminnan mielekkäänä omalla koulullamme: Huonot vaihtoehdot jopa neloseen asti pois, 10/11 on enimmäkseen tai täysin samaa mieltä
* Koulussamme jaetaan osaamista ja hyviä käytänteitä kaikkien kollegoiden kesken: Noudattelee samaa kuin aiemmin; tilanne kohtuullisen hyvä
* Tarkennukset liittyen tutoropettajatoiminnan käytäntöihin arjessa:

Tuki ja koulun kehittämistyö
* Käymme säännöllisesti keskustelua tutoropettajan kanssa tutoropettajatoiminnan painopisteistä koulussamme (vähintään 1-2 kertaa lukuvuodessa): Heikkoja vaihtoehtoja ei ole juurikaan enää valittu, 6/11 valinnut vaihtoehdon kuusi
* Saan tarvitsemaani tukea tutoropettajalta koulun johtamisessa: Painottuu positiivisen puolelle kutoseen ja seiskaan (seiskasta on tippunut kutoseen varsin paljon)
* Saan rehtorina tarvitsemaani tukea tutoropettajalta kehittämistyöhön: 7/11 ovat valinneet kutosen tai seiskan
* Tutoropettajatoiminta on merkittävä osa koulumme kehittämistyötä: Huonot vaihtoehdot ovat tippuneet vastauksista pois, 
* Meillä on tutoropettajan/tutoropettajien kanssa yhteinen näkemys siitä, miten koulussamme TVT-asioita tulisi kehittää: 72,7 % valinnut joko kutosen tai seiskan, 
* Tarkennukset: 

TVT ja oppilaat
* Koulumme opettajat tuntevat TVT-OPS:n sisällön ja toteuttavat sitä: 10/11 vastauksesta vitosessa tai kutosessa, heikommat vastaukset vähentyneet
* Koulumme oppilaat ovat keskenään tasa-arvoisessa asemassa TVT-asioiden opiskelun suhteen: Rehtoreilla hieman optimistisempi kuva tasa-arvoisuudesta kuin tutoropettajilla
* Koulullamme on  oppilastutortoimintaa (esim. Oppilasagentteja): Korona tässä haasteena 
* Tarkennukset liittyen TVT ja oppilaat-osioon:

Tutoropettajan kouluttautuminen
* Otamme tutoropettajamme vahvuudet ja kehittämisen kohteet huomioon hänen koulutustarpeita suunniteltaessa: Aavistuksen paremmin otetaan huomioon vahvuudet ja kehittämisen kohteet
* Tutoropettajamme on saanut riittävästi koulutusta tutoropettajana toimimiseen: Selvästi on paremmin koulutettuja kuin alkukartoituksessa
* Tutoropettajamme osallistuu aktiivisesti erilaisiin koulutuksiin: Yli puolet täysin samaa mieltä 54,5 %
* Tarkennukset liittyen tutoropettajan kouluttautuminen -osioon: 

Aluekoordinaattorin ja Keski-Suomen tutoropettajaverkoston hyödyntäminen
* Koen, että koulumme on osa Keski-Suomen tutoropettajaverkostoa: Yli puolet enimmäkseen samaa mieltä, hyvä tulos kaikkinensa
* Aluekoordinaattori on ollut avuksi kunnan oman tutorhankkeen toteuttamisessa: Näyttää hyvältä, suurin osa vastaa täysin samaa mieltä
* Aluekoordinaattori on auttanut minua rehtorin työhöni liittyen: Vastaukset ovat siirtyneet positiivisempaan