Jyväskylän tutortoiminnan tilastoja syksy 2019
Syksyllä 2019 käytössä oli edelleen hyvin samankaltainen tuntiseurantalomake kuin aiempina vuosina. Tekninen tuki oli otettu pois vaihtoehdoista. Eri toimintamuotojen prosentuaaliset osuudet syksyllä 2019 olivat
Teknisen tuen ja ylläpidon poisjättämisen epäiltiin nostavan kohdan "Muu" osuutta, mutta näin ei käynyt. Samanaikaisopetuksen määrä vuonna 2019 kasvoi merkittävästi aiemmista vuosista. Myös vertaistuen osuus kasvoi hieman aiemmista vuosista.
Sisällöllisesti prosentuaaliset osuudet jakautuivat seuraavasti:
Aiempiin vuosiin verrattuna sähköiset oppimisympäristöt ovat kasvattaneet hieman osuuttaan. Sähköiset oppimateriaalit sekä ohjelmointi ja robotiikka nostivat osuuttaan selvästi. Teknisen tuen jääminen pois vaihtoehdoista nosti oletettavasti hieman kohdan "Muu" osuutta.
Tutortoiminta | Prosenttiosuus |
Samanaikaisopetus | 48% |
Koulutuksessa | 6,0 % |
Koulutus (itse kouluttajana) | 3,2% |
Vertaistuki | 18% |
Kokous/tapaaminen | 3,9% |
Suunnittelu | 7,6% |
Muu | 13% |
Teknisen tuen ja ylläpidon poisjättämisen epäiltiin nostavan kohdan "Muu" osuutta, mutta näin ei käynyt. Samanaikaisopetuksen määrä vuonna 2019 kasvoi merkittävästi aiemmista vuosista. Myös vertaistuen osuus kasvoi hieman aiemmista vuosista.
Sisällöllisesti prosentuaaliset osuudet jakautuivat seuraavasti:
Tutortoiminnan sisällöt | Prosenttiosuus |
Peda.net | 16 % |
Google G Suite | 11 % |
O365 | 14 % |
Sähköiset oppimateriaalit | 9,5 % |
Ohjelmointi/robotiikka | 11 % |
Animaatio/videokuvaus/kuvankäsittely | 7,6 % |
OPS/arviointi | 0,7 % |
Tietosuoja/tekijänoikeudet | 0,3 % |
Muu | 31 % |