Viikot 2 ja 3
Tunnekasvatusta, luistelua ulkojäällä, uusia kirjaimia, matematiikkaharjoituksia ja leikkiä
Alkuvuosi alkaa mm. tunnekasvatuksen parissa. Omat tunteet, niiden säätely ja toisten tunteiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää sosiaalisissa tilanteissa, joita lapsi käy läpi joka päivä. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta on tärkeää tietää miten niiden kanssa tulee toimia. Tätä taitoa Turkoosit eskarilaiset ja viskarit harjoittelevat kevään aikana. Eskarilasilla kokoontuu oma Kiva kaveri kerho ja viskarit harjoittelevat asioita tunne Variksen kanssa.
Kädentaitojen harjoittelu jatkuu myös kevätkaudella. Leikkamisen, sorminäppäryyden ja mielikuvituksen taitoja tarvittiin yhteisessä uuden vuoden rakettitaivaan luomisessa. Tässä työssä yhdistyivät oma tekeminen ja suunnittelu, sekä yhteistyö oman ryhmän kanssa. Jokainen ryhmä sai luoda oman näköisensä uuden vuoden rakettitaivaan vuoden 2026 kunniaksi.
Saksityöskentelyn harjoitteleu jatkui lumiukko askartelun myötä.
Koska joulupukki oli ollut antelias jouluna, oli ehdoton toive viettää lelupäivää. Jokainen sai tuoda haluamansa lelun päiväkotiin. Aluksi lelut esiteltiin. Samalla harjoiteltiin rohkeutta ja kertomistaitoja. Esittelyn jälkeen alkoivat yhteisleikit.
Talvi oli vihdoin loman aikana alkanut ja tuonut mukanaan sen odotetun lumen. Vuoden aikojen vaihtelua seurataan aamupiirissä päivitttäin. Kalenterihetki hahmottaa lapsille vuodenaikojen lisäksi myös viikon sekä yhden päivän kulkua. Talven riemuista keskutelimme innokkaasti ennen tulevaa salihetkeä. Salissa yhdistimme musiikin, liikkeen ja mielikuvituksen. " Koska luistellaan ihan muuten vaan.." eli laulu Talvella tuli tutuksi monin eri tavoin. Sitä laulettiin, liikuttiin ja soitettiin. Oppimisen tukena olivat kuvat.
Mielikuvittelua musiikin tahdissa, käyttäen apuna erilaisia liikuntavälineitä. Erilaiset lumet lähtivät liikeelle.
Musiikkihetken jälkeen leikit jatkuivat rakennellen ja pelaillen.

Talvinen leikki jatkui luistelun merkeissä Talsoilan kentän jäällä.

Eskarilaiset jatkoivat piilometsän tarinaa. Villiviikunan esikoulu koki ihmeitä. Myös tarinassa oli tullut talvi. Sitä ihmeteltiin yhdessä kuvien ja erilaisten tehtävien avulla. Tarina toi mukanaan myös uusia kirjaimia. Tällä kerralla tutustuimme N ja O kirjaimiin.











