Vko 35

Erilaisia eskaritehtäviä, yhteisleikkiä ja elokuvaa.

Tällä viikolla eskarit ovat näyttäneet omia taitojaan äidinkielen ja matematiikan tehtävissä. Näitä tietoja hyväksi käyttäen voimme suunnitella jokaisella eskarilaiselle omia tavoitteita tälle vuodelle ja valmistaa heitä koulutielle. Äidinkielessä maisteltiin sanoja, kuunneltiin alkuäänteitä ja mietittiin onko joku kirjain jo itselle entuudestaan tuttu. Matematiikassa tutustuttiin numeroihin ja vertailtiin, järjesteltiin ja mietittiin suuruusluokkia sekä lukujonoja.
Esikoulutehtäviä

Jokainen eskarilainen sai myös oman eskarivihkonsa jonne tulemme keräämään erilaisia eskaritehtäviä vuoden varrelta.

Lapset tuunaavat itselleen omaa esikouluvihkoa
Aikakäsityksen harjoitteleminen on yksi eskaritehtävistämme. Harjoittelemme kalenterin avulla kuukausia, viikonpäiviä ja numeroita. Mitään ei tarvitse muistaa vielä ulkoa, mutta kalenteri hahmottaa lapselle ajankulua ja vuodenaikojen vaihteluita. Kalenterihetkeen osallistuvat myös ryhmämme viskarit. 

Aamupiirissä tutustutaan kalenteriin

Ryhmääytyminen ja yhteistoiminta on tärkeää. Opettelemme vuoden aikan toimimaan ryhmänä/ tiiminä/ joukkueena, kunniottamaan toisiamme ja huomioimaan koko Turkoosin ryhmän sekä päiväkotimme muut ryhmät ja aikuiset. Parasta ryhmäytymisharjoitusta näin kauden alussa ovat erilaiset yhteisleikit. Opettelimme uuden leikin " pikku juna" ja sen tahdissa mietimme mitä samanlaista ja mitä erilaista
Lapset leikkivät juna leikkiä

Viikkoon mahtui myös huvittelua elokuvan merkeissä. Viskarit jäivät päiväkodille ja katsoivat toisten viskareiden kanssa elokuvan " Prisessa pikkiriikki".
Eskarit retkeilivät mykkäelokuviin Forssan työväentelolle. Siellä näimme Buster Keatonin elokuvan. Tämä mykkäfilmi oli samalla hassu, surullinen ja jännittävä.
Lapset ovat mykkäelokuvissa

Elokuvan jälkeen juttelimme Loimijoen rannalla siitä, miten elokuvia tehdään ja mikä niissä on totta ja mikä ei. Loimijoen varrella olevilla kivipenkeillä oli myös aikaa leikkiä. 

Lapset ovat kokoontuneet kauniiseen jokimaisemaan keskustelemaan