Äidinkieli ja kirjallisuus

Äidinkieli ja kirjallisuus

Suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärä

Kurssien suoritustapa:
Kurssit suoritetaan pääsääntöisesti opetukseen osallistumalla. Poikkeavista järjestelyistä on sovittava erikseen opettajan kanssa.
Kurssien suoritusjärjestys: Pakolliset kurssit suoritetaan numerojärjestyksessä. ÄI7 suositellaan suoritettavaksi toisena opiskeluvuotena. ÄI10 suoritetaan erillisten ohjeiden mukaisesti lukion aikana. ÄI11 ja ÄI12 on mahdollista suorittaa ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotena (kurssit ovat tarjolla joka toinen vuosi, joten molemmat voi suorittaa).
Kurssien arviointi: Kurssit arvioidaan erilaisten kurssin aikana tehtävien kirjallisten ja suullisten osasuoritusten sekä jatkuvan näytön perusteella. Kursseihin voi liittyä myös kurssikoe tai oppituntien ulkopuolella tehtäviä projektiluontoisia harjoitustehtäviä, jotka vaikuttavat arviointiin. ÄI7-kurssin arviointi perustuu kurssin aikana tehtäviin suullisiin esityksiin ja jatkuvaan näyttöön


Pakolliset kurssit

1. Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI1)

Opiskelijan käsitys monimuotoisista teksteistä ja vuorovaikutuksesta syvenee. Hänen monilukutaitonsa sekä kykynsä toimia vuorovaikutustilanteissa tavoitteellisesti ja tarkoituksenmukaisesti lisääntyvät. Hän harjaantuu tarkkailemaan ja kehittämään omia taitojaan kuuntelijana ja puhujana tavoitteellisessa ryhmäkeskustelussa sekä lukijana ja kirjoittajana erilaisissa tekstiympäristöissä. Kurssilla harjoitellaan mediatekstien tutkimista ja aineistosta kirjoittamista sekä vahvistetaan tiedonhankinnan ja arvioinnin taitoja.


2. Kieli, kulttuuri ja identiteetti (ÄI2)

Opiskelijan käsitys kielen ja muiden ilmaisutapojen merkityksiä rakentavasta luonteesta, kielen vaihtelusta, kulttuurin merkityksestä ja vuorovaikutuksesta monipuolistuu. Opiskelija saa yleiskuvan siitä, mikä merkitys kielellä ja kulttuurilla on yksilön identiteetille ja yhteiskunnalle. Kurssilla käsitellään teemaan liittyviä fiktiivisiä ja faktatekstejä, harjoitellaan prosessikirjoittamista sekä pidetään informatiivinen puheenvuoro.



3. Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa (ÄI3)

Opiskelijan käsitys kaunokirjallisuudesta, kielen taiteellisesta tehtävästä ja sen kulttuurisesta merkityksestä syvenee. Opiskelija harjaantuu tulkitsemaan kaunokirjallisia tekstejä ja nauttimaan kaunokirjallisuudesta sen eri muodoissaan. Kurssilla luetaan proosaa, lyriikkaa ja draamaa sekä kirjoitetaan niiden pohjalta analyyseja ja tulkintoja. Myös monimuotoisia kaunokirjallisia tekstejä käsitellään esimerkiksi ryhmäkeskustelun tai projektityön avulla.



4. Tekstit ja vaikuttaminen (ÄI4)

Opiskelija oppii tarkastelemaan monimuotoisia tekstejä ja niiden ilmaisutapoja sekä vuorovaikutusta erityisesti vaikuttamisen ja osallisuuden näkökulmista. Hän perehtyy vaikuttamisen ja argumentoinnin keinoihin sekä syventää niihin liittyviä tietoja ja taitoja. Kurssilla tutkitaan kantaa ottavaa kauno- ja tietokirjallisuutta, harjoitellaan vaikutuskeinojen tunnistamista ja käyttöä sekä kirjallisissa että suullisissa puheenvuoroissa ja paneudutaan mediataitoihin.



5. Teksti ja konteksti (ÄI5)

Opiskelija oppii tarkastelemaan tekstejä ja niiden konteksteja. Opiskelija harjaantuu erittelemään, tulkitsemaan ja tuottamaan erityylisiä ja -lajisia tekstejä. Kurssilla tutustutaan suomalaisen ja maailmankirjallisuuden keskeisiin teoksiin, tarkastellaan kontekstin vaikutusta teksteihin ja tutkitaan tyylin vaikutusta kaunokirjallisiin ja asiateksteihin. Kurssilla tehdään erilaisia kirjallisuusaiheisia kirjoitus- ja puhetehtäviä.



