Yhdestoista viikko
Yhdestoista eskariviikko
Maanantaina olimme palolaitoksella. Leikimme maa-meri- laivaa, aarrejahtia sekä "paljonko kello on herra Susi?" leikkejä. Liikuntaleikkien avulla harjoittelimme mm. laskemaan. Herra Susi- leikissä pitää aina liikku tietty määrä askelia eteenpäin. Leikki vaatii tarkkaa kuuntelua ja keskittymistä.

Tiistaina aloitimme "salaisen projektin" teon tulevaa sunnuntaita varten. Samalla tuli harjoiteltua hienomotorisia taitoja sekä kirjaimia.
Keskiviikkona olimme kodalla retkellä. Retki sujui eväitä syöden, osa rakenteli majoja kaverin kanssa ja osa leikki, että olivat metsän eläimiä. Kodalle mennessä jäimme ihmettelemään joessa menevien sorsien elämää, kun ne pitivät kovaa ääntä ja niitä oli monta.
Torstaina viskareilla oli muskari. Tälläkin kertaa oli kuulemma ollut hauskaa.
Eskarit jäivät harjoittelemaan tunnetaitoja. Katsoimme Yle Areenasta Reima Räiske- sarjan muutaman videon joissa käsiiteltiin mm. Petymyksen sietoa ja turhautumisen tunnetta. Lyhyen videopätkän jälkeen juttelimme siitä mitä voisi tehdä, kun jokin ei onnistu ja alkaa ärsyttää. Mietimme mitä keinoja kiukun kesyttämiseen voi olla. Teimme muutaman hengitysharjoituksen. Lapsilla oli hyviä ajatuksia ja moni halusikin jakaa omia kokemuksia siitä milloin jokin on ärsyttänyt ja mitä sitten tapahtui. Lopuksi jokainen sai arvioida omaa aamua ja fiilistä peukkuäänestyksellä miten on mennyt. Halutessaan sai kertoa myös sanallisesti muille ryhmäläisille. On tärkeä taito oppia havainnoimaan sekä sanoittamaan ja käsittelemään omia tunnetiloja.
Perjantaina teimme palapelejä sekä tutustuimme riimipareihin. Jokainen sai valita halusiko tehdä palapelejä kaverin kanssa vai yksin rauhassa. Huoneessa oli ihana työrauha ja keskittyminen kaikilla. Parin kanssa palapeliä tekevät lapset pohdiskelivat hienosti parin kanssa mihin palat kuuluisivat. Osa lapsista halusi myös auttaa kaveria tekemään kaverin palapeliä loppuun, kun oma oli jo tehty valmiiksi. Meidän ryhmässä kannustetaan ja tuetaan hienosti kaveria. On yhdessä tekemisen meininkiä. Me aikuiset pyritään aina huomioimaan lasten onnistumisia ja kehumaan kaverin auttamisesta ja tukemisesta. Pidetään tärkeänä, että jokainen saa positiivista palautetta tekemisestä ja yrittämisestä.