6. Nykykulttuuri ja kertomukset (ÄI6)

Opiskelija oppii tarkastelemaan nykykulttuurin ilmiöitä erityisesti kertomusten ja kertomuksellisuuden näkökulmasta. Opiskelijan käsitys suomalaisesta nykykulttuurista ja sen moninaisuudesta syvenee. Opiskelija syventää tietojaan vuorovaikutusetiikasta. Kurssilla tutkitaan monimuotoisia tekstejä, luetaan nykyteoksia ja yhdistetään ajankohtaisia kielen ja kulttuurin ilmiöitä kulttuurilliseen kertomusten jatkumoon sekä kirjallisten että suullisten tehtävien muodossa.



Valtakunnalliset syventävät kurssit

7. Puhe- ja vuorovaikutustaitojen syventäminen (ÄI7)

Opiskelija syventää ja monipuolistaa puhe- ja vuorovaikutustaitojaan ja niihin liittyviä tietojaan sekä kehittää kykyään ennakoida, mukauttaa ja arvioida viestintäänsä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Opiskelija oppii arvioimaan puhe- ja vuorovaikutustaitojen merkitystä ihmissuhteissa, opiskelussa ja työelämässä. Opiskelijalle voidaan tarjota mahdollisuus osallistua toisen asteen puheviestintätaitojen päättökokeeseen eli Puhvi-kokeeseen.



8. Kirjoittamistaitojen syventäminen (ÄI8)

Opiskelija syventää taitojaan tuottaa erilaisia tekstejä, erityisesti asiatyylisiä laajoja aineistopohjaisia tekstejä. Opiskelija perehtyy ajankohtaisiin kulttuurin, median ja yhteiskunnallisen keskustelun aiheisiin. Kurssilla harjoitellaan erityisesti aineistosta kirjoittamista ja vahvistetaan opiskelijan taitoja kirjoittamisen eri osa-alueilla.



9. Lukutaitojen syventäminen (ÄI9)

Opiskelija syventää ja monipuolistaa taitojaan eritellä, tulkita, tuottaa ja arvioida erilaisia tekstejä. Hänen kriittinen ja kulttuurinen lukutaitonsa syvenee. Opiskelija harjaantuu tuottamaan tekstien tulkintoja sekä puhuen että kirjoittaen. Kurssilla luetaan erilaisia tekstikokonaisuuksia, joita analysoidaan eri näkökulmista kirjallisesti ja suullisesti.


Koulukohtaiset soveltavat kurssit

10. Kirjallisuusdiplomi (ÄI10)

Kurssin suorittaakseen opiskelijan on luettava lukioaikanaan 18 kaunokirjallista teosta erikseen annetulta listalta. Pakollisten ja vaihtoehtoisten teosten valintaan liittyviä ohjeita on noudatettava. Luetusta teoksesta kirjoitetaan koneella erillisen ohjeen mukaisesti noin sivun mittainen teksti. Kaikki tekstit kootaan kansioksi, joka palautetaan opettajalle kokonaisuutena, kun vaadittavat teokset on luettu. Diplomia varten luettavaksi ei voi valita muilla kursseilla luettuja teoksia. Kurssista saa suoritusmerkinnän.

11. Luova kirjoittaminen (ÄI11)

Kurssilla harjoitellaan erilaisten tekstien tuottamista, muokkaamista ja hiomista sekä palautteen antamista ja saamista. Tavoitteena on vahvistaa kunkin kurssilaisen kirjoitustaitoa ja antaa tilaa ajatusten kehittelemiselle. Kurssi koostuu yhteisistä tapaamisista sekä itsenäisestä työskentelystä. Kirjoittaminen tapahtuu omassa tahdissa erikseen päätettävän aikataulun puitteissa, ja se tehdään sähköisellä alustalla. Kurssista saa suoritusmerkinnän.

12. Ilmaisutaito (ÄI12)

Kurssilla harjoitellaan suullista ja kehollista ilmaisua pääasiassa erilaisten improvisaatioharjoitusten avulla. Tavoitteena on vahvistaa itsetuntemusta ja heittäytymiskykyä sekä saada lisää rohkeutta itseilmaisuun. Tunneilla ei valmistella esityksiä, vaan jokainen oppitunti on ainutkertainen kokonaisuus. Kurssi suoritetaan osallistumalla oppitunneille. Kurssista saa suoritusmerkinnän.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä